Dinosauruksen kutistuminen linnuksi kesti 50 miljoonaa vuotta

Evoluutioprosessissa paino putosi 163 kilosta 800 grammaan.

Archaeopteryx
Teksti
Marko Hamilo

Ensimmäiset linnut kehittyivät dinosauruksista, mutta kuinka kauan prosessi kesti? Vielä parikymmentä vuotta sitten uskottiin yleisesti, että ensimmäinen lintu, Archaeopteryx, olisi saanut höyhenpeitteen, siivet ja lentokyvyn noin kymmenessä miljoonassa vuodessa jurakauden lopulla.

Heinäkuun lopulla Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kehitykseen suurista teropodeista, kaksijalkaisista lihaa syövistä dinosauruksista, suhteellisen pieniksi ja lentokykyisiksi linnuiksi tarvittiinkin peräti 50 miljoonaa vuotta.

Viime vuosien tutkimuksissa on kuitenkin ollut epäselvää, onko dramaattinen pienentyminen tapahtunut jatkuvassa evoluutioprosessissa, vai onko muutos tapahtunut välillä hyppäyksittäin.

Etelä-Australian yliopiston tutkija Michael Lee kollegoineen osoitti nyt julkaistussa tutkimuksessa aiempaa kattavammilla menetelmillä ja laajemmalla aineistolla, että teropodit tarvitsivat evoluutiossaan 12 kutistumista. Ne muuttuivat keskimäärin 163-kiloisista kömpelyksistä noin 800 grammaa painaviksi ensimmäisiksi linnuiksi, Archaeopetryxeiksi.

Bristolin yliopiston tutkija Michael Benton huomautti Science-lehden uutta tutkimusta kommentoivassa kirjoituksessaan, että juuri koon muutos oli keskeinen osa dinosaurusten evoluutiota linnuiksi.