Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Vain huolellinen tiede ansaitsee vapautensa

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 17.11.2012 09:54

Itä-Suomen yliopisto myönsi eilen, että sen käyttämä D-vitamiinien analyysimenetelmä oli huono ja tuloksissa virheitä.

Yliopiston aiemmin ilmoittamien tulosten mukaan kymmenessä D-vitamiinivalmisteessa pitoisuus oli alle vaaditun. Nyt tulos on korjattu neljään.

Vahvasti suuntaa-antavia yliopiston tulokset näemmä kuitenkin olivat. Kaksi valmistetta, joiden D-vitamiinipitoisuus oli yliopiston tutkimuksissa olematon, sai uusissakin tutkimuksissa tulokseksi käytännössä nollan.

Yhdistettynä viime viikkojen keskusteluun Johan Bäckmanin opinnäytteestä, dosentuureista ja yliopistojen sekavista käytännöistä, D-vitamiinisekaannus heitti varmasti hetkellisen varjon akateemisen maailman päälle. Suomessa yliopistollista tutkimusta on pidetty erittäin luotettavana – nyt yliopiston laboratorio hävisi tarkkuudessa kaupallisille toimijoille.

Tiede on aina ihmisten tekemää, ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Itä-Suomen yliopisto toimi oikein myöntäessään virheensä ja toisaalta ottaessaan vastuun koko yliopistolle. Yksittäisiä tutkijoita ei syyllistetty.

Jäin kuitenkin miettimään Helsingin Sanomien paperiversiossa tänään ollutta sitaattia Lapin yliopiston velvoiteoikeuden professori Juha Karhulta. ”Tieteen vapauden kautta sellaisiakin tutkimustuloksia, joihin sisältyy jotain virheriskiä, pitää olla lupa esittää. – – On selvää, että jos joutuu maksamaan vahingot, joutuu erikseen katsomaan, mitä tutkimuksia uskaltaa julkistaa”, Karhu sanoo HS:n mukaan.

Olen Karhun kanssa samaa mieltä siitä, että jatkuva uhka taloudellisista korvauksista saattaa pahimmillaan kahlita tiedettä. Sama uhka voi kahlita muitakin yhteiskunnan aloja, vaikkapa lääkäreitä ja hoiva-alaa, kirjallijoita ja journalismia.

Moni lehti on esimerkiksi viime vuosina tuntunut vaikenevan Johan Bäckmanin touhuista Venäjällä, koska mies on ahkerasti tehnyt tutkintapyyntöjä itseään koskevista lehtijutuista. Yhdysvalloissa on kuulemma kätilöpula, koska alaa harkitsevat pelkäävät mahdollisia hoitovirhekanteita. Kirjailija Riikka Ala-Harja puolestaan joutui ikävään tilanteeseen, kun hänen sisarensa valitti julkisuudessa, että Ala-Harjan romaani Maihinnousu on ammentanut aineistoa sisaren lapsen sairaudesta. Ilman sisaren omaa ulostuloa kukaan ei olisi yhteydestä tiennyt. Sisar vaati Helsingin Sanomissa kirjailijoille jonkinlaisia eettisiä ohjeita.

Loukkaantujia ja rahanvaatijoita siis riittää.

Mutta mitä on tieteen vapaus, josta Juha Karhu on huolestunut? Onko se ollut uhattuna D-vitamiiniselkkauksessa?

Tieteen vapaus on aavistuksen erilaista kuin sananvapaus. Tieteen vapaus on ennen kaikkea vapautta valita tutkimusaihe. Yhteiskunnan ei pidä voida kieltää tutkijoita tutkimasta. Epämiellyttävät tai jollain tapaa arvojen vastaiset aiheetkin pitää sallia. Aihe ei tee tutkimuksesta rikollista (totetus sen sijaan voi toki tehdä).

Käytännössähän yhteiskunta ohjailee tieteen sisältöä rahoituksen kautta. Rahoituksen tarjoaminen on kuitenkin eri asia kuin vapauden epääminen.

Tieteen vapauteen yhteiskunnassa kuuluu myös se, että tulokset saadaan julkistaa. Tutkijallakin on sananvapaus, joka kattaa myös epämiellyttävät tulokset.

Toisaalta jotta tiede voi olla sillä tavoin vapaata kuin tieteen kuuluu olla, sen pitää täyttää omat kriteerinsä. Tässä Itä-Suomen yliopisto mielestäni epäonnistui. Alkuperäisten D-vitamiinitulosten julkistus ei ollut onnistunutta hyvän tieteellisen käytännön kannalta katsottuna. Ei tieteen vapaudella voi puolustaa tiedettä, joka ei täytä tieteen omia kriteereitä.

Analyysimenetelmien eroja ei pohdittu tarpeeksi (rankasti ilmoitetuista poikkeavien tulosten olisi pitänyt saada tutkijat miettimään metodiensa mahdollisia heikkouksia), tutkimus käsitti vain yhdet valmistuserät eikä toistoja tehty tarpeeksi. Tulokset pukattiin julkisuuteen kovalla kiireellä ilman keskustelua tieteellisen kentän sisällä.

Toisaalta ei hyvinkään toteutettu tiede ole vapaata virheistä. Hyvin toteutetun tutkimuksen takana on kuitenkin helpompi seistä kuin kehnosti toteutetun.

