Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Vaikutus se lumevaikutuskin

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 3.4.2012 09:26

Edellisessä blogauksessani sivusin lume- eli plaseboilmiötä. Monet pitävät esimerkiksi masennuslääkityksen ongelmana sitä, että osa sen tehosta voi olla silkkaa lumevaikutusta.

Kuinka iso ongelma lääkkeiden ”valheellinen teho” oikeastaan on?

En minäkään esimerkiksi pidä siitä, että erilaisia ”luontaisterapioita” tai uskomushoitoja markkinoidaan toimivina. Ihmisiä ei saa huijata: he eivät saa luulla käyttävänsä rahaa johonkin, jonka ilmoitetut toimintaperiaatteet eivät voi pitää paikkaansa ja jonka toimivuudesta ei ole todisteita. En pidä siitä, että todellinen apu sairauteen jäisi hankkimatta, jos avun luullaan löytyvän vyöhyketerapiasta tai nokkosuutteesta.

Kukin aikuinen ihminen on sinänsä toki vapaa käyttämään millaisia hoitomuotoja ikinä haluaakaan, ja vaikutushan se lumevaikutuskin on. Mutta huijaaminen on rumaa ja toisinaan jopa rikollista.

Tekeekö esimerkiksi masennuslääkkeiden osittainen lumevaikutus niistä homeopatiaan verrattavaa huuhaata? Olennaista on ainakin se, että merkittävä osa masennuslääkkeiden vaikutuksesta on ”todellista” eikä selity lumeella. Lisäksi masennuksen kaltaisessa monimuotoisessa ja vaikeasti mitattavassa mieleen vaikuttavassa sairaudessa lumeen ja ”tosivaikutuksen” erot ovat hieman vaikeasti määriteltävissä.

Toisaalta monella sairaudella, masennuksellakin, on silloin tällöin taipumus parantua itsestään, ilman lumetta, lääkkeitä tai terapiaa. Yksittäisen potilaan kohdalla on vaikea erotella toisistaan lääkkeiden, lumevaikutuksen ja jo pelkän ajan kulumisen roolia.

Lääketieteessä lumevaikutus kulkee tiukasti lumevapaan vaikutuksen rinnalla. Plasebon teho esimerkiksi kivunhoidossa on tunnettu pitkään. Tietoisuus lääkityksestä parantaa lääkeaineen tehoa: morfiini tehoaa heikommin, jos potilas ei tiedä saavansa sitä. Pienempi annos riittää, kun potilaalle kerrotaan lääkkeestä.

Toisaalta lääkkeillä saattaa aina olla pahojakin sivuvaikutuksia, ja siksi lääkkeen määrääminen pelkän lumevaikutuksen takia ei ole järkevää. Sairauden mahdollinen hyvä ennuste sekä tieto oireiden helpottamisesta ajan voivat myös rohkaista potilasta ja toimia ”lumeen” tavoin.

Lumevaikutus voi täydentää lääkkeen todellista vaikutusta, mutta ainoaksi mekanismiksi siitä ei lääketieteessä ole.

Lumehoidon vaikutusmekanismia ei juurikaan tunneta. Karkeimmillaan ilmiö selitetään vain jonkinlaisena suggestiona, potilaan uskona lääkkeen tehoon. Lumelääkityksen vaikutus aivoihin on saatu näkyviin muun muassa PET-kuvauksella. Lumelääkitys on eräissä tutkimuksissa edistänyt koehenkilöissä kipua lievittävien endorfiinien tuotantoa, ja kun endorfiinien tuotanto on kemiallisesti estetty, myös lumelääkkeen vaikutus on lakannut.

Paras tulos lumeella on, kun sen vaikutusta arvioi potilas itse. Vaikka yksittäisissä tutkimuksissa lumehoidosta on löytynyt apua monenlaisiin sairauksiin aina masennuksesta sydäntauteihin ja herpekseen, suurin teho sillä on esimerkiksi kivun, ahdistuksen, unettomuuden ja masennuksen hoidossa. Toisaalta on myös tutkimuksia, joissa lumeelle ei juuri löydetä tehoa.

Lumelääkitys ei tehoa kaikilla yhtä hyvin. Lääkäri ei voi kuin arvailla potilaan herkkyyttä lume- tai suggestiovaikutukselle. Herkkyys voi olla geneettistä: vuonna 2008 ruotsalais-saksalainen tutkimusryhmä tunnisti geenin, jonka tietty muoto saa lumehoidon toimimaan. Geenimuoto löytyi neljältä koehenkilöltä kymmenestä.

Kyseisessä Journal of Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli mukana yli sata sosiaalisista fobioista kärsivää koehenkilöä. Heidän aivojaan kuvattiin ahdistavassa tilanteessa ennen ja jälkeen kahdeksan viikon lääkitysjakson. Tarkoituksena oli tutkia ahdistuslääkityksen vaikutusta aivojen aktiivisuuteen.

