Tyttöjä on suojeltava autoilulta ja liian rajulta liikunnalta

Pari viikkoa sitten Suomessa uutisoitiin saudiarabialaisen uskonoppineen lausunnosta, jonka mukaan autoilu heikentää naisten munasarjojen toimintaa ja hedelmällisyyttä.

Olemme tottuneet kuulemaan tämänkaltaisia väittämiä maista, joissa naisilla on miehiä vähemmän oikeuksia, ja joissa huonommat oikeudet pyritään perustelemaan vaikkapa juuri lääketieteellä. Samanlaisia pseudoväittämiä on aikojen saatossa kuultu muistakin heikommassa asemassa olevista, kuten vaikkapa tummaihoisista ja homoseksuaaleista.

Vaikka naisten huono asema huolestuttaa, moni myös nauroi uutiselle. Onhan hullunkurista, että naiset pidetään pois ratista huuhaaväittämillä. Autoilu ei ole naisille sen vaarallisempaa kuin miehillekään.

Viime viikkoina on käyty jonkin verran keskustelua tyttöjen ja poikien liikuntatunneista koulussa. Käsittääkseni aihe nousi pintaan Helsingin Sanomissa julkaistusta lukiolaistytön mielipidekirjoituksesta, jossa hän vaati kouluun yhteisiä liikuntatunteja.

Alakoulun ensimmäisillä luokilla tytöt ja pojat ovat vielä yhdessä ryhmässä jumppatunneilla, mutta hieman koulusta riippuen heidät jaetaan nopeasti omiin ryhmiinsä.

Opetussuunnitelman mukaan 5. – 9. luokkien ”Liikunnanopetuksessa tulee ottaa huomioon tässä kehitysvaiheessa korostuvat sukupuolten erilaiset tarpeet sekä oppilaiden kasvun ja kehityksen erot”. Erilaisista tarpeista ei kerrota opetussuunnitelmassa sen enempää.

Onko oikeasti olemassa jokin peruste sille, että tyttöjen ja poikien liikuntatunnit kannattaa järjestää erillisissä ryhmissä?

Moni kai ehdottaa perusteeksi sukupuolten erilaisia liikuntamieltymyksiä.

Niihin ei ainakaan kannata vedota. Kaikki pojat eivät todellakaan pidä jalkapallosta ja jääkiekosta eivätkä kaikki tytöt voimistelusta tai taitoluistelusta.

Muistan omalta ala-asteajaltani tilanteen, jossa luokka oli jaettu tyttöjen ja poikien liikuntaryhmiin, mutta tunnit järjestettiin samassa jumppasalissa. Pojat pelasivat koripalloa – ja me tytöt kävelimme ympyrää opettajan kehärummun tahdissa nilkkojamme ojennellen. Kaunis kävely kiinnosti minua paljon, paljon vähemmän kuin vauhdikkaat joukkuelajit. Toisaalta moni poika (ja tyttö) kavahti palloilulajeja: taklaamiset ja valinnat joukkueisiin ovat jääneet useille ikäviksi muistoiksi kouluajalta.

Moni tyttö harrastaa jalkapalloa tai salibandya ja viihtyy varsin hyvin poikien kanssa kentällä. Moni poika arvostaisi nopeatempoisia palloilulajeja rauhallisempaa lähestymistapaa liikuntaan. Jooga tekisi hyvää tulevien istumatyöläisten hartioille – sukupuolesta riippumatta.

Monipuolinen liikunta sopii kaikille. Lasten kiinnostus eri lajeihin ei liity sukupuoleen – paitsi ehkä sen osalta, mitä lajeja meille tyrkytetään ”sukupuolellemme sopivina lajeina”. On harmi, jos sopiva laji jää löytymättä sukupuolileimojen takia.

Ovatko erotteluun sitten syynä fyysiset erot? Yläasteelle saakka esimerkiksi pituuserot ovat kovin mitättömiä. Tytöillä kasvupyrähdys alkaa aiemmin kuin pojilla, ja siksi tytöt eivät ainakaan koossa häviä pojille.

Omat liikuntaharrastukset näkyvät ehkä kaikkein eniten siinä, kuinka lapsi pärjää liikuntatunneilla. Pituushyppyä harrastava tyttö päihittää luokan pojat.

Ja entä sitten, jos tytöt ovat keskimäärin hitaampia kuin pojat? Ihmisten erilaisuuteen tottuminen, toisten kannustaminen, reilu kilpailu ja liikunnallinen elämäntapa ilman tulosten tuijottamista ovat hyviä oppeja elämää varten.

Kun kyselin asiasta Facebookissa, joku perusteli erillisyyttä sillä, että alkava murrosikä altistaa erityisesti tytöt kiusaamiselle liikuntatunneilla. Kasvavat rinnat herättävät ikävää kommentointia.

Muuttuva keho nolottaa helposti molempien sukupuolien edustajia. Lääkkeeksi nolouteen, hämmennykseen ja kiusaamiseen ei varmastikaan sovi eristäminen. Parempia olisivat tottuminen, kiusaamiseen puuttuminen ja keskustelu. Mikä olisi luontevampi tapa tottua sukupuolten ja kehonmuotojen moninaisuuteen kuin liikkuminen yhdessä?

Kuinka opetushallitus sitten perustelee erillisiä liikuntatunteja? Iltalehti kysyi asiasta opetusneuvos Matti Pietilältä. Pietilä vastasi, että ”turvallisuusriskit on otettava huomioon”, ja kuvaili, ”kuinka esimerkiksi poikien jalkapallo-ottelu voi olla hyvin raisu ja riskit mahdollisesti mukana pelaavien harjaantumattomien tyttöjen osalta voivat nousta”.

Kuulostaa kovin saudiarabialaiselta minun korviini.