Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Yliopistojen lukukausimaksukokeilu epäonnistui

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 2.8.2013 04:44

Ylioppilaslehden tuore pääkirjoitus kiinnitti huomiota tärkeään asiaan: yliopistojen lukukausimaksukokeiluun ja sen tuloksiin.

Kokeilussa on ollut mukana kolme yliopistoa: Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto ja Aalto-yliopisto. Käytännössä lukukausimaksuja on asetettu joihinkin englanninkielisiin maisteriohjelmiin, ja niitä ovat joutuneet maksamaan EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevat opiskelijat. Maksut ovat keskimäärin olleet noin 8 000 euroa lukuvuodessa.

Siis periaatteessa. Käytännössä suurelle osalle opiskelijoista on myönnetty stipendi, joka kattaa lukuvuosimaksun. Esimerkiksi Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 140 periaatteessa maksamaan joutuvasta opiskelijasta vain 23 ei ole saanut yliopistolta stipendiä.

Samoin Aalto-yliopistossa maksullisissa maisteriohjelmissa oli tänä vuonna kaikkiaan 80 opiskelijaa, joista vain 13 maksoi itse koko lukuvuosimaksunsa.

Lisäksi maksun poistamiseen riittää vaikkapa se, että opiskelija on ”avosuhteessa” EU-kansalaisen kanssa. Sellaisiahan yliopistot eivät pysty millään tavallaan tarkastamaan – eikä pidäkään pystyä.

Kokeilussa on siis ollut paljon aukkoja. Kun mukana on ollut vain muutama yliopisto ja maisteriohjelma ja maksamaan joutuu lopulta vain murto-osa opiskelijoista, on hyvin vaikea sanoa, millä tavalla maksullisuus vaikuttaa opiskelutuloksiin.

Aalto-yliopistossa kokeilun typeryys myönnetään auliisti. ”Ei tämän perusteella pysty sanomaan, ovatko lukukausimaksut järkeviä vai eivät”, sanoo Aalto-yliopiston vararehtori Martti Raevaara (ei sukua allekirjoittaneelle) Ylen uutisessa.

Samoin Lappeenrannan teknillisen yliopiston strategiajohtaja Juha-Matti Saksa pitää kokeilua epäonnistuneena.

Siksi onkin varsin mielenkiintoista, että päivää aiemmin ilmestyneessä Ylen toisessa lukukausimaksukokeilua käsittelevässä jutussa on varsin toisenlainen sävy: ”Lappeenrannan teknillisen yliopiston kansainvälisten asioiden johtajan Janne Hokkasen mukaan lukukausimaksut ovat parantaneet maksuohjelman piiriin kuuluvien opiskelijoiden opiskelumenestystä sekä saapumisprosentteja.”

Hokkanen esittää väitteensä tueksi sen, että lukukausimaksun piirissä olevien opiskelijoiden suorittama opintopistemäärä oli selvästi koko yliopiston keskiarvoa korkeampi.

Ylioppilaslehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja yritti kysellä Janne Hokkaselta tarkempia tietoja maksun vaikutuksesta. Paljastui, ettei tietoja ainakaan haastatteluhetkellä ollut. Hokkanen oli liikkeellä varsin heikolla datalla.

Maksullisten ohjelmien opiskelijoiden vuotuisia opintopistemääriä pitäisi tietenkin verrata niihin määriin, joita samoissa ohjelmissa on tehty ennen maksullisuutta, mutta sellaisia tietoja ei ollut. Kuten Kaarenoja huomauttaa, ulkomailta tulevat opiskelijat suorittavat usein opintonsa muutenkin nopeammin kuin keskiverto-opiskelijat.

Myöskään mitään tietoja arvosanoista ei ollut. ”Hyvä opiskelumenestys” oli siis vain nopeutta – eikä erityisestä nopeudestakaan ollut vahvaa näyttöä.

Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta löytyy siis varsin erilaisia päätelmiä lukukausimaksukokeilun vaikutuksista. Ehkäpä erilaiset johtopäätökset syntyvät siitä, mitä mieltä henkilö alun perin on ollut lukukausimaksuista.

On ilmiselvää, ettei kyseisenlaisen kokeilun jälkeen voi sanoa oikeastaan yhtään mitään maksujen vaikutuksista opintomenestykseen tai oppilasvirtoihin.

Itse suhtaudun lukukausimaksuihin varsin suurella varauksella. Ne osuvat helposti kaikkein köyhimmistä maista tuleviin opiskelijoihin, koska EU- ja ETA-maista tulevat rajataan pois.

Nimenomaan koulutuksen tarjoaminen olisi hyvää kehitysapua. Ilmaisen koulutuksen tarjoaminen ei-niin-hyvin pärjäävien maiden nuorille tekee osaltaan maailmaa paremmaksi.

Yhdysvalloissa taas maksullinen yliopistojärjestelmä haittaa nimenomaan köyhien ja muutenkin syrjäytymisvaarassa olevien vähemmistöjen opiskelua. Suomessa maksuttomuudella on haluttu taata tasa-arvo. 

