Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Vaikutus se lumevaikutuskin

Blogit Tarinoita tieteestä 3.4.2012 09:26
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Edellisessä blogauksessani sivusin lume- eli plaseboilmiötä. Monet pitävät esimerkiksi masennuslääkityksen ongelmana sitä, että osa sen tehosta voi olla silkkaa lumevaikutusta.

Kuinka iso ongelma lääkkeiden ”valheellinen teho” oikeastaan on?

En minäkään esimerkiksi pidä siitä, että erilaisia ”luontaisterapioita” tai uskomushoitoja markkinoidaan toimivina. Ihmisiä ei saa huijata: he eivät saa luulla käyttävänsä rahaa johonkin, jonka ilmoitetut toimintaperiaatteet eivät voi pitää paikkaansa ja jonka toimivuudesta ei ole todisteita. En pidä siitä, että todellinen apu sairauteen jäisi hankkimatta, jos avun luullaan löytyvän vyöhyketerapiasta tai nokkosuutteesta.

Kukin aikuinen ihminen on sinänsä toki vapaa käyttämään millaisia hoitomuotoja ikinä haluaakaan, ja vaikutushan se lumevaikutuskin on. Mutta huijaaminen on rumaa ja toisinaan jopa rikollista.

Tekeekö esimerkiksi masennuslääkkeiden osittainen lumevaikutus niistä homeopatiaan verrattavaa huuhaata? Olennaista on ainakin se, että merkittävä osa masennuslääkkeiden vaikutuksesta on ”todellista” eikä selity lumeella. Lisäksi masennuksen kaltaisessa monimuotoisessa ja vaikeasti mitattavassa mieleen vaikuttavassa sairaudessa lumeen ja ”tosivaikutuksen” erot ovat hieman vaikeasti määriteltävissä.

Toisaalta monella sairaudella, masennuksellakin, on silloin tällöin taipumus parantua itsestään, ilman lumetta, lääkkeitä tai terapiaa. Yksittäisen potilaan kohdalla on vaikea erotella toisistaan lääkkeiden, lumevaikutuksen ja jo pelkän ajan kulumisen roolia.

Lääketieteessä lumevaikutus kulkee tiukasti lumevapaan vaikutuksen rinnalla. Plasebon teho esimerkiksi kivunhoidossa on tunnettu pitkään. Tietoisuus lääkityksestä parantaa lääkeaineen tehoa: morfiini tehoaa heikommin, jos potilas ei tiedä saavansa sitä. Pienempi annos riittää, kun potilaalle kerrotaan lääkkeestä.

Toisaalta lääkkeillä saattaa aina olla pahojakin sivuvaikutuksia, ja siksi lääkkeen määrääminen pelkän lumevaikutuksen takia ei ole järkevää. Sairauden mahdollinen hyvä ennuste sekä tieto oireiden helpottamisesta ajan voivat myös rohkaista potilasta ja toimia ”lumeen” tavoin.

Lumevaikutus voi täydentää lääkkeen todellista vaikutusta, mutta ainoaksi mekanismiksi siitä ei lääketieteessä ole.

Lumehoidon vaikutusmekanismia ei juurikaan tunneta. Karkeimmillaan ilmiö selitetään vain jonkinlaisena suggestiona, potilaan uskona lääkkeen tehoon. Lumelääkityksen vaikutus aivoihin on saatu näkyviin muun muassa PET-kuvauksella. Lumelääkitys on eräissä tutkimuksissa edistänyt koehenkilöissä kipua lievittävien endorfiinien tuotantoa, ja kun endorfiinien tuotanto on kemiallisesti estetty, myös lumelääkkeen vaikutus on lakannut.

Paras tulos lumeella on, kun sen vaikutusta arvioi potilas itse. Vaikka yksittäisissä tutkimuksissa lumehoidosta on löytynyt apua monenlaisiin sairauksiin aina masennuksesta sydäntauteihin ja herpekseen, suurin teho sillä on esimerkiksi kivun, ahdistuksen, unettomuuden ja masennuksen hoidossa. Toisaalta on myös tutkimuksia, joissa lumeelle ei juuri löydetä tehoa.

Lumelääkitys ei tehoa kaikilla yhtä hyvin. Lääkäri ei voi kuin arvailla potilaan herkkyyttä lume- tai suggestiovaikutukselle. Herkkyys voi olla geneettistä: vuonna 2008 ruotsalais-saksalainen tutkimusryhmä tunnisti geenin, jonka tietty muoto saa lumehoidon toimimaan. Geenimuoto löytyi neljältä koehenkilöltä kymmenestä.

Kyseisessä Journal of Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli mukana yli sata sosiaalisista fobioista kärsivää koehenkilöä. Heidän aivojaan kuvattiin ahdistavassa tilanteessa ennen ja jälkeen kahdeksan viikon lääkitysjakson. Tarkoituksena oli tutkia ahdistuslääkityksen vaikutusta aivojen aktiivisuuteen.

Neljälläkymmenellä prosentilla lumelääkettä saaneista ahdistus väheni yhtä paljon kuin todellista lääkettä saaneilla. Muutos näkyi aivoissakin: aivotoiminnan aktiivisuus oli vähentynyt amygdalassa, aivojen pelkokeskuksessa.

Tutkimukseen osallistuneilta analysoitiin kaksi geeniä, jotka molemmat osallistuvat aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan. Molemmissa geeneissä näkyi eroja niiden potilaiden välillä, joihin lumelääkitys vaikutti ja oli vaikuttamatta.

Erityisesti tutkijat vakuutti geeni nimeltä tryptofaanihydroksylaasi-2, joka osallistuu serotoniinin tuottamiseen. Koehenkilöt, jotka olivat perineet molemmilta vanhemmiltaan tietyn muodon eli alleelin kyseisestä geenistä, saivat helpotusta lumehoidosta, muut eivät.

Oman mielenkiintoisen lisänsä aiheeseen tuo Hesarinkin eilen uutisoima tutkimus, jonka mukaan aivot ”muistavat” masennuslääkityksen vaikutuksen aiemmilta hoitokerroilta ja reagoivat siksi lumelääkitykseen samoin kuin aiempaan todelliseen masennuslääkitykseen.