Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Ymmärrys ei synny vain uskonnosta

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 27.6.2012 11:26

Uskonnonopetuksesta käydään parhaillaan jos ei kiivasta, niin ainakin vilkasta keskustelua. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa esitettiin uskontotuntien vähentämistä ja vapautuneen ajan siirtämistä kansalaistaitojen opetteluun.

Saman lehden kulttuuritoimittaja Suvi Ahola taas kirjoittaa kommentissaan pelkäävänsä kulttuuritietouden vähenevän samaa tahtia uskonnonopetuksen kanssa. (Valitettavasti Aholan sinänsä hyvää kirjoitusta ei ainakaan vielä löydy kokonaisuudessaan netistä.)

Uskonnonopetuksen puolustajat perustelevat sen merkitystä Aholankin mainitsemalla tarpeella tuntea kulttuurihistoriaa sekä etiikan opetuksen tärkeydellä. Monikulttuurisessa maailmassa korostetaan myös muiden uskontojen tuntemisen olennaisuutta.

Argumenttien kärki menee minulta hieman ohi. Jos katsotaan tarpeelliseksi opettaa kulttuurihistoriaa ja etiikkaa, miksei opeteta suoraan niitä? Miksi ne pitää asettaa uskonnonopetuksen kehykseen? Toisaalta vieraiden uskontojen opetus on kovin pieni osa oman uskonnon opetusta. Väite, että oman uskonnon tunteminen auttaa ymmärtämään muita uskontoja, on puolestaan opetuksen nykymuotoa ajatellen outo. Nyt oman uskonnon opetus toimii pikemminkin ryhmiä jakavana ja poissulkevana elementtinä, ei yhdistävänä tai rajoja poistavana.

Suvi Aholan esiin nostama huoli on kuitenkin sinänsä aiheellinen. Uskonnonopetus tuo mukanaan yleissivistystä, jota tarvitaan informaatioyhteiskunnassa selviytymiseen. Tosin huolta ei pidä yhdistää vain uskontoon: jokainen oppiaine tuo mukanaan ei-niin-välittömästi hyödyllistä tietoa, jota tarvitaan maailman ja kommunikaation tulkitsemiseen sekä itsensä ymmärretyksi tekemiseen. Edellisen kirjoitukseni päähenkilö, Ilkka Koivisto, korosti biologianopetuksen merkitystä yleistiedon ja ymmärryksen lisääjänä.

Esimerkiksi taideteoksen tulkinnassa voi olla oleellista yhtälailla luonnontieteellinen kuin uskonnollinen tietämys. Leena Krohnin Tainaron-romaanin tulkinnan kannalta on oleellista tietää, että kirjassa kuvatut hyönteisten elintavat ovat todellisia. Stanislaw Lemin novellit vaikkapa kokoelmassa Konekansan satuja ja tarinoita menevät heittäen ohi ja yli, jos lukija ei ymmärrä niiden sisältämiä viittauksia fysiikkaan.


Lopuksi joudun sekä vetämään sanojani pois että toteamaan olleeni oikeassa. Edellisessä kirjoituksessa kehuin, kuinka hyviä kirjoittajia ja tieteen popularisoijia Korkeasaaren johtajat ovat olleet. Yritin asettaa paineita nykyiselle johtajalle Jukka Salolle – huomaamatta, että hän on jo pitkään ehtinyt luoda onnistunutta uraa tietokirjoittajana.

Olin siis oikeammassa kuin ymmärsinkään.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Uskonnon ml. uskonnonopetuksen aseman puolustamiseksi yhteiskunnassamme mikä tahansa vähänkin hyvältä kuulostava argumentti tuntuu kelpaavan, kun kuitenkaan kukaan ei vaivaudu ruotimaan paikkaansapitävyyttä syvemmältä. Kulttuurihistorian ja etiikan opetuksen merkityksellä perustelu on kuin veteen piirretty viiva.