Neljälläkymmenellä prosentilla lumelääkettä saaneista ahdistus väheni yhtä paljon kuin todellista lääkettä saaneilla. Muutos näkyi aivoissakin: aivotoiminnan aktiivisuus oli vähentynyt amygdalassa, aivojen pelkokeskuksessa.

Tutkimukseen osallistuneilta analysoitiin kaksi geeniä, jotka molemmat osallistuvat aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan. Molemmissa geeneissä näkyi eroja niiden potilaiden välillä, joihin lumelääkitys vaikutti ja oli vaikuttamatta.

Erityisesti tutkijat vakuutti geeni nimeltä tryptofaanihydroksylaasi-2, joka osallistuu serotoniinin tuottamiseen. Koehenkilöt, jotka olivat perineet molemmilta vanhemmiltaan tietyn muodon eli alleelin kyseisestä geenistä, saivat helpotusta lumehoidosta, muut eivät.

Oman mielenkiintoisen lisänsä aiheeseen tuo Hesarinkin eilen uutisoima tutkimus, jonka mukaan aivot ”muistavat” masennuslääkityksen vaikutuksen aiemmilta hoitokerroilta ja reagoivat siksi lumelääkitykseen samoin kuin aiempaan todelliseen masennuslääkitykseen.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Otsikossa esitetty toteamus tulee varmaan kirkasvalokuulokkeiden kaupitteluun seuraavaksi myyntilauseeksi. Viitaten vastikään esitetty MOT, jonka mukaan väitetyt tieteelliset todisteet ontuvat ja pahasti.

Positiivinen suggestui laukaisee ihmeelliset sielunvoimat. Lääkärin valkoinen takkikin lisää parannustehoa.

Kuinka voi maksaa viikonlopun lastenlääkärin päviystys kunnalle 5000€? Onko ahneudella mitään rajaa?

Eikös masennus ole korvien välissä? Sehän ei ole haava sormessa eikä kuhmu päässä vaan vika on tosiaan päänupin sisällä.

Tällaisen tyhmän maallikon mielestä se pitää parantaa puhumalla (siis psykologialla). Vuosia sitten kun kuulin puhuttavan psyyken lääkkeistä, ihmettelin heti mitä se sellainen tohtorointi on että ”mentaalia” puoskaroidaan kemikaaleilla. Kunhan ei vaan olisi alun alkaen lääketehtaiden bisnestä koko touhu. Joka tapauksessa se näyttää olevan oikotie joka löydä ”sateenkaaren päätä”.

Joka tapauksessa lääkäri joka tällaiseen vaivaan määrää vain lääkkeitä ei itse asiassa hallitse tai ”viitsi” hoitaa hommiaan sillä tavalla kuin pitäisi.

Tällaista vaan tulee mieleen, voin olla väärässäkin.

Erityisesti monissa psykosomaattisissa vaivoissa kalkkitabletti lääkityksenä tehoaa yhtä hyvin, kuin psyykenlääke, kunhan potilaalle diagnoosin selittänyt on luottamusta herättävä, selkeäsanainen valkotakki.

Nipotan, olet väärässä. Ihmisen mieli kun ei ole aivojen toiminnasta riippumaton yliluonnollinen asia. Mielen ongelmat johtuvat aivojen kemiallisista tai sähköisistä häiriöistä, joita pystytään toki lääkitsemään terapialla, mutta myös lääkityksellä

Pekkarinen näyttää laittaneen samaan nippuun kaikki mielenterveysongelmat. Pitäisi varmaankin erotella toisistaan mielen ongelmat ja MIELIALAongelmat ja masennushan on lähempänä tätä jälkimmäistä (siis ikäänkuin murhe tai ”vitutus”).

Väitän että masennus ei suinkaan ole sähköhäiriö ”korvien välissä” vaan pikemminkin päin vastoin. Sehän on selvästikin reaktio, jolla aparaatti vastaa ympäristön epäkohtiin. Näin ollen väitän että masentumiseen tarvitaan kutakuinkin virheetöntä aivotoimintaa…on luultavasti olemassa tapauksia joissa monet masennuksen tapaiset mielentilat on väärin diagnosoitu masennuksiksi vaikka ne olisivat jotain vallan muuta.

Pekkarinen on oikeassa siinä että aivot ovat sähkökemiallinen kone ja jos olen antanut ymmärtää että niissä olisi jotain yliluonnollista niin olen ollut väärässä.

Nyt leimataan normaalit mielalavaihtelut sairauksiksi, jotta päästäisiin syöttämään tabuja. Milelenvireys voimineen ei ole aina kaikissa oloissa sama. Näköalaton, työnsä ja siisteyden laiminlyövä on masentunut ja sen näkee jo päältäpäin. Osalla toki masennus on piilevämpää. Moni masentunut petraantuisi kun saisi potkituksi keväthangille hiihtämään metsämaihin reppuselässä ja päivän muona mukanaa. Ruumis väsyy ja saa hyvät yöunet tarvitsematta hunteerata joutavia asioita.