4 myyttiä ebolasta

Voiko ebola tarttua suojapuvun läpi?

ebola
Teksti
Jari Lindholm

1. Ebolan leviämistä ei voi estää.

Kyllä voi. Nigeria ja Senegal pysäyttivät epidemian nopeilla toimilla. Yhdysvalloissa ja Espanjassa tartuntaketjut on katkaistu jäljittämällä mahdolliset tartunnan saaneet. Myös pahimmissa ebolamaissa epidemia saadaan kuriin, kunhan hoitopaikkoja ja henkilökuntaa on riittävästi ja väestö opetetaan hautaamaan uhrit turvallisesti.

2. Ebolaan on vaikeata kehittää lääkettä tai rokotetta.

Suurin este kehitystyölle on ollut lääketeollisuuden haluttomuus valmistaa tuotteita Afrikan köyhille markkinoille. Ensimmäiset onnistuneet rokotekokeet tehtiin marsuilla 1980-luvun alussa, ja apinoilla testattuja rokotekandidaatteja on ollut olemassa useita vuosia. Myös mahdollisia lääkkeitä on useita.

3. Ebola tarttuu suojapuvun läpi.