Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Toimisiko tieteen open access myös taiteessa?

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 17.5.2013 05:53

Tieteen, taiteen ja internetin suhdetta käsitellyt blogaukseni näytti herättäneen keskustelua taiteen avoimesta saatavuudesta. Tiedemaailmassahan on viime vuosina puuhailtu ahkerasti tutkimustiedon open accessin eli avoimen saatavuuden parissa.

Open accessilla on haluttu taata, että tieteen tuottama tieto on kaikkien ulottuvilla. Käytännössä se tarkoittaa, että tutkijat ja tutkimuslaitokset velvoitetaan saattamaan tutkimusjulkaisunsa verkkoon vapaasti luettavaksi.

Sopisiko open access myös taiteen periaatteeksi? Itsehän käytin viime blogauksessani paljon tilaa todistaakseni, kuinka samanlaisia järjestelmiä tiede ja taide ovat.

Koska sekä tiedettä että taidetta rahoitetaan paljolti julkisista varoista, eivätkö sekä tieteilijät että taiteilijat olisi yhtä velvoitettuja saattamaan työnsä tulokset kaikkien saataville? Pitäisikö taiteilijoiden laittaa työnsä ilmaiseksi verkkojakeluun open access -periaatetta kunnioittaen?

Olen itse työskellennyt tutkijana ja taiteilijana. Seuraavat ajatukset pohjautuvatkin paljon omiin kokemuksiini.

Taidetta edustaa tässä kirjallisuus, ja kannattaa huomioida, että eri taiteenaloilla on hieman erilaiset haasteet. Esimerkiksi kuvataiteilijalla maksavat materiaalit, kirjailijalla eivät juurikaan.


”Julkisista varoista rahoitetulla taiteella” tarkoitetaan lähinnä valtion taiteilija-apurahojen turvin tehtyä taidetta.

Itse nautin parhaillaan tästä edusta. Taiteilija-apurahan suuruus on tällä hetkellä 1649,77 euroa kuussa. Summasta pitää maksaa noin 11 prosenttia eläkevakuutusmaksua. Veroja apurahasta ei makseta.

Kuten varmaankin ymmärrätte, harva kykenee elämään pelkällä taiteilija-apurahalla. Se on myös kaikille saajilleen samansuuruinen – mitään kokemus- tai koulutuslisää ei makseta.

Julkisin varoin palkatut tutkijat saavat parempaa palkkaa kuin taiteilijat.

Jopa vasta tutkijanuralle kouluttautuva, väitöskirjaansa tekevä tutkijakoululainen saa hitusen enemmän rahaa käteen kuin taiteilija. Tutkijanuran palkkakehityksestä on Suomen Akatemian sivuilla hienosti kirjoittanut Ilpo Vattulainen.

Taiteilijoilla palkkakehitystä ei ole.

Syy apurahojen pienuuteen on varmaankin se, että taiteilijan oletetaan saavan tuloja myös suoraan taiteellisesta työstään (sekä tietenkin se, että apurahat ovat verottomia ja niistä jää käteen enemmän kuin silloin, jos ne olisivat varsinaista palkkaa. Tosin pitkiin apurahoihin muutama vuosi sitten liitetty velvollisuus maksaa eläkevakuutusmaksuja on muuttanut tilannetta).

Rautalangasta väännettynä:Julkisin varoin rahoitetun taiteilijan pitää elääkseen saada lisärahaa muualta. Tutkijan ei. Tutkijan palkka myös kasvaa osaamisen lisääntyessä. Taiteilija-apurahalle niin ei käy.


Toinen tieteen ja taiteen (tässä siis kirjallisuuden) ero liittyy laadunvalvontajärjestelmään. Sillä tarkoitan tahoa, joka päättää, mitä julkaistaan.

Tieteellisen julkaisemisen portinvartijana toimii vertaisarviointijärjestelmä. Ennen kuin tutkimustulokset julkaistaan, muut tutkijat arvioivat, ovatko tulokset tarpeeksi merkittäviä ja onko tutkimus tehty hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Vertaisarviointi on talkootyötä.

Kirjallisuuden laadunvalvontajärjestelmä taas on pitkälti kaupallinen. ”Oikeaksi kirjailijaksi”, siis sellaiseksi, joka ylipäätään voi saada valtion apurahoja, katsotaan käytännössä henkilö, jonka kirjoja on julkaistu kaupallisen kustantamon kautta.

