Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Uskooko koira uskomushoitoihin?

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 27.12.2013 10:45

Kuulin äskettäin tapauksesta, jossa omistaja oli vienyt pienehköstä paikallisesta tulehduksesta kärsivän koiransa päivystävälle kunnaneläinlääkärille. Normaalin antibioottihoidon lisäksi eläinlääkäri tarjosi eläimen hoitoon homeopaattisia valmisteita. “Kaikki eivät näihin usko”, lääkäri oli todennut, mutta suositellut silti kokeilemista.

Monet yksityiset eläinlääkäriasemat ovat tarjonneet varsinaisen eläinlääketieteen lisäksi jo pitkään uskomushoitoja, kuten juuri homeopatiaa. Minulle oli yllätys, että myös kunnaneläinlääkärit tekevät tällaista. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää eläinlääkäripäivystys.

Kannattaako homeopatiaa käyttää eläimille? Homeopatia on ennen kaikkea uskomushoito – voiko eläin hyötyä siitä? Homeopatian tutkimiseen eläimillä sekä tulosten arvioimiseen liittyy paljon ongelmakohtia.

Homeopatialla on takanaan yli 200 vuotta, epäsuosiollisia tutkimustuloksia, kuuluisa tieteellinen huijaus sekä virallisten instituutioiden kiristynyt asenne uskomushoitoja kohtaan, mutta silti menetelmä tuntuu yleistyvän esimerkiksi juuri lemmikkieläinten hoidossa. Olen muutama vuosi sitten kirjoittanut aiheesta pidemminkin.

Kaikki homeopatian käyttäjät eivät välttämättä tunne ajatuksia sen takana. Homeopatialla on kaksi kantavaa periaatetta, joista kummallekaan ei löydy pohjaa luonnontieteistä: Samankaltaisuusperiaatteen mukaan ”samanlainen parantaa samanlaista”, ja siksi aine, joka aiheuttaa terveille ihmisille tietynlaisia oireita, sopii hoidoksi samanlaisista oireista kärsivälle sairaalle potilaalle.

Toinen periaate on niin kutsuttu potensointi. Mitä enemmän ainetta potensoidaan eli laimennetaan, sitä vahvemmin sen väitetään vaikuttavan. Lopulta liuokset ovat niin laimeita, ettei niissä ole laskennallisesti lainkaan alkuperäisen aineen molekyylejä jäljellä. Siksi homeopaatit väittävät, että aineen kanssa tekemisiin joutunut vesi kehittää aineesta ”muiston”.

Ei ole yllättävää, että homeopatian puolustajat ja arvostelijat pysyvät kaukana toisistaan. Tutkimukset eivät rintamalinjoja pura. Esimerkiksi Lancet-lehdessä vuonna 2005 julkaistu metatutkimus, jossa vertailtiin 110 homeopaattisen valmisteen tehoa tarkastellutta tutkimusta, sai lehden uutisoimaan tutkimuksen otsikolla ”The end of homoeopathy”, homeopatian loppu. Silti hoitomuoto porskuttaa.

Homeopatian kriitikot pitävät menetelmän ainoana mahdollisena vaikutuksena lumevaikutusta. Lumetta ei sinänsä pidä aliarvioida: esimerkiksi masennuslääketutkimuksissa näkyy, että merkittävä osa lääkkeen tehosta on lumevaikutusta. Lumeen voima nousee näkyviin erityisesti tutkimuksissa, joissa potilaat saavat itse arvioida tilansa kehitystä.

Lumevaikutuksen olemassaolon takia monet ajattelevat, että eläimillä tehdyt tutkimukset homeopatian tehosta olisivat vääristymistä puhtaita. Koska koira ei ymmärrä saavansa hoitoa, sen ei voi ajatella olevan altis lumevaikutuksellekaan.

Eläinten hoidosta homeopatialla ei ole olemassa yhtä kattavia metatutkimuksia kuin ihmisten hoidosta. Homeopatiaa kuitenkin käytetään eläimillä vielä suurempaan valikoimaan vaivoja kuin ihmisillä. Sillä pyritään hoitamaan muun muassa hengitystieinfektioita, allergioita, loistartuntoja, iho-ongelmia, luusto- ja nivelvaivoja, epilepsiaa, kipua, autoimmuunisairauksia, tulehduksia ja jopa syöpää.

Tutkimusten analysointia vaikeuttaa kuitenkin monesti se, että homeopatia-nimikkeen alla on kovin monenlaisia valmisteita. “Puhdasta” homeopatiaa on välillä vaikea tunnistaa.

