Yksin uurastavalle self help on tärkeää

Työssä uupumisesta puhutaan nyt paljon. Hyvä! Olen itsekin kärsinyt työuupumuksesta ja sen liitännäisoireista ja työskennellyt nyt vuoden ajan saadakseni tilanteen paremmaksi. 

Työuupumus pääsee kehittymään usein vaivihkaa, ja usein siihen vaikuttaa moni muukin elämän elementti kuin työhön liittyvät olosuhteet. Ihminen on aina kokonaisuus, ja rasitusta voi tulla perhetilanteesta, terveysasioista, lähipiirin ongelmista, vaikka mistä. On vaikea niputtaa kaikkia uupuvia yhdenlaiseksi kategoriaksi. Ihmiset myös oireilevat eri tavoin. 

Työuupumukselle ei ole Suomessa omaa diagnoosia. Käsittääkseni syynä tälle on se, että työuupumuksen syitä on haluttu etsittävän työyhteisöstä yksilön sijaan. Ei ole lääketieteellinen ongelma, jos vaikkapa työvuorot ovat järjettömiä. 

Diagnoosin puuttuminen on kuitenkin johtanut siihen, että työuupumuksen sijaan ihmiset saavat esimerkiksi masennus- tai ahdistuneisuushäiriödiagnooseja. Tämäkään ei ole hyvä asia. 

Työterveyspsykologi Johanna Ojala-Oksala arvosteli Helsingin Sanomissa muutama päivä sitten työuupumuksen itsehoitokulttuuria, ajatuksenaan nimenomaan se, että muutoksen pitää lähteä työyhteisöstä. ”Täydellisessä maailmassa työterveyspsykologi olisi johtoryhmätasolla miettimässä ja vaikuttamassa työhyvinvoinnin linjauksiin. Työyhteisöt ja -tiimit myös hakeutuisivat työnohjaukseen ennen kuin kipuilu alkaa.”