Tutkijoita nälvivä poliitikko on kokematon populisti keskellä kehnoa lainvalmistelua

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Osallistuin eilen Tietokirja.fi-tapahtumassa paneelikeskusteluun ”Kolme pointtia Stubbista. Miksi poliitikot tölvivät asiantuntijoita?”. Keskustelun otsikko on peräisin kielentutkija Janne Saarikiven kirjoituksesta, jossa hän (syystäkin) lyttää silloisen pääministeri Alexander Stubbin tutkijoita nälvineet kommentit. Saarikiven kirjoituksen voi lukea tästä linkistä.

Tietokirja.fi-tapahtumassa pohdimme siis sitä, miksi poliitikot haluavat nälviä “kaiken maailman dosentteja” ja miksi asiantuntijan ja poliitikon suhde ylipäätään on niin vaikea. Kanssapanelistini, Helsingin Sanomien Marko Junkkari kokosi jo oma ajatuksiaan kolumniksi.

Junkkarin ajatuksista nostaisin esille erityisesti tämän: ”Asiantuntijuudesta on ylitarjontaa, ja siihen suhtaudutaan mediassa toisin kuin ennen. Kokemusasiantuntijan näkemystä pidetään usein yhtä arvokkaana kuin akateemisen tutkijan. Arkikokemus ja yksittäisen ihmisen mielipide on yhtä merkityksellinen kuin tieteellinen tutkimus.

Huomiossa ei sinänsä ole mitään uutta, ja olen itsekin kirjoittanut useaan otteeseen asiantuntijuuden inflaatiosta ja erilaisista somessa profiloituneista tee-se-itse-asiantuntijoista. Mutta aika harvoin tätä samaa problematiikkaa korostetaan poliitikkojen kohdalla. Koska poliitikot kuitenkin ovat samaa populaatiota kuin me muutkin, todellisen asiantuntemuksen tunnistaminen on heille usein yhtä lailla hankalaa.

Alla joitain omia selityksiäni sille, miksi poliitikot tölvivät tieteentekijöitä. Sinänsä ilmiössä ei ole mitään uutta – sanansaattajia on ammuttu aina. Kyseessä ei myöskään ole erityisen suomalainen ilmiö, mutta käsittelen asiaa tässä nimenomaan suomalaisen politiikanteon kohdalta.