Yhdysvaltalaisopiskelijoille tuli paha mieli
Törmäsin eilen hassuun uutiseen ahdistuneista yhdysvaltalaisopiskelijoista. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan useassa yhdysvaltalaiskorkeakoulussa opiskelijat ovat ryhtyneet vaatimaan, että ahdistavasta opetusmateriaalista varoitettaisiin etukäteen. ”Varoitus pitäisi liittää kirjaan tai muuhun luokassa käsiteltävään oppimateriaaliin, jos uhkana on, että se aiheuttaa oppilaissa järkytystä tai ahdistusta.”
Ahdistusta ovat tähän mennessä aiheuttaneet elokuvan raiskauskohtaus, pelkkiin alushuosuihin sonnustautunutta miestä esittävä patsas, F. Scott Fitzgeraldin klassikkoromaani Kultahattu, jossa on väkivaltaa ja naisvihaa, sekä Shakespearen näytelmä Venetsialainen kauppias, joka voidaan tulkita antisemitistiseksi.
Uutinen houkuttelee heti pohtimaan omaa opiskeluaikaa. Muistan, kuinka heti ensimmäisellä kehitysbiologian luennolla valkokankaalle heijastettiin kuva kuusijalkaisesta kanasta. Onhan moinen friikki aika ahdistava. Itseasiassa biologianopetus oli yhtä suurta ja pelottavaa kummajaiskavalkadia: jokaikinen luento pursusi tietoa eläinkokeista, kehityshäiriöistä, inhottavista perinnöllisistä sairauksista. Yksi luennoitsija mainitsi tutkimuksen, jossa ihmisen munasolut hedelmöitettiin hamsterin siittiöillä (vai oliko se toisinpäin). Pakollisiin opintoihin kuului eläinten rakenteen kurssi, jossa avattiin kuolleita eläimiä aina erilaisista madoista kaniin saakka.
Ei ihme, että minusta tuli tällainen. Varoitustarra veljineen olisi ollut paikallaan!
Vitsailu sikseen. Voi toki olla, että HS:n uutinen esittää ilmiön suurempana kuin se todellisuudessa on. Lehden käyttämät ilmaisut ”yhä useammasta opiskelijasta” ja ”korkeakouluista ympäri Yhdysvaltoja” ovat kuitenkin peräisin New York Timesin jutusta, johon HS:n artikkeli perustuu.