Tietokirjojen taloudellinen alamäki uhkaa koko kirjallisuudenlajia
Tietokirjallisuudella menee huonosti.
Terra Cognita -kustantamon kustantaja Juha Pietiläinen otti minuun yhteyttä ja näytti laskelmansa siitä, kuinka yleinen tietokirjallisuus pärjää muuttuvassa maailmassa.
Eihän se pärjää.
Pietiläinen oli laskenut, miten yleisen tietokirjallisuuden myynnin arvo on muuttunut vuosien 2004 ja 2022 välillä. Myyntiluvut ovat peräisin Suomen Kustannusyhdistyksen tilastoista. Viime vuoden lopullisia tilastoja ei ole vielä julkaistu, mutta Suomen Kustannusyhdistyksen tiedotteen mukaan painetun tietokirjallisuuden myynti laski 18 prosenttia. Pietiläisen laskelmassa on otettu huomioon inflaatio.
Yleinen tietokirjallisuus tarkoittaa suurelle yleisölle suunnattua yleistajuista tietokirjallisuutta. Kategoriaan kuuluvat esimerkiksi historiateokset, elämäkerrat, luontokirjat, yhteiskunnalliset pamfletit ja yleistajuiset luonnontieteestä kertovat kirjat. Mukana ei siis ole esimerkiksi oppimateriaaleja, tutkimuskirjallisuutta tai sanakirjoja.
Tulos oli aika lailla järkyttävä. Suomalaista tietokirjallisuutta uhkaa katoaminen. Pietiläisen koostaman tilaston mukaan painetun yleisen tietokirjallisuuden myynnin arvosta on kadonnut 18 vuodessa kolme neljäsosaa.
Digitaalisen kirjallisuuden myynti ei ole korjannut tätä romahdusta. Äänikirjoista intoillaan, mutta rahaa ne tuovat tietokirjoista kovin vähän. Digitaalisten kirjojen myynti ei riitä korvaamaan alalta kadonnutta arvoa.
Mitä tämä tekee tietokirjallisuudelle? On selvää, että alan elinvoimaisuuden väheneminen tarkoittaa ankaraa karsintaa. Rakkaus tietoon