Ala-astelaisille uskonto on paikallaan käskyken ja kieltojen sisäistämiseksi ja siis omantunnon synnyttämiseksi, mikä auttaa sopeutumaan yhteiskunnan normeihin kuin myös tottelemaan perheessä vanhempia.

Ydinkysymys onkin, tarvitaanko käskyjen ja kieltojen sisäistämiseksi faktaksi todistamattomia kertomuksia yliluonnollisten henkilöiden vaikutusvallasta. Ja jos tarvitaan, niin miksi seurakunnat eivät voisi organisoida lapsijäsenilleen tällaiset opetukset. Miksi minun uskonnottomana veronmaksajana pitäisi se kustantaa.

”Väite, että oman uskonnon tunteminen auttaa ymmärtämään muita uskontoja, on puolestaan opetuksen nykymuotoa ajatellen outo.”

Ruotsin osaaminen on portti muiden germaanisten kielten osaamiseen!!!

Sekulaariin yhteiskuntaan ei kuulu ”oman” uskonnon opettaminen julkisessa perusopetuksessa, onhan tuo nyt itsestäänselvää. Tietoisuus uskontojen ominaisuuksista taas kuuluu yleissivistykseen, sekin on yhtä selkeä asia.
Suomi ei todellakaan ole sellainen demokraattinen, sekulaari oikeusvaltio kuin sitä miellellään omille ja muille kansalaisille mainostetaan, valitettavasti.

Kouluopetuksella on kaksi perustehtävää. Ensinnäkin on oppilaat saatava omaksumaan yhteiskunnassa tarpeelliset taidot: luku-ja kirjoitustaito, mukaanlukien ymmärtvä lukeminen taito ilmaista itseä äidinkielellä, matemaattiten perusmenetelmien hallinta, vähintään yhden, mieluiten useammankin vieraan kielen ymmärtämisen ja käyttämisen taidot. Myös perustaidot kotitöistä, vaatehuollosta ja oman fyysisen kunnon ylläpidosta kuuluvat koulun opetusohjelmaan. Toinen perustehtävä on tutustuttaa oppilaat siihen ympäristöön, jossa he elävät: luontoon, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Luontoon orientoidutaan tustumalla fysiikan, kemian ja biologian peruskäsitteisiin, samalla oppien jotakin tieteellisten tutkimusmenetelmien käytöstä. Yhteiskunnan rakenteisiin ja dynamiikkaan tutustutaan yhteiskuntaopin ja osin historian ja maantiedon opinnoissa. Kulttuurin osa-alueisiin tutustutaan historian, kirjallisuuden, musiikin, kuvataiteen ja uskonnon/elämänkatsomustiedon opinnoissa. Näin tulevat kaikki inhimillisen kulttuurin piirteet ainakin jossakin määrin tutuiksi. Varsinkin taideaineissa on tärkeää myös tekemällä oppiminen, ja sillä soisi olevan tilaa myös historiassa, yhteiskuntaopissa ja – uskonnossa.

Uskonnon opetusta perustellaan oman kulttuurin tuntemisella, mutta eihän oman kulttuuritaustan kuitenkaan edellytä, että näitä asioita tulisi opettaa totuutena, kuten käytännössä monessa paikassa tehdään. Se lyhyt uskonnonopetuksen määritelmä, jota esitellään julkisuudessa (uskontojen ja kulttuurin tunteminen jne), vastaa käytännössä elämänkatsomustiedon sisältöä. Uskonnon opetuksesta ei kuitenkaan luovuta, koska se edellyttäisi vanhojen tunnustuksellista opetusta harrastavien uskonnonopettajien potkimista kortistoon.

Voitaisiinko ruveta opettamaan uskontoa ruotsiksi? Saataisiin kaksi turhaa edes puolitettua?

Epäilevaan kirjoitti:

Ydinkysymys onkin, tarvitaanko käskyjen ja kieltojen sisäistämiseksi faktaksi todistamattomia kertomuksia yliluonnollisten henkilöiden vaikutusvallasta.