Vaikka tiede on välillä tuskastuttavan hidasta, siinä on puolensa, että tulokset julkaistaan ensin tieteellisissä, vertaisarvioiduissa lehdissä eikä suuren yleisön mediassa.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Kysymys on enemmankin siita onko D vitamiini pitoisuuden analysointi tiedetta vai laadun valvontaa? Jos D vitamiini pitoisuutta analysoidaan olemassa olevilla ja hyvaksyttavilla menetelmilla se on laadun valvontaa. Jos taas kehitetaan uusi, nopeampi, parempi, halvempi, tarkempi menetelma analysoida D vitamiini pitoisuuksia ja asetetaan tama menetelma tieteellisen kritiikin alaiseksi ja julkaistaan tulokset alan tiede julkaisuissa niin silloin puhutaan tieteesta. Ehka olisi tarpeellista analysoida Ita Suomen yliopistoa ja tieteellisesti paatella onko se yliopisto vai ei?

”Suomessa yliopistollista tutkimusta on pidetty erittäin luotettavana”

Kuka? Myös yliopistoista on aina tullut puolivillaista höttöäkin, ei tässä mitään muutosta ole tapahtunut. Erehtyväisyys, henkilökohtaiset ambitiot, omanvoitonpyynti jne eivät jää minkään oven taakse ellei krematorion luukkua sellaiseksi lasketa, inhimillisiä ominaisuuksia kun ovat.
Media tietysti rummuttaa eri aikoina eri tavoin, mutta siihen tarvitaankin sitä -lukutaitoa.

Onko Evira/THL mukana suomalaisen yliopiston tutkimusta kehittämässä – olisi ainakin suomalaista tutkimusta suomalaisille.

Jää ihmeteltäväksi, että _MIKSI_ Evira haki puhtaita papereita D-vitamiinivalmisteille ulkomailta, eikä ryhtynyt yhteistyöhön Itä-Suomen yliopiston kanssa?

Meneekö jo jankuttamiseksi?

Oikeammin olisi tutkia, mitä kunkin valmistajan D-vitamiinivalmisteet jättävät ihmisen elimistöön, eikä mitä pillerit eli kapselit tai valmisteet – kuten Valion luonnoton PROSESSIMAITO – sisältävät, kun sitäkin sinne on lisätty – sitä D’tä?

@Raevaara kirjoittaa: Käytännössähän yhteiskunta ohjailee tieteen sisältöä rahoituksen kautta. Rahoituksen tarjoaminen on kuitenkin eri asia kuin vapauden epääminen.Tieteen vapauteen yhteiskunnassa kuuluu myös se, että tulokset saadaan julkistaa. Tutkijallakin on sananvapaus, joka kattaa myös epämiellyttävät tulokset.###
On täysin naiivia puhua talouselämän rahoittaman tämän päivän korkeakoulutasoisen tutkimuksen yhteydessä noista entisaikojen yhteiskuntarahoitteisen tutkijakoulutuksen ja tutkimuksen ihanteista.
Luulisi jo tuossa jutussa keskeisenä mainitun Itä-Suomen Yliopiston asian jäkiseuraamuksineen osoittavan tämän päivän todellisuuden.
Dosentti Bäckmanin ja professori Valtaojan sekä Aalto-yliopiston tietokonepeliprofessuurin jälkeen ei enää tarvita kuin jonkun emeritusprofessorin julkilausuma Talvivaaran korvaamattomasta merkityksestä Venäjän, anteeksi Suomen, taloudelle verrattuna sen aiheuttamiin olemattomiin ympäristövahinkoihin niin viimeisetkin luottamuksen rippeet nykyiseen korkeakoululaitokseen haihtuvat kipsisakka-altaan reiästä jätevesien mukana järvien pohjamutiin.
(Anteeksi tuo Venäjä-lipsahdus. Se johtui siitä, että venäläinen Norilsk Nickel-yhtiöhän saa Talvivaaran nikkelistä moninkertaisen liikevoiton verrattuna Talvivaaraan ja sen lisäksi vielä Talvivaaran kolmanneksi suurimpana osakkaana merkittävät osinkotulot. Ja Suomihan pesee sitten joskus aikanaan likapyykkinsä.)

Jotain hyvääkin. Omavalvonnan lisääminen ei suinkaan ole ongelmatonta ja sitä voi joskus vähän pölläyttääkinettei sen alkuperäinen tarkoitus unohdu, kuluttajien suojelu.
Elintarviketju, kaupat ja viimeisimpänä vaikka kaivosteollisuuskin on voinut pitkälle soveltaa omavalvontaansa, ilman virallista valvontaa.

Pian olemme tilanteessa jossa tulli, verottaja ja rakennusteollisuus voi huoletta luottaa omvalvonnan riittävän niiden tehtävissä.

@Raevaara kirjoitti: Käytännössähän yhteiskunta ohjailee tieteen sisältöä rahoituksen kautta. Rahoituksen tarjoaminen on kuitenkin eri asia kuin vapauden epääminen###

Käsitykseni mukaan tämän päivän korkeakoululaitosten tutkimustoiminta tapahtuu ratkaisevassa määrin talouselämän myöntämän rahoituksen turvin, joka taas on pääsääntöisesti projektikohtaista eli määrärahat myönnetään tiettyyn tarkkan määritettyyn kohteeseen. Teoriassa olisi tietenkin mahdollista kieltäytyä ottamasta vastaan tarjottua rahaa, mutta minkälaista vapaata tutkimustyötä voitaisiin kuvitella suoritettavan laajassa mitassa ilman minkäänlaista rahoitusta ?
Esimerkkinä voisi tarkastella vaikkapa Aalto-yliopiston tietokonepeliohjelmoinnin professuuria. Mitä muuta hyötyä tällaisen tutkimusalueen voisi olettaa tuottavan kuin taloudellista ja sitäkään ei suoranaisesti yhteiskunnan hyväksi vaan talouselämän päättäjien käyttöön, vaikkapa talletettavaksi veroparatiisiin pahojen päivien varalle

Näitä luetaan juuri nyt