Tutkija, ota toimittaja mukaan labraan!

Olin alkuviikosta mukana tieteen asemaa käsitelleessä paneelikeskustelussa (siihen liittyviä tviittauksia voi etsiä #tiedepulassa-merkinnällä Twitteristä), ja jäin miettimään ympäristötoimittaja Jami Jokisen sanoja.

Hän nimittäin kertoi, että tutkijoita on kovin vaikea saada kertomaan tutkimuksen tekemisestä. Jopa kasvillisuuden kartoitusta tekevän tutkijan matkaan oli vaikea päästä.

Koska itse olen usein korostanut tutkijoille, että tutkimuksen tekemisestä, tutkimisesta siis, kannattaa kertoa, minullekin on varmaankin olennaista ymmärtää, miksi sellaisen voi kokea hankalaksi.

Ensinnäkin ymmärrän hyvin, että keskeneräisestä työstä kertominen on hankalaa. Keskeneräinen tutkimus (siinä kuin keskeneräinen kirjakin) voi tekijästään tuntua vielä epäloogiselta ja huolimattomalta – siis keskeneräiseltä. Sellainen se onkin, eikä kukaan oleta muuta.

Kun kerrotaan tutkimisesta itsestään, ei ole välttämätöntä kertoa keskeneräisistä tuloksista. Esimerkkitoimittajanikin halusi ennen kaikkea päästä kertomaan, kuinka tutkimusta tehdään. Kyse olisi siis ollut metodeista ja työtavoista, ei tuloksista.