Tupajumit, torakat sekä Sauli Naantalista

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen pieneen kansaan on helppo tehdä vaikutus. Ei tarvita kuin yksi soitto Ylen luontoiltaan, niin kansalaisten ajatuksiin on jo piirtynyt kuva tasavallan presidentistä kasveja rakastavana luontoihmisenä, joka luultavasti myös ruokkii perhosia puutarhassaan ja juttelee linnuille (itse olen tehnyt noita molempia).

Hienoa, jos asia oikeasti on niin!

Pitkävihaisena ihmisenä minulla on vielä mielessä nyt Naantalissa asuvan Saulin toinen luontoaiheinen puheenvuoro. Se kuului näin:

Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.

Tästä kommentista on kuitenkin aikaa jo 18 vuotta, ja siinä ajassa ihminen ehtii muuttua. Sauli Naantalista pitää rauhoitetusta valkolehdokista, ja ymmärtää varmaan, että eliölajien suojelemiseksi pitää suojella kokonaisia elinympäristöjä.