Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Twitter-vallankumouksissa ihminen on arvaamaton mutta elementissään

Blogit Tarinoita tieteestä 27.6.2013 10:30
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Ärsyynnyn silloin tällöin siitä, kun uusia tiedonvälityksen tai informaatioteknologian muotoja nostetaan kunnolla perustelematta jalustalle. Tekninen toteutus on harvoin tärkeämpää kuin sisältö.

Samoin pinnalliseksi jäävä kritiikki harmittaa. Esimerkiksi sosiaalisen median eri muotoja arvostellaan paljon pelkkien ennakkoluulojen varassa. Facebookia syytetään milloin mistäkin: suuret kaverimäärät ovat ihmiselle luonnottomia, runsas päivittäminen korostaa narsistisia piirteitä ja nettiin jää jopa koukkuun.

Luonnottomuudesta on varmasti aikoinaan syytetty myös puhelimia, kirjoja, elokuvia ja autoja. Kritiikissä on joka kerta iso osa uuden pelkoa ja muutosvastarintaa.

Ihminen on ihminen pitkälti juuri siksi, että hän omaksuu nopeasti uusia tekniikoita ja muokkaa ne tarkoituksiinsa sopiviksi. Myös ihmisaivot ovat varsin joustavat ja oppivat nopeasti uudenlaisia tapoja käsitellä informaatiota.

Internetin käyttö on ihan yhtä sopivaa ihmiselle kuin kirjojen lukeminen. Muttei sen järisyttävämpää.

En silti halua vähätellä uuden tekniikan merkitystä yhteiskunnalle. Esimerkiksi Twitter-vallankumous alkaa olla jo varsin käytetty termi.

Kauppatieteilijä Ozgun Atasoy kirjoittaa Scientific Americanin nettisivuilla Twitterin vaikutuksesta yhteiskunnallisiin muutoskohtiin.

Viimeaikaiset tapahtumat Turkissa ja toisaalta viime vuosien tapahtumat erityisesti arabiankielisissä maissa ovat näyttäneet, kuinka kansalaisten mahdollisuudet pitää nopeasti yhteyttä toisiinsa sekä kertoa tapahtumista akuutisti ulkomaailmalle asettavat diktaattorit ja autoritaariset vallanpitäjät vaikeaan asemaan.

Atasoy kirjoittaa: ”Kuten voisi odottaa, ihmiset yhtyvät suosittuihin päätöksiin, kun he ovat hyvin yhteydessä toisiinsa. Tutkimus myös osoittaa, että sosiaalinen yhteys – vaikkapa Twitterin kautta – tekee kansasta myös aiempaa arvaamatonta. Koska sosiaalinen media yhdistää ihmiset ennennäkemättömän tehokkaasti, on mahdollista, että odottamattomat kollektiiviset teot ovat lopulta tätä aikakautta määrittävä tekijä.

Esimerkiksi Turkin tapahtumissa sosiaalisesta mediasta tuli kommunikaation pääasiallinen väylä. Valtion kontrolloima perinteinen tiedonvälitys ei riitä eikä kerro tarpeeksi. Kun hallitus sulki kulkuväylät Taksimin aukiolle, ihmiset tviittasivat toisilleen kokoontumispaikoista ja organisoivat siten marssinsa. Marssijoita auttamaan tulleet lääkärit kertoivat Twitterissä päivystyspaikkansa ja asianajajat puhelinnumeronsa.

Kommunikaation tehokkuus on totalitarismille myrkkyä. Turkin pääministeri ehtikin nopeasti nimetä sosiaalisen median uhaksi yhteiskunnalle.

Täsmälleen samasta hädästä kertoo Yhdysvaltain katkeruus NSA-vuotaja Edward Snowdenia kohtaan. Snowden paljasti, kuinka laajasti Yhdysvaltain ja Britannian viranomaiset urkkivat verkkoa ja juuri sosiaalista mediaa.

Ozgun Atasoy kertoo kolumnissaan tutkimuksesta, jossa koehenkilöt kuuntelivat tuntemattomien bändien musiikkia ja saivat halutessaan ladata kappaleen itselleen. Toisessa koesarjassa he näkivät myös sen, kuinka moni muu oli juuri sillä hetkellä ladannut kappaleen itselleen.

Suosio lisäsi suosiota: kun ihmiset eivät nähneet toistensa valintoja, suosio jakaantui tasaisemmin, mutta latauskertojen ollessa näkyvissä ihmiset latasivat ennen kaikkea jo ennestään suosittuja kappaleita.

Kun sama koe testattiin monella eri ryhmällä, tulokset kuitenkin poikkesivat aina toisistaan. Sitä, mitkä kappaleet nousivat suosituimmiksi, ei voinut ennustaa. Vaikka sosiaalinen paine aina vaikutti, prosessin kulku ja suosion kohdistuminen rakentuivat eri tavoin.

Atasoy yhdistää tutkimuksessa näkyneen ilmiön sosiaalisen median rooliin esimerkiksi kansannousuissa ja mielenosoituksissa. Vaikka tapahtumat jälkikäteen vaikuttavat vääjäämättömiltä, tosiasiassa harva on arvannut niiden olevan tulossa.

Ei ole ihme, että sosiaalista mediaa pyritään rajoittamaan esimerkiksi Kiinassa. Sensuuri onnistuu kuitenkin huonosti. Some hiipii hitaasti mutta varmasti kaikkialle.

Ihmisen evoluutiota voi tarkastella vaikkapa kommunikaation ja informaation kehittymisen kautta. Ihmislajin erottaa esi-isistämme ja sukulaislajeistamme juuri kommunikaation ja informaation määrä.

Siksikin voi ajatella, että kommunikaation vapaus on ennen kaikkea ihmisten ja ihmisyyden vapautta.