Esimerkiksi Anna Hielm-Björkman vertaili vuonna 2007 Helsingin yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan erilaisia hoitomenetelmiä koirien osteoartriittiin eli nivelrikkoon. Vertailtavana olivat muun muassa homeopaattinen valmiste, vihersimpukkalisäravinne ja tulehduskipulääke. Hoidon tehoa mitattiin eläinlääkärin arviolla, omistajalle suunnatulla kyselykaavakkeella, röntgenkuvilla nivelestä sekä verestä mitattavien arvojen avulla.

Tutkimuksen antina oli, että sekä vihersimpukkauute että homeopaattinen valmiste lievensivät kipua enemmän kuin lumevalmisteet, mutta huonommin kuin tulehduskipulääke.

Tutkimuksessa käytetty homeopaattinen valmiste, ”matalapotenssinen” Zeel-valmiste, koostuu kuitenkin kasviuutteista ja on laimennettu niin vähän, että se sisältää yhä mitattavia määriä kasviperäisiä yhdisteitä. Monilla kasviperäisillä aineilla on tulehdusta lievittäviä ominaisuuksia (esimerkkinä sellaisista vaikkapa salisylaatit).

Hielm-Björkmanin tutkimus kertookin homeopatian tehoa paremmin siitä, millaisia ongelmia koiran voinnin mittaamiseen liittyy. Samantyyppiset ongelmat näkyvät monissa homeopatiaa käsittelevissä eläintutkimuksissa.

Tällaisia yksityiskohtia Hielm-Björkman osoitti:

Nivelrikosta kärsivistä koirista on yllättävän vaikea ulkoisella tutkimuksella päätellä, kumpi esimerkiksi lonkkanivelistä on kipeä. Koira saattaa kompensoida jalan kipuja käyttämällä tervettä jalkaa virheellisesti. Se saattaa näyttää ontuvan nimenomaan tervettä jalkaa.

Koukistettaessa sairasta jalkaa koira voi sävähtää kivusta – tai sitten se voi sävähtää kivusta koukistettaessa tervettä jalkaa, koska silloin paino kohdistuu sairaalle jalalle. Toisaalta terve raaja voi kipeytyä, koska koira käyttää sitä väärin.

Röntgenkuvista nähty nivelrikon aste ei välttämättä korreloi sen kanssa, kumpi jaloista on kipeämpi tai kuinka paljon kipua koira ylipäätään tuntee.

Nivelrikko on aaltoileva sairaus, joka voi paheta sykäyksittäin, mutta olla pitkään hiljainen ja välillä täysin oireeton. Kipu saattaa muuttua esimerkiksi säätilan mukaan: kylmyys pahentaa oireita.

Koira saattaa tottua ontumiseen niin, että se jatkaa sitä, vaikka ontumisen alkuperäinen syy poistuisi, tai sitten koira voi oppia, että kun jalkaa koukistetaan, siihen sattuu, ja siksi koira sävähtää aina, kun jalkaa nostetaan, vaikka todellinen kipu olisi jo poistunut.

Myös koirien tutkiminen eläinlääkärin vastaanotolla oli tutkimuksessa ongelmallista. Osa innostui vieraasta ihmisestä, mutta osa pelkäsi. Pelokas koira saattoi käyttäytyä niin kuin sillä ei olisi lainkaan kipuja.

Säännöllisten eläinlääkärikäyntien on todettu myös vaikuttavan omistajien yleiseen huolenpitoon eläinten kunnosta niin, että koirat saavat parempaa ravintoa ja enemmän liikuntaa kuin aiemmin. Esimerkiksi laihtuminen voi vähentää nivelkipuja.

Joka tapauksessa minkä tahansa hoitomuodon testauksessa kannattaa muistaa, että potilas (tai eläinten tapauksessa potilaan hoitaja) odottaa ennen kaikkea tilan paranemista. Siksi ihminen virittäytyy etsimään juuri paranemisesta kertovia merkkejä. Voinnista kyseltäessä vastaukset ovat positiivisempia kuin ne olisivat silloin, kun odotusarvona olisi vaikkapa potilaan kuolema.

Toisaalta monilla sairauksilla ja vaivoilla on taipumus ajan myötä parantua ilman hoitoa. On esimerkiksi arvioitu, että lasten korvatulehduksista 60 prosenttia paranisi myös ilman lääkitystä.

Vaivan ja sen luontaisen paranemisen väliin on uskomushoitojen helppo iskeä, eläimilläkin – ja kunnaneläinlääkärinkin.