Antibiootit raskauden aikana tuplaavat astman riskin lapsilla

Keuhkosairauden esiintyvyys on kaksinkertaistunut 30 vuodessa, sanoo tutkija.

antibiootit
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sairastuminen raskauden aikana on jo sinällään terveysriski syntyvälle lapselle. Uuden tutkimuksen mukaan myös sairauden hoito antibiooteilla lisää syntyvän lapsen riskiä saada astma varsinkin, jos lapsella on suuri geneettinen alttius siihen.

Annals of Allergy, Asthma and Immunology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 298 äitiä ja lasta raskaudesta lapsen kolmanteen ikävuoteen. Tutkimus osoitti, että niistä 103 lapsesta, joiden äiti sai antibiootteja raskauden aikana, 22 prosentilta oli diagnosoitu kolmevuotiaana astma. Vain 11 prosenttia lapsista, joiden äiti ei saanut antibiootteja raskauden aikana, sairastui astmaan.

Antibioottien liikakäytöstä on viime vuosina keskusteltu lähinnä siksi, että monet taudinaiheuttajat ovat kehittyneet vastustuskykyisiksi osalle tai kaikille tarjolla olevista antibiooteista, eikä uusia antibiootteja ole juuri kehitetty.

“Olimme erityisen kiinnostuneita siitä, miten raskaana olevien naisten antibioottien käyttö vaikuttaa korkean riskin lapsiin niihin joiden vanhemmilla on astma, heinänuha tai ihottuma”, tutkimuksen tehnyt Illinoisin yliopiston kansanterveystieteilijä Brittany Lapin.

“Astman esiintyvyys on kaksinkertaistunut kehittyneissä maissa 30 viime vuoden kuluessa, ja tutkimme yhä, miksi köyhien ja vähemmistöihin kuuluvien perheiden lapset sairastuvat muita useammin. Viesti raskaana oleville naisille on välttää antibiootteja siinä määrin kuin mahdollista, jotta he mahdollisesti säästävät lapsensa astmalta.”