Trump ei suojele luontoa – kuten ei Suomen hallituskaan

Maailmanjärjestys on myllerryksessä. Donald Trump hajottaa vuosikymmenien varrella rakennettuja liittolaisuuksia ja rauhaa tukevia rakenteita. Hän ei halua maansa kantavan vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta – päinvastoin, hän haluaa suosia sellaisia elinkeinoja, tekniikkaa ja elämäntapaa, jotka kiihdyttävät ympäristökriisejä.

On siis paljon syitä, miksi maailman meno saattaa ahdistaa. Venäjän ja Yhdysvaltain lähentyminen tilanteessa, jossa Venäjä käy neljättä vuotta hyökkäyssotaa eurooppalaista maata vastaan horjuttaa syystäkin turvallisuudentunnetta. 

Samaan aikaan ainakin itse koen voimakasta turhautumista ja surua siitä, että ympäristökriisien hoidossa on nyt luvassa rajua takapakkia. Takapakki tarkoittaa, että mahdollisuutemme estää ilmaston kohtalokas lämpeneminen on saatettu jo menettää. Se tarkoittaa lajien sukupuuttoja, uusia uhanalaisia lajeja ja luontokadon yleistä kiihtymistä.

Suomen johtavat poliitikot ovat ainakin julkisuudessa suhtautuneet Trumpin tekemisiin yltiörauhallisesti. Turvallisuuspolitiikan suhteen ulkopoliittinen johtomme on vakuutellut vuoron perään, kuinka kaikki menee varmaankin ihan hyvin ja pelot ovat ylimitoitettuja. Se on toki mahdollista. 

Pääministeri Petteri Orpo puhui 12. maaliskuuta eduskunnalle antamassaan pääministerin ilmoituksessa siitä, kuinka ”juhlapuheiden aika on ohi” ja Euroopan on kannettava aiempaa enemmän vastuuta turvallisuudestaan. Tässäkin yhteydessä hän silti korosti, kuinka ”Yhdysvallat on edelleen keskeisin kumppanimme ja tätä suhdetta pyrimme vaalimaan nyt ja tulevaisuudessa”.

Hieman tekisi mieli kysyä, miksi juuri suomalaisia pitää rauhoitella niin kovasti. 

Esimerkiksi Saksassa puhutaan paljon suoremmin. Tuleva liittokansleri Friedrich Merz on sanonut, että Yhdysvallat tulee jättämään Euroopan oman onnensa nojaan ja että Naton tulevaisuus on epävarma. 

Suomen hallituksen kohdalla tulee kuitenkin mieleen, että ehkäpä sekasortoinen tilanne, jossa Yhdysvallat kieltäytyy vastuunkantamisesta, onkin hallituksen agendalle suorastaan sopiva. Ison hyökyaallon takana voi ikään kuin lillutella virran kyydissä, ja kun kansan huomio on globaaleissa yllätyksissä, oman hallituksen tekemiset eivät niin eksy tietoisuuteen. 

Orpon johdolla Suomi vetäytyy nimittäin ympäristövastuusta itsekin. Äskettäin varmistui, ettei hallitus aio perääntyä vanhojen metsien kriteereistään laajasta kritiikistä huolimatta. Hallitus on siis määrittelemässä ”vanhan metsän” niin harvinaiseksi kuriositeetiksi, ettei sellaista juuri löydy eikä siis tarvitse suojellakaan. Tämä linjanveto on vastoin tutkimustietoa.

Kyse ei ole mistään päivänpoliittisesta asiakokonaisuudesta, sillä eihän niitä vanhoja metsiä ole olemassa tulevaisuudessakaan, jos monimuotoisuudeltaan lupaavat ja vanhan metsän lajeja ylläpitävät metsät alistetaan nyt hakkuille. Metsäpolitiikalla on aina kauaskantoiset vaikutukset.

Hallituspuolueiden taholta on myös alkanut kuulua vaatimuksia, että Suomen tulisi muuttaa ilmastolakia, jotta metsien kyvystä sitoa hiiltä ilmakehästä ei tarvitsisi välittää. Koska viimeisimpien tulosten mukaan Suomen metsät ovat muuttuneet hiilinieluista päästölähteiksi, hallituksesta kantautuu puheenvuoroja, ettei ilmastolakiin kirjattuihin päästövähennystavoitteisiin kannattaisi enää sitoutua. 

(Kun näitä asioita kirjoittaa tähän peräjälkeen, alkaa turhauttaa entistä enemmän. Metsiä halutaan suojella entistä vähemmän ja hakata entistä enemmän – ja samaan aikaan ollaan muka järkyttyneitä siitä, ettei hiilipäästöjä saada vähennettyä niin paljon kuin oli tarkoitus…)

Kaipaisin hallitukselta nyt jämäkkyyttä ja moraalista selkärankaa luontoasioissa. Suomen ei pidä myötäillä Trumpin tuhoavaa linjaa tässäkään asiassa. 

Pitää uskaltaa sanoa, mitä Yhdysvaltojen uusi linja tekee maailmanpolitiikalle – mutta pitää uskaltaa sanoa sekin, mitä se tekee ympäristökriisien hoidolle. Ja pitää pystyä itse selvästi parempaan.