G.K. Chesterton kirjoitti noin 100 vuotta sitten reaktiona silloin yleistyvään darwinistiseen ihmiskäsitykseen viitaten, että kun ihminen ajetellaan ”vain” yhdeksi eläimeksi muitten joukossa, putoaa etiikalta pohja. Hänen mukaansa etiikan tulee, ollakseen uskottava (!), perustua yliluonnolliseen ihmisen yläpuolella olevaan auktoriteettiin. Jollainen on länsimaissa kristinuskon Jumala.
Samalla tulee ihminen ymmärtää Jumalan luomaksi, kuvaksi, jota koskevat muuta luomakuntaa vaativammat eettiset normit. Ihminen on uskonnon kehyksessä koko elämänsä ajan pyhyyttä tavoitteleva – Lutherin sanoin ”samalla syntinen ja vanhurskas”.

Tuskin mikään muu kuin yliluonnollinen tekijä on riittävä motivoimaan yksilöä elämän kestävään eettiseen kilvoitukseen. Yhteiskunnallisen sopimusetiikan noudattaminen laki-sanktioineen tuskin riittää ketään tavoittelemaan ”hyvää elämää.”

Nyt on valmistunut hallituksen esitys, joka annettaneen ensi vuonna eduskunnalle. Joten asiassa on vielä varaa spekuloida ja säätää, siksi tuon tämän näkemykseni tähän.

Nyt oman uskonnon alla opetetaan myös kulttuuritietoutta, -historiaa, vieraita uskontoja, ja etiikkaa jota voisi myös muuten opettaa. Tosin etiikan lähde ja peruste on paljolti uskonnossa. Uskonnonopetus on tunnustuksellista mutta sen ei tule nyt olla uskonnonharjoittamista, mikä tekee asiasta vähän paperinmakuista.

Miksi emme sitten panisi kertaheitolla asioita uusiksi, opetetaan em ”yleisiä” asioita kaikille, ja annetaan pienemmällä tuntimäärällä oman uskonnon opetusta jossa ei tarvitsisi pohtia mikä on harjoittamista ja mikä opettamista.

Sisäinen ääneni sanoo että olisi väärin jos uskonnon opettaja olisi itse uskovainen.

Fysiikan opettaja voi olla fyysikko, biologian opettaja biologi jne mutta jos uskonnon opettaja on uskovainen niin opetus saattaisi olla uskonnon ”tuputtamista”. Jonkinlaista pappistutkintoa voisi ehkä pitää sopivana. Ateisti saattaisi olla paras koska hän voisi käsitellä puolueettomasti kaikkia uskontoja.

Onko nyt sopivaa että rakkaudesta saarnataan yhtäältä uskontotunnilla ja toisaalta myös seksuaalivalistustunnilla? Vai olisivatko kyseiset oppiaineet ehkä yhdistettävissä?

Tahtitorni: ”Hänen mukaansa etiikan tulee, ollakseen uskottava (!), perustua yliluonnolliseen ihmisen yläpuolella olevaan auktoriteettiin. Jollainen on länsimaissa kristinuskon Jumala.”

OMG… Takaisin keskiaikaan? Kai sentään ymmärretään että moraali, etiikka ja lait on ihmiskunnan kehityksen myötä jalostunut ominaisuus, jotta ihmiset ovat pystyneet toimimaan toistensa kanssa ja säilymään hengissä. Jumalat on tarvittu tiettyjen vallanpitäjien intressejä varten – sekä antiikin ja keskiajan aikoina antamaan selityksiä maailmankaikkeuden toimintaan liittyville asioille, joista sittemmin tieteen avulla ruvettiin pääsemään selville.