Maksuton opiskelu on vahvuus, josta kannattaa pitää kiinni silloinkin, kun opintoja suorittamassa on muutama ulkomaalainen.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Jos lukukausimaksut tulisivat yleiseen käyttöön ulkomaalaisille, alkaisivat he vaatimaan – luonnollisesti – vastinetta rahoilleen, ts. kauttaaltaan englanninkielistä opetusta. Nykyisillä opetusresursseilla se merkitsisi suomenkielisen opetuksen jos ei loppumista niin ainakin supistumista. Aalto-yliopistossa maisteriopinnot ovat jo ainakin periaatteessa vain englanninkielisiä. En ole satasen varma, onko tämä oikeaa politiikkaa yliopistossa, jonka rahoituksesta suurin osa tulee Suomen valtion budjetista.

Miksi ihmeessä oppilaitoksen tarvitsisi millään muotoa vastata opiskelijoiden vaatimuksiin kurssitarjonnasta? Laitos tarjoaa sitä mitä se tarjoaa. Se joko kelpaa oppilaille tai sitten ei, jolloin jätetään tulematta. Noin siis jos oppilaitos toimii opetuksellisin perustein. Bisneksen teko vain taitaa olla tässä rahoitusmallissa olla taustalla. Luullaan rapakon takaisten yliopistojen korkean tason johtuvan niiden maksullisuudesta.

Mielestäni Suomessa voidaan järjestää ulkomaalaisia varten rajattu määrä opetusta vieraalla kielellä (Suomi-tietouden ja verkostoitumisen vuoksi), mutta suomalaisille tarkoitettujen koulutusten tulisi sisältää siinä määrin suomen (ja/tai ruotsin) kielistä opetusta, että vain suomalainen siitä selviytyy.

Aallossa (ainakin joissain ohjelmissa) suuri (ellei suurin) osa EU-ETA -ulkopuolisista maista tulevista opiskelijoista on kiinalaisia.

Miksi Suomen valtion pitäisi subventoida maailman supervalta no. 2:n korkeakoulutusta? Kehitysapu sitten erikseen – vaikkapa järkevämmällä stipendisysteemillä.

Kiinalaiset ovat yksi ryhmä, muualta Aasiasta myös tullaan, kuten Intia, Pakistan. Sekä kasvavana Venäjä.

Huomatkaa myös ulkomaalaisilla elämisen ja asumisen kustannukset. Käsittääkseni ulkomaalaiset eivät saa suomalaisten tapaan opinto- ja asumistukia.

” Maksuton opiskelu on vahvuus, josta kannattaa pitää kiinni silloinkin, kun opintoja suorittamassa on
muutama ulkomaalainen.”
Mikä on tiedetoimittajan muutama?

Suomi tarjoaa ilmaista koulutusta monilla eri koulutstasoilla ulkomaalaisille.
Lehtitiedon perusteella pääministerimme Turkissa käydessään oli kovasti mainostanut maamme ”ilmaista” koulutusta.
Ymmärtäisin jos määrärahat otettaisiin kehitysavusta ja koulutus olisi osa kehitysapua.

Normaali opiskelijavaihto on asia erikseen.

Lukumäärät esiin eri koulutustasoilta ja kustannukset. Puhutaan sitten muutamasta.

Sääli on sairautta ja periaatetta tulee noudattaa ulkomaisiin opiskelijoihin. Ei mitään ilmaista eikä stipendejä, vaan rahat pois. Antaa Kiinan,Intian ym. kärvistellä köyhyydessä, se ei meille kuulu, sillä ovat asiansa itse sotkeneet. Nyt kristiliis-sosialistisen eetoksen saastuttamina jaamme varamme, tietotaitomme kilpailijoille, jotka nauravat tälle hölmöläisyydelle. Rahat on valtiolta loppu, joten hintalappu ulkomaalaisille.

Ei ole takeita, etteikö kiinalaisten yliopistoon tulevien ilmaisannin saajien joukossa olisi vakoilijoita. Ahkeruuden varjolla moni jää luuhaamaan työpaikalleen valvonnatta – ja mitä tehneekään ja kenen laskuun. Supokin varoittelee. Amerikkaan lahjakkaat Kiinan Suomessa koulutetut menee – ja me annamme siis ilmaisantia kumpaankiin suurvaltaan.

Kuultuani aamulla uutisista miten suomalainen nuori nainen joutui maksamaan opinnoistaan lukukausimaksun, tarkistin heman tilastoja mainittuista ”muutamasta” ilmaiseksi opiskelevasta ulkomaalaisesta.
Tavoite ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrastä on 20 000 vuoteen 2015 mennessä.
Määrä onkin kasvanut reippaasti vuosituhannen alun 6000:sta. Vuonna 2010 heitä oli jo 15 700.

Tuoreempiakin tilastoja löytynee.

Eniten opiskelijoita tulee Kiinasta, Venäjältä, Ruotsista ja Virosta. Erityisen runsaasti kasvua on Aasiasta ja Afrikasta tulevuen opiskelijoiden määrässä.

Näitä luetaan juuri nyt