Yliopistot hei! Hakijalle faktaa, ei markkinointia

Niin kuin lukemattomissa muissakin kodeissa, meilläkin seikkaillaan parhaillaan Opintopolku-sivuston uumenissa ja pähkäillään lukion jälkeisiä koulutussiirtoja. 

Homma ei ole helppo. Suomessa on vallalla ajatus, että oikean alan pitäisi löytyä kertaheitolla. Enää ei voi esimerkiksi ottaa vastaan useaa koulutuspaikkaa, pääainetta ei noin vain vaihdeta, vaan uudelle alalle joutuu pyrkimään, ja toisaalta valinnoissa on haluttu suosia ensikertalaisia, jotta välivuosia ei syntyisi. Jopa aikuiskoulutustuki lopetetaan. 

Toisaalta vaihtoehtoja on paljon enemmän kuin silloin 26 vuotta sitten, kun itse hain yliopistoon. On syntynyt kokonaan uusia opiskelualoja, ja hakeminen on keskitetympää.

Ajatus siitä, että oma ala pitää osata heti tunnistaa (tai olisi ehkä pitänyt osata jo lukion alkaessa), tuottaa paineita. Ylioppilaalle on tarjolla valtavasti aloja jo pelkästään yliopistoissa. Lukioikäisen on vaikea hahmottaa, mitä kaikkea uravaihtoehtoja maailma ylipäätään tarjoaa. On pitkälti kiinni omasta elämänpiiristä, millaisiin ammatteihin ja työnkuviin tulee törmänneeksi ja mitkä jäävät täysin katveeseen.

Mitä siis valita, kun vaihtoehtoja on rajattomasti? On vaikea sisäistää, mitä ne kaikki edes ovat, eikä tietenkään voi olla varma, mikä ala itselle lopulta sopii.

Valintoja tekevälle nuorelle olisi tärkeintä saada mahdollisimman tarkka käsitys siitä, mitä mielenkiinnon kohteena oleva koulutusohjelma pitää sisällään. Jos koulutusohjelman nimi on vaikkapa ”kestävät yhdyskunnat” tai ”energiamurros”, on vaikea arvioida, mitä opinnoissa oikeasti tulee vastaan. 

Onneksi on netti, ajattelemme. Enää ei tarvitse tehdä hakuvalintoja pahvikantisten hakuoppaiden varassa. 

Vai onko se niin onneksi? Itselläni on alkanut mennä hermo siihen, että yliopistojen viestinnässä painottuu markkinointinäkökulma. Ajattelen, että eniten opinnoista kertoisi opintojen rakenne: lista kursseista, joita tutkintoon tähtäävän opiskelijan täytyy suorittaa. Niistä näkyy, millaisten asioiden parissa alan opiskelija päivänsä viettää. 

Omana aikanani selasin eri tiedekuntien opinto-oppaita, mutta nykyään korkeakoulut eivät tee opinto-oppaiden löytämistä helpoksi. Hakua pähkäilevälle nuorelle tarjoillaan mieluummin videoita aiheesta “10 syytä hakea X:n yliopistoon” kuin linkkiä tiedekunnan opinto-oppaisiin.

Yliopistotkin viihteellistyvät. Parasta informaatiota hakua pohtivalle olisi raaka ja tarkka fakta siitä, mitä opinnoissa tehdään, mutta sen sijaan etualalla on hehkeäksi hiottu markkinointisisältö. 

Onkohan tämä yksi esimerkki ns. paskeentumisesta, joka on ollut paljon puheissa viime aikoina?

Tässä omat vinkkini pähkäilyihin, jos hakukohteena ovat yliopistot:

Opinto-oppaita löytyy parhaiten tiedekuntien omilta sivuilta. Ei kannata siis pysytellä vain hakijoille suunnatuilla sivuilla vaan mennä suoraan tiedekuntien tai vastaavien sivuille. Googlellakin voi toki löytää opinto-oppaat.

Olennaista on sekin, millaisiin maisteriopintoihin valittu opintopolku oikeuttaa. Kandidaatin tutkintoon kuuluvat opinnot ovat melko yleisluontoisia ja laaja-alaisesti alasta kertoavia, ja maisterivaiheessa päästään monesti paremmin kiinni substanssiin. 

Kannattaa vilkaista myös sitä, millaista tutkimusta tiedekunnissa tehdään. Tutkimusaiheet heijastuvat monesti tiedekunnan järjestämään opetukseen varsinkin tutkinnon loppuvaiheissa. Toisaalta alaa tuntematon hakija saattaa saada tutkimusaiheiden kuvailusta hyvän käsityksen siitä, mitä tieteenala käytännössä on. 

Tai ainakin paremman käsityksen, kuin niistä ”10 hyvää syytä valita” -videoista.

Tsemppiä ja viisautta hakemiseen!