Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Valehteletko lapsellesi?

Blogit Tarinoita tieteestä 28.1.2013 06:11
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tuorein Suomen Kuvalehti sisälsi vaikuttavan kuvareportaasin sodan runtelemasta Alepposta ja sen asukkaista. Syyrian sota oli lehden kansijuttu.

Huomasin lehden kansikuvan herättäneen paheksuntaa sosiaalisessa mediassa: kanteen oli nimittäin kuvattu yksityiskohta joukkohaudasta. Mullan seasta pilkottivat kuolleen miehen kasvot, leukaa ja harmaantunutta partaa, mustalla liinalla peitetyt silmät.

Kantta haukuttiin brutaaliksi ja sen pelättiin säikäyttävän lapset.

Hieman vahingossa tulin testanneeksi kannen vaikutusta omiin kouluikäisiin lapsiini. Toinen ei kiinnittänyt kanteen mitään huomiota: kasvot erottuvat kuvasta sen verran huonosti, ettei lapsi yksityiskohtaa huomannut, vaikka lehti oli hänen edessään.

Toinen lapsi katseli kantta pitkään ja kysyi sitten, mitä se esittää. Kerroin. Puhuimme sodasta ja katselimme kuvia puoliksi sortuneista taloista.

Olen aina yrittänyt noudattaa lasten kanssa periaatetta, että 1) vastaan, kun he kysyvät 2) enkä valehtele selityksissäni.

Toki asioista pitää kertoa niin, että lapsi kykenee ne ymmärtämään eivätkä ne hämmennä häntä liikaa. En kuitenkaan usko, että tiedot rankoistakaan asioista, kuten sodasta, lisäävät lasten pelkoja. Olen pikemminkin sitä mieltä, että asioista häipyy turha mystisyys ja tunnelataus, kun niistä kerrotaan totuudenmukaisesti ja lapsen ikäkauteen sopivalla tavalla.

Elämään luonnostaan kuuluvia asioita ei pitäisi piilottaa lapsen elämästä. Esimerkiksi kuolema on osa lapsenkin elämää, ja hänelle jää kovin huonot työkalut käsitellä vaikkapa läheisen menettämistä, jos kuolema on kuulunut vaiettujen puheenaiheiden joukkoon.

Helsingin Sanomista silmiini tarttui uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan suurin osa vanhemmista valehtelee lapsilleen. Vuonna 2012 International Journal of Psychology -lehdessä julkaistu tutkimus käsitti noin 200 yhdysvaltalaista ja kiinalaista perhettä.

Ylivoimaisesti suurin osa tutkimuksen vanhemmista valehteli lapsilleen. Kiinalaisvanhemmista valehteli 98 ja yhdysvaltalaisista 84 prosenttia. Vanhempien koulutuksella oli merkitystä vain Kiinassa, jossa koulutustason kohoaminen oli yhteydessä vähäisempään valehteluun. Yleisin vale oli, että vanhempi sanoi lapselle jättävänsä lapsen yksin, jos tämä ei seuraa kiltisti vanhempaansa julkisella paikalla.

Tutkimuksessa oli mukana kaikenlaisia valheita, muun muassa väittämät ”jos syöt vesimelonin siemeniä, vatsaasi kasvaa vesimeloni” (yhdysvaltalaisvanhemmista 13,5 % ja kiinalaisista 29,4 % käytti tätä), ”rahaa ei ole tarpeeksi halutun lelun ostamiseen” (35,4, 54,1), ”hammaskeiju vaihtaa tyynyn alle laitetun hampaan kultarahaan”, (65,8 %, 72,1 %) sekä erilaisia ”uhkailuja”, joita vanhemmat eivät olleet tosiasiassa toteuttamassa, kuten ”jos et käyttäydy kunnolla, heitän sinut mereen kalojen ruuaksi” (4,4%, 21,2 %) tai ”jos et syö ruokaasi, jäät lyhyeksi” (9,9 %, 60,7 %).

Lapsia tieto vanhempien valehtelusta hämmentää. Lapsilta itseltäänhän valehtelu on yleensä kielletty.

Vanhemmat perustelevat valeensa lapsen parhaalla: hänen terveydellään, turvallisuudellaan tai vaikkapa mielihyvällään. Vanhemmat haluavat myös välttää konflikteja lapsen kanssa. Siksi lapsen haluama lelu luvataan ostaa joskus myöhemmin, vaikka oikeasti aikuinen ei aio sitä ostaa.

Osa valheista on jo osa kulttuuriperintöämme: on vaikea ymmärtää, millä tavalla sinänsä hauska mutta epätosi juttu hammaskeijusta vahingottaisi lasta.

Tutkimuksen tehneet tutkijat ilmaisivat huolensa siitä, millä tavalla vanhempien valehtelu vaikuttaa kasvavan lapsen kuvaan maailmasta, muista ihmisistä ja hänestä itsestään.

Myönnän: niin rehellisesti kuin yritänkin kertoa maailmasta lapsilleni, kyllähän minäkin olen tullut syyllistyneeksi erilaisiin ”välineellisiin” valheisiin. Lupaan kiinnittää asiaan huomiota, sillä olisi varmasti parempi, että myös lapsille puhuttaisiin ennen kaikkea totta. Niinhän me kehotamme heitäkin tekemään.