Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Yleistajuinen tiede on muutakin kuin tekstiä

Blogit Tarinoita tieteestä 22.5.2013 10:44
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Kirjoitin pari päivää sitten Tieteen yleistajuistaminen -kirjasta, joka on ensimmäinen aihetta laajasti käsittelevä suomenkielinen tietokirja.

Pidin kirjasta, mutta tuttavallani oli esittää siitä pieni moite – ja ihan relevantti sellainen: kirjassa ei mainita museoita, näyttelyitä ja esimerkiksi tiedekeskuksia tieteen yleistajuistamisen muotona.

Rajaus on varmasti harkittu. Jo kirjan esipuheessa sanotaan, että teoksen yhtenä tavoitteena on ”kaventaa tiedemaailman ja kustannusmaailman välistä kuilua”. Kärki on siis kirjoittamisessa.

Valinta on toki kaikella tapaa luonteva. Tutkija toimii jo paljon tekstin kautta, ja siksi siirtyminen tieteellisestä yleistajuiseen on sekin helpointa toteuttaa ensin tekstitse.

Yhteyksien luominen museoihin ja tiedekeskuksiin voi tuntua hankalammalta kuin yhteydenotto lehtien toimituksiin. Kirjasta on suurimmaksi osin rajattu pois myös television ja radion kautta tapahtuva tieteen popularisointi.

Silti museoiden ja tiedekeskusten unohtaminen tieteen yleistajuistamisen areenoina on huono juttu. Mitä vähemmän niistä puhutaan, sitä harvemmin niitä jatkossakaan muistetaan.

Syytän asiasta itseänikin. Yritän tosin aina muistaa nämäkin popularisoinnin mahdollisuudet, mutta kontribuutioni jää yleensä pelkän maininnan tasolle. Myös minä olen ennen kaikkea kirjoittaja.

Toisaalta puolustelen itseäni sillä, että oli tieteen yleistajuistamisen lopullinen muoto mikä tahansa, ensimmäinen versio toteutetaan yleensä aina tekstinä. Televisio- ja radio-ohjelmilla on käsikirjoituksensa, ja näyttelyt tarvitsevat tekstiä monenlaisiin tarkoituksiin ja monissa vaiheissa.

Museot, näyttelyt ja tiedekeskukset ovat aivan yhtä täynnä mahdollisuuksia kuin tiedettä popularisoivat lehtiartikkelit tai tietokirjat. Näkökulmia on valtava määrä, aiheita ja rajauksia loputtomasti. Esimerkiksi tiedekeskus Heureka tarjoaa ainakin plastinoituja ruumiita sekä näyttelyn ruuansulatuksesta.

Oulun Tietomaassa esitellään muun muassa laivaeläimiä sekä miesten ja naisten eroja. Helsingissä Luonnontieteellisessä museossa näyttelyn aiheena ovat lepakot.

Tiedettä popularisoivan näyttelyn voi koota vaikka elävistä kasveista: Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa voi tutustua kasvien evoluutioon ja maailmanvalloitukseen.

Tähtien ja muiden taivaankappaleiden salat aukeavat Ursan planetaariossa. Helsingin yliopiston museossa taas avattiin kuukausi sitten uudistettu näyttely lääketieteen historiasta. Turussa merikeskus Forum Marinum esittelee pyöriäisiä ja meripelastuksen historiaa.

Museot ja tiedekeskukset rakentavat näyttelyitä myös kiertoon: esimerkiksi sinänsä pieneltä kuulostavan Satakunnan museon kiertonäyttelyvalikoimasta löytyy koiran historiaa, muinaisjäännösten hoitoa ja tupakoinnin historiaa.

Heurekan Body Worlds on kotoisin Saksasta, ja toisaalta tiedekeskuksen omia näyttelyitä on lähtenyt Suomesta maailmalle.

Näyttelyillä ja erityisesti tiedekeskuksilla on ominaisuus, josta pelkän tekstin kirjoittaja voi monesti vain haaveilla: elämyksellisyys. Kuultuna, nähtynä, haistettuna ja tunnettuna asiat aukeavat eri tavoin kuin vain luettuna. Kun ihminen pääsee tekemään ja kokeilemaan pelkän tiedon vastaanottamisen sijaan, muistiin jää aivan erilainen jälki.

Yleistajuista tiedettä ei kannata latistaa pelkäksi tekstiksi.