Kustantamot käyttävät aikaa ja rahaa käsikirjoitusten valitsemiseen ja paranteluun, joten yleisesti ottaen kustantamoiden kautta julkaistut kaunokirjat ovat punnittuja ja niiden on katsottu olevan kirjallisesti merkittäviä. (Käytän ilmaisua ”yleisesti ottaen”, sillä totta kai on poikkeuksia. Kaupallisen julkaisemisen ulkopuolella on paljon laatua. Sitä on vain vaikea löytää.)

Jotta nykyinen laadunvalvontajärjestelmä pysyisi hengissä, kirjoja pitää myydä. Kaiken kirjallisuuden laittaminen ilmaiseksi nettiin merkitsisi nykyisen järjestelmän kaatumista.

Kirjallisuuden ei toki tarvitsisi toimia näin. Käytännöt olisivat voineet muovaantua toisenlaisiksi.

Kirjailijalle itselleen on joka tapauksessa helpottavaa, että joku muu huolehtii teosten levittämisestä. Hyvä taiteilija ei ole automaattisesti hyvä markkinointihenkilö tai tiedottaja. Kustantamoilta saa monenlaista tukea, ja kirjailijalle pitää jäädä aikaa itse kirjoittamiseen. Jopa open access -julkaiseminen vaatii resursseja, aikaa ja toisenlaista osaamista, mitä kirjailijalla on.

Rautalangalla ilmaistuna: Kirjallisuuden jakaminen ilmaiseksi netissä kaupallisten kustantamoiden sijaan muuttaisi kokonaan kirjallisuuden oheisrakenteet. Kuka olisi kirjailija? Mikä olisi julkaisu? Millä perusteella apurahat jaettaisiin? Kuinka lukijat löytäisivät teokset?


On sellaisiakin henkilöitä, joiden mielestä taidetta ei saisi lainkaan rahoittaa apurahoilla.

Apurahakeskustelu tapahtuukin välillä kahden ääripään välillä. Taiteen täysmittainen open access ja vain kaupallisesti kannattavan taiteen tekeminen ovat vaikeita yhteensovitettavia.

Käytännössä sekä tieteessä ja taiteessa eletään koko ajan jossain puolivälissä. Tiedemaailma ei noudata täydellisesti open accessin periaatetta eikä taide välttele vapaata levitystä.

Ensinnäkin vain osa tieteestä julkaistaan open access -artikkeleina. Tieteellistä tietoa myydään myös kirjoina – osa väitöskirjoistakin on saatavilla vain rahaa vastaan. Myös tutkija osaa arvostaa lisärahaa.

Ja mikä vielä merkittävämpää: tutkimusta pyritään jatkuvasti kaupallistamaan.

Lähes samaan aikaan open access -liikkeen kanssa suomalaisessa tutkimusmaailmassa alettiin panostaa innolla mahdollisuuksiin hyödyntää tutkimustuloksia kaupallisesti. Perustettiin yrityshautomoita ja alettiin puhua immateriaalioikeuksista.

Käytännössä siis myös tiede pyrkii ”teostensa” myyntiin aina kun ne ovat tuotteistettavissa.

Ja entä taide? Osa taiteesta julkaistaan jo nyt open access –periaatteella. Kirjailijat kirjoittavat muuallekin kuin kirjoihin. Omia novellejani on julkaistu esimerkiksi Usva-verkkolehdessä, joka on ilmaiseksi luettavana verkossa. Englanniksi käännetty novellini ”My creator, my creation” (alkujaan ”Luojani, luomani”) puolestaan löytyy Books from Finland -verkkolehdestä.

Näistä nettijulkaisuista en ole saanut rahaa, mutta jonkin verran mainetta ja kunniaa, joiden merkitystä vapaan saatavuuden puolestapuhujat aina korostavat. ”My creator, my creation” päätyi ensin yhdysvaltalaiseen Best European Fiction 2013novelliantologiaan, sai kiittävän maininnan muun muassa The Guardianissa ja joukon imartelevia tulkintayrityksiä. Antologia taas poiki edelleen uusia novellipyyntöjä eri maista.

Kunnia, kiitokset ja huomio ylipäätään lämmittävät toki taiteilijan mieltä, mutta niillä ei elä. Taiteilijan on suunnitella tekemisensä niin, että rahaa tulee tarpeeksi – ja että sitä tulee nyt eikä mahdollisen maineen siivittämänä joskus kymmenen vuoden päästä.