Minulla ei ole omia lapsia, joten kysynkin, että mitä koulussa nykyään opetetaan, kun opettajien mielestä niin äidinkieltä, vieraita kieliä, taide- ja taitoaineita, liikuntaa kuin matematiikkaakin on aivan liian vähän? Uskontoa näköjään ainakin on liikaa?

Olisikohan niin, että vanhemmat ovat täysin ulkoistaneet lastensa sivistyksen koululaitokselle, kun kunnon kansalaisia ei näytä syntyvän ilman että kaikki asiat kengän nauhojen sitomisesta etiikkaan (älä tapa jne.) täytyy opettaa koulussa? Tottakai kristinopin ja kirkon osuus Euroopan historiassa on täysin keskeinen, ja jokapäiväisessä puheenparressamme Raamatun metaforat kompastuskivistä silmämalkoihin vain vilisevät, eikä klassisen musiikin tai kirjallisuuden monia mestariteoksia voi täysin ymmärtää ilman Raamatun kertomusten tuntemusta, mutta uskonnonopetuksen sisältöä on pakko voida tarkistaa.

Uskonnottomaan maailmaan ei varmaan koskaan päästä, mutta olisiko syytä jo tunnustaa, että uskontojen väliset ristiriidat ovat nykyäänkin vielä monien kansainvälisten konfliktien alkuperä. Evankelisen USA:n eskatologinen usko Israelin valtion jumalallisuuteen versus islamilainen maailma on ehkä vaarallisin konflikti tällä hetkellä koko maailmassa. Enkä jaksa uskoa, että evankelisten tutustuminen Koraaniin tai islamistien Raamatun lukeminen muuttaisivat mitään.

Mielestäni ihmiskunnan ei tarvitse tulla uskoon (Päivi Räsänen) vaan järkiinsä. Jos lasten eettinen kasvatus on kiinni uskontotuntien määrästä, olemme hukassa.

Annan ”Kurpalle” muutaman ”viisauspisteen” mielipiteestään ja siitäkin syystä voisi olla järkevintä luovuttaa uskonnon opetus ateisteille.

Enpä taaskaan malta ollta ottamatta esiin nykyisenkaltaisen uskonnon opetuksen teknisiä vaikeuksia. Olen keskikokoisesta kaupungista. Täällä opetetaan valtauskonnon lisäksi toista ”valtionuskontoa” eli ortodoksiuskontoa ja islamia.

Islam on tätä nykyä toiseksi yleisin uskonto. Siihen saadaan ryhmiä – pieniä nekin – muodostetuksi yhdestä koulusta yhdistämällä eri vuosiluokkien oppilaita yhteen, yleensä tai usein uskonnon tunnit on järjestettävä toisessa koulussa. Ortodoksiuskonto saadaan järjestetyksi vain siten, että kaikki kaupungin ortodoksioppilaat kootaan yhteen, ja koko peruskouluun saadaan täälä tavalla aikaiseksi kaksi pientä ryhmää.

On selvää, että jos tunnit ovat toisessa koulussa tai oman koulun ryhmään tulee oppilaita toisista kouluista, tunnin on järjestettävä joko koulupäivän alussa tai lopussa. On mahdollisesti järjestettävä kuljetus toiseen kouluun. Koska peruskoulun oppilaalla ei saisi olla hyppytunteja, on myös valtauskonnon tunnit pyrittävä pitämään koulupäivän alussa tai lopussa.

Jos koulussa on runsaasti maahanmuuttajia, jotka yleensä ovat nykyisin islamilaisia, saattaa tuntiem pitäminen keskellä päivääkin onnistua. Ortodoksien suhteen taas järjestelyn epämukavuus johtaa usein siihen, että he vanhempien suostumuksella/päätöksellä osallistuvat mieluummin ev. lut. uskonnon opetukseen.

Järjestely on epämukava myös uskonnon opettajille. Islamin opettajalla on yleensä tunteja useammassa kunnassa, joten työjärjestyksessä työpäivät pitää jakaa paitsi koulujen, myös kuntien kesken. Ortodoksien tunteja on niin vähän, ettei opettajaa usein tahdo löytyä mistään. Kummassakin ryhmässä taitaa muodollisesti pätevän opettajan löytäminen olla utopiaa.

