Avioliiton uudet odotukset: tukea itseilmaisuun ja henkiseen kasvuun

Tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset toivovat liitolta paljon mutta panostavat vähän.

avioero
Teksti
Marko Hamilo

Yhdysvaltalaiset odottavat avioliitoiltaan nykyään eri asioita kuin aiemmin.

Vaikka näiden odotusten toteuttaminen edellyttäisi entistä enemmän ajan ja energian panostamista suhteeseen, amerikkalaiset tekevät töitä avioliittonsa eteen keskimäärin vähemmän kuin aikaisemmin, kertoi Northwestern Universityn psykologian professori Eli Finkel Yhdysvaltain tieteidenedistämisseuran vuosikokouksessa Chicagossa.

Kyse ei ole siitä, että ihmiset nykyään länsimaisessa kulttuurissa odottaisivat parisuhteeltaan liikaa. Ero on laadussa eikä määrässä. Kun avioliitto aiemmin vastasi perustarpeisiin, nyt parisuhteen odotetaan vastaavan psykologisiin tarpeisiin, kuten henkiseen kasvuun.

Yhdysvalloissa rakkaudesta ja kumppanuudesta tuli merkittävä osa avioliittoa taloudellisen funktion rinnalle jo 1800-luvun puolivälissä.

Toinen murros tapahtui 1960-luvulla, kun vastakulttuuriset liikkeet toivat avioliittoon odotuksia kumppanin tuesta puolisoiden itsensä löytämisen ja henkisen kasvun pyrkimyksissä.