Rautalangasta: Tiede ja taide molemmat toimivat jo nyt sekä open access -periaatteella että kaupallisuuteen pyrkien.

Välimuodot ovatkin yleensä parhaita ratkaisuja.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Ei kai nyt sentään? Tai voisi toimiakin, mutta pakolla ja kurjilla lupauksilla ei saa laatua. Jos apurahataiteilijat joutuisivat luovuttamaan tekijänoikeutensa kaikkien vapaaseen käyttöön, olisiko Suomessa enää laadukasta tuotantoa? Tähänkö loppui taiteenteko?

Nykytrendi vaikuttaa olevan, että kaikki (paitsi raha – ja joskus sekin) pitää saada ilmaiseksi. Kukaan ei haluaisi maksaa ammattitaitoisesta kotimaisesta työstä. Siksi kai töitä on ulkoistettu kolmansiin maihin, ja työvoimatoimistot pursuavat pätevää ylijäämäjätettä.

Käsittääkseni taiteilijat ovat pääasiassa yksityisyrittäjiä. Valtio jakaa kokonaisille teollisuudenaloille, (suur)yrityksille ja yksityisyrittäjille tukia, eikä vaadi näiltä open productionia. Siis elintarvikeyritys voi myydä Suomen valtion tukemia pullia Virossa ilman, että sen pitää jakaa yhtään murua ilmaiseksi Suomessa. (Jopa kauppojen roskikset on lukittu, ja elintarviyritykset upottavat ruokansa mieluummin järveen kuin jakavat sitä ilmaiseksi.) Tietotekniikkayritykset saavat (piilo)tukia, esim. vienninedistämistä eli valtiojohdon ilmaisia mainosmatkoja maailmalle ja tuotekehitystukea plus mittavia verohelpotuksia, jotta voivat valmistaa tuotteitaan ja lopulta ulkoistaa koko roskan halpakustannusmaihin.

Miksi siis yksityisyrittäjätaiteilijaa pitäisi kohdella huonommin? Eri asia on, jos jotkin taiteilijat tai taiteilijakollektiivit haluavat vapaaehtoisesti luovuttaa tuotoksensa ilmaiseksi. Lisäksi kirjastot jo jakavat kirjailijoiden teoksia ’ilmaiseksi’ asiakkailleen. (Toki teokset on ostettu kokoelmiin verovaroin, eikä niitä saa vapaasti kopioida, mutta näin on monen muunkin asian kohdalla.)

Kuka edes haluaisi ostaa kuuluisankaan taidemaalarin aitoja tauluja, jos omalla kotitulostimellaan voisi vapaasti tulostaa täysin ’aidon’ taulun vain mustekulujen hinnalla? (Eivät ne miljonääritkään hölmöjä ole: optimoivat kulujaan ja laskevat vapaassa jaossa olevan taulun nollan arvoiseksi.) Pakollisen ilmaisjakelun seurauksena, kukaan ammattitaiteilija ei enää maalaisi tauluja Suomessa, vaan maalaaminen (ja tulot) ulkoistettaisiin ulkomaille. Lisäksi aidon patsaan arvo romahtaisi, jos patsaan 3D-printtausohjeet olisivat vapaassa jakelussa netissä ja itse patsas vain näppäimen painalluksen päässä.

Mielestäni hyvin toimeentulevat yritykset, yrittäjät ja taiteilijat voivat – ihan vapaasti – itse kustantaa omat tekemisensä. Lisäksi olisi suotavaa, että miljoonatuottoja suoltavat yritykset ja jo omillaan pärjäävät, ’tarpeeksi’ hyvin ansaitsevat taiteilijat maksaisivat saamansa tuet takaisin. Eikä tukia pitäisi maksaa lainkaan yrittäjille (mukaan lukien patsaanvalajat), jotka ulkoistavat työnsä rajojen ulkopuolelle. (Ei ainakaan, jos ulkoistavat maihin, joissa tuotanto toteutetaan ihmisoikeuksia loukkaavalla tai ympäristöä tuhoavalla tavalla.)

Tieteen tutkijoista harva on yksityisyrittäjä. Tutkimusta tehdään usein ryhmissä muiden tuotoksia hyödyntäen tai muiden alaisina palkollisina. Omasta puolestani omin varoin tutkimustaan tekevät voivat patentoida kaiken tietämyksensä.

Olen valmis maksamaan kaupallisista teoksistasi. Laadusta kannattaa maksaa. Kiitos hyvistä nettivinkeistä.

Näitä luetaan juuri nyt