Uskonnossakin on olemassa valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet. Kun opetus järjestetään niin kuin se on pakko järjestää, taitaa rehtorilla olla aikamoisia vaikeuksia vastata opetussuunnitelman mukaisesta opetuksesta ja arvioinnista. En toki tiedä suuria vääryyksiä tapahtuneen.

Ihan näin teknisin perustein kannatan ehdottomasti elämänkatsomustietoa kaikille yhteiseksi oppiaineeksi. Tehtäköön siihen sellainen opetussuunnitelma, että sen voivat kaikki uskontoryhmät hyväksiä.

Uskonnolla on ja on ollut hyvin voimakas merkitys suomalaiseen kulttuurimme. Eikö Suomea ole luonnehdittu Euroopan luterilaisemmaksi maaksi? Uskonnon asioita ovat papit lyöneet päähämme jo kinkeritoiminassa. Tunnemmeko kulttuuriamme kunnolla jos emme tunne vallitsevaa uskontoamme. Eipä joulujuhlissakaan paljoa Kalevalaa olla käsitelty:-)

Sivistykseen kuuluu tietää uskonnon pääpiirteet ja periaatteet. Opetus tulisi tapahtua yläluokilla keskitetysti eli oppilailla pitäisi olla jo tuolloin kriittistä itseharkintaa sekä ajattelukykyä. Viimeisellä luokalla tunnit kalloon, jotta ymmärtää historiallisen jatkumon ja uskonnon merkityksen esi-isillemme. Se oli henkinen turva vaikeina aikoina ja sivistyksen alullepanija. Hiekka-aavikoiden kansojen jumalten voittokulku syrjäyttämään omia jumaliamme olisi mielenkiintoinen aihe. Verinen väkivalta kontra omat leppoisat auttajajumalat. Miksi hylkäsimmekään omat jumalamme muiden hyväksi. Uusin on muslimien A, jonka pelossa tuomitaan jopa mielipiteiden esittämisestä ja käytetään sisällöltään määrittelemätöntä sanaa kiihotus.

Täällä puhutaan uskonnon opettajista, mutta käytännössä alaluokilla luokanopettaja opettaa kaikkia aineita. Ennen oppikoulussa oli uskonnonopettajat yleensä pappeja, tai niin ainakin minun kouluaikoinani. Entisenä ( sanoisin jopa hyvin entisenä ) luokanopettajana voin sanoa ihan omasta kokemuksesta, että uskonto on vaikeinta opettaa, kun siinä ei ole mitään tarttumapintaa.Jo ensiluokkalainen osaa kysyä sujuvasti silmät kirkkaina: ” Onks toi ihan totta?” ja mitä vastaa opettaja, jonka tekee mieli vastata, jotta ei ole, mutta kun Raamatussa niin kerrotaan ja kaikki meitä viisaammat niin uskovat.
Lapsethan ne uskalsivat sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, kun aikuiset käskivät niitä kovasti ihastelemaan.
Vuonna 1968 veljeni tytär oli sairaalassa ja luokkatoverit päättivät ilahduttaa häntä lauluin ja piirroksin.Kaikki laulut olivat hengellisiä, sitä Jeesuksen kärsimystä ja ristinkuolemaa. Vain yksi laulu oli maallinen: ” Polly papukaija puussa istuu karamelli suussa”. Ehkä näitä iloisia lauluja olisi saanut olla useampiakin, kun pikku potilas kuoli pian tämän jälkeen.
Kahdeksan vuotiaalla oli todella uskova opettaja ja varmaan hän tämän aineen opetustaidon hallitsi ihan seminaaripohjalta. Muista opetustaidoista minulla ei ole esimerkkiä.

Näitä luetaan juuri nyt