Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Tutkijanaisten ärähdys oli oikeutettua

Blogit Tarinoita tieteestä 16.6.2015 09:42
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Olen mielenkiinnolla seurannut, millaista keskustelua Tim Huntin ympärillä on viime päivät käyty.

Tim Hunt on siis brittiläinen lääketieteen nobelisti vuodelta 2001. Viikko sitten hän meni möläyttämään tiedetoimittajien konferenssissa naisten roolista tieteessä, että ”sinä rakastut heihin, he rakastuvat sinuun, ja sitten kun arvostelet heitä, he alkavat itkeä”.

Sosiaalisessa mediassa 72-vuotiaan Huntin möläytykseen vastattiin ennen kaikkea huumorilla: varsinkin nuoret naistutkijat postasivat Twitterin täyteen kuvia itsestään laboratoriossa esimerkiksi #distractinglysexy-tunnisteella. Suojapukuihin ja laboratoriotakkeihin pukeutuneet tutkijat työssään olivat tietysti kaikkea muuta häiritsevän seksikkäitä (tai no, kuka arvostaa mitäkin).

Jo muutaman päivän päästä puheenvuorostaan Tim Hunt erotettiin tai painostettiin eroamaan useasta virasta ja kunniatehtävästä tiedemaailmassa.

Millaista keskustelua siis viime päivinä on käyty?

Olen huomannut monen olevan sitä mieltä, että naistutkijoiden somevyörytys oli aivan liiallista, ja että erottaminen oli Huntille turhan rankka rangaistus.

Ensimmäisestä olen täysin eri mieltä. Naispuolisten tutkijoiden some-hurmos oli inhimillisesti ymmärrettävää, jopa perusteltua.

Tim Huntin tieteenala, molekyylibiologia, pyörii paljolti naisten voimin. Esimerkiksi Suomessa suurin osa alalta väittelevistä on naisia – ja tutkimuksen käytännön pyörittämisestä vastaavat nimenomaan väitöskirjaansa valmistelevat jatko-opiskelijat. Yksittäisessä tutkimusryhmässä voi tietenkin olla enemmistö miehiä, mutta Tim Hunt on niin maailmaa ja laboratorioita nähnyt mies, että hän ei ole voinut olla huomaamatta naisten suurta määrää alalla.

Silti molekyylibiologiassa, kuten niin monella muullakin tieteenalalla, naisten suuri osuus aloittelevien tutkijoiden tasolla ei vielä näy samanlaisina osuuksina tieteenalan huipulla, esimerkiksi professoreissa tai tutkimuslaitosten johtajissa.

Tieteen työt tekevillä nuorilla on oikeus ärähtää, kun huipulta huudellaan vähätteleviä kommentteja. Ei edes ole kyse muutamasta naisesta siellä täällä – on kyse valtavasta määrästä ihmisiä, joita ilman tiede ei tapahtuisi. Huntin piikittely osui heihin kaikkiin.

Molekyylibiologiassa naisten roolin unohtamisella on sitä paitsi surullisenkuuluisa historiallinen ulottuvuus. Rosalind Franklinin osuus dna:n rakenteen löytämisessä oli pitkään vailla tunnustusta.

Entä mentiinkö Huntin erottamisessa liian pitkälle? Kannattaa muistaa, että somen meemeihin osallistuneet eivät erota ketään. Erottamisista päättivät aivan muut tahot.

Olen itsekin sitä mieltä, että erottaminen kuulostaa turhan äkkipikaiselta, mutta ulkopuolisena on mahdotonta arvioida, millaiset keskustelut nyt ja menneisyydessä ovat tilanteeseen vaikuttaneet.

Tim Hunt tuntuu todella harmittelevan rannalle jäämistään.  Olisiko hänestä voinut olla hyötyä kaiken kohun jälkeen itse asialle? Huntilla on tiedemaailmassa näkyvyyttä ja painoarvoa, ja jos hän pitäisi yllä keskustelua jostakin aiheesta, siitä varmasti myös keskusteltaisiin. Ehkä Huntin olisi voinut valjastaa ajamaan tutkijanaisten suurempaa arvostusta.

”Vastuun kantaminen” tarkoittaa turhan usein eroamista ja kaikesta vastuusta vetäytymistä. Paljon useammin se saisi tarkoittaa virheiden korjaamista ja asioiden muuttamista paremmaksi.