Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Vanhana väittelyn kauneudesta

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 17.6.2013 08:00

Akateemisissa ympyröissä on tapana korostaa, että väitöskirja on vasta kuin ajokortti – lupa ryhtyä oikeaksi tutkijaksi. Väitöskirjaa tekevä jatko-opiskelija on todellakin opiskelija: hän opiskelee tutkimuksen tekemistä muiden ohjauksessa ja muiden vastuulla.

Vasta tohtorinpaperit saatuaan hän voi oikeasti ryhtyä tutkijaksi.

Näin asiat ainakin minulle aikoinaan esitettiin, ja periaatteessa olen samaa mieltä. Väitöskirjaa ei pidä yliarvostaa.

Helsingin Sanomissa oli pari päivää sitten ilahduttava artikkeli 82-vuotiaasta väittelijästä. Anneli Ilonen väitteli runsas viikko sitten kasvatustieteistä Lapin yliopistossa.

Ilosen väitöskirja ”Rajan lapset – Identiteettityö Kannaksen evakkojen sukupolvissa” käsittelee sitä, kuinka Kannaksen evakoiden evakkoidentiteetti säilyi aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka. Ilonen on Karjalan evakoita itsekin.

Iäkkäinä tohtoriksi valmistuneet ovat eräänlaisia systeemin hylkiöitä. Meillä arvostetaan nuoria neroja. Nopeus ja nuoruus peittoavat hitauden, paneutumisen ja pitkän kokemuksen.

Toisaalta väitöskirjan tarkoitus ”tutkijanuran ajokorttina” ei pääse toteutumaan eläkkeellä väitelleiden kohdalla.

Iäkkäät väittelijät eivät täytä minkäänlaisia akateemisen suorittamisen ihanteita: esimerkiksi Anneli Ilonen ei mennyt suoraan lukiosta yliopistoon, hän ei valmistunut alle viidessä vuodessa maisteriksi, hän ei tehnyt väitöskirjaansa neljässä vuodessa, hän ei mene post dociksi ulkomaille tai hanki EU:n tutkimusrahaa Suomeen.

Ties vaikka vanhukset pudotettaisiin pois kaikista yliopiston taulukoista väittelijöiden keski-ikää nostamasta.

Iäkkäillä väittelijöillä on muunlaista arvoa. Akateemisen uran sijaan heidän tekemisissään korostuu itse väitöskirja. Kun nuorilla ”putkitohtoreilla” väitöskirjat niiden laadusta huolimatta hukkuvat massaan ja jäävät pelkiksi askelkiviksi uralla, iäkkäällä väittelijällä juuri väitöskirja on ”se juttu”.

Esimerkiksi Anneli Ilosen väitöskirjan aihe evakoiden identiteettikokemuksista on ehdottoman tärkeä – ja myös viime hetkessä tehty. Karjalan evakoita ei kohta enää ole. Pitkä elämänkokemus ja toisaalta myös aiheen omakohtaisuus voi synnyttää tutkimukseen näkökulmia, jotka muilta jäisivät huomaamatta. Tarvitsemme monenlaista tutkimusta, monenlaisten ihmisten tekemää.

Valitettavasti nykyajan trendit yliopistomaailmassa ovat tätä näkemystä vastaan: esimerkiksi kaikkien väittelijöiden kanavoiminen tutkijakouluihin pudottaa ”poikkeavat” pois väitöskirjantekijöiden joukosta.

Hyvä väitöskirja ei mene koskaan hukkaan, ja on oikeastaan vaikea keksiä väitöskirjaa kunniakkaampaa tekemistä eläkepäiviksi. Omistautuminen tieteelle on aina kaunista. Viis systeemistä.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

”…oikeastaan vaikea keksiä väitöskirjaa kunniakkaampaa tekemistä eläkepäiviksi”

Onko väitöskirja siis kunniakkain saavutus ihmiselle? Kuka arvostaa mitäkin, mutta minusta väitöskirja ei voi olla saavutukseksi itsetarkoitus. Kunniakkuus riippuu kokonaan aiheen ja tulosten merkityksestä yhteiskunnalle ja ihmisille.
Sama koskee tietysti muutakin toimintaa eli mikä tahansa voi olla kunniakasta.

Jos on paljon vapaata aikaa, olipa minkä ikäinen hyvänsä, niin sitä voi käyttää varsinaiseen vapaaehtoistyöhön, jossa ensisijaisena tavoitteena ei ole tittelin saaminen itselle.

”…väitöskirjan aihe evakoiden identiteettikokemuksista on ehdottoman tärkeä”.

Tässä kirjoittaja on (taas) intoutunut ylisanoihin. Jos noin on, niin sitä ehdotonta on elämässä ylenmäärin, eikä sitä saada koskaan tehtyä. Asiat on asetettava tärkeysjärjestykseen, eikä historiallinen merkitys mielestäni yllä nykyhetken ja tulevaisuuden haasteiden tasalle. Evakothan ovat jo aikaa sitten sopeutuneet muuttuneeseen tilanteeseensa, eikä siis enää ole kysymys ongelmasta.

Hra K:n kommentti on kyllä niin ahdaskatseinen ja tosikkomainen että hirvittää. Kyllä eläkkeelle päässyt ihminen saa tehdä mitä tahansa mitä jaksaa ja mikä huvittaa ja kiinnostaa, kunhan se ei ole laissa kiellettyä. On järkyttävän tekopyhää pauhata vapaaehtoistyöstä tai ylimalkaan mistä tahansa muustakaan mikä sattuu olemaan omasta mielestä tärkeää tai mukavaa – kaikkia ihmisiä ei voi eikä pidä yrittää tunkea samaan muottiin. En tunne Ilosen väitöskirjaa enkä ole minkäänlainen asiantuntija kasvatustieteessä, mutta hän on ilmeisesti tehnyt väitöskirjatyönsä kaikkien asianmukaisten proseduurien kautta ja saanut sen hyväksytyksi, joten hra K:n on turha puhua tulosten merkityksestä yhteiskunnalle, jos ei itse ole kasvatustieteen professori. Siinäkin tapauksessa hänen pitäisi perustella sanomansa. Muutenkin tutkimustyön hyväksyttävyyttä yhteiskunnallisella merkityksellä mittaavat ovat epäilyttävillä jäljillä – siihen ei ole olemassa yksiselitteisiä mittareita, ja monessa tapauksessa yhteiskunnalliset tai taloudelliset tai muut hyödyt tulevat vasta soveltavan tutkimuksen kautta, usein pitkän ajan viipeellä. Uuden tutkimustiedon tuottaminen on aina hyväksyttävää jos se tehdään tiedeyhteisön sääntöjen mukaan. Tiina Raevaara on hyvin perustellusti täysin oikeassa – ja väittelijä on tehnyt tärkeän ja kunnioitettavan työn. Tiukkapipot ja kademielet vaietkoot!

Ants,

Arvostelen sitä, että kirjoittaja lipsuu tieteilijän viileydestä ja ylistää liikaa, kuten yritän sitten osoittaa. On pyrittävä säilyttämään suhteellisuudentaju, sillä onhan selvää, että kyseinen väitöskirja ei ole kansallinen suursaavutus sen suuremmin kuin muutkaan. Koetetaan pysyä asiassa.

Eiköhän tässä näkemässäni pikku ristiriidassa ole kysymys lähinnä kunniakkuuden käsitteestä. Kirjoittajan mielestä ilmeisesti ovat kunniakkaita yleisesti kaikki huomattavat saavutukset, kuten korkean oppiarvon hankkiminen. Minä sen sijaan lasken kunniakkuudesta pois oman itsen eduksi toimimisen ja saavuttamisen. Minusta kunniakkaiksi saavutuksia voi siten sanoa vain sikäli kuin ne palvelevat yhteistä tai yleensä toisten, nimenomaan tarvitsevien hyvää.
Ehkä olemme kumpikin väärässä tai vain puoliksi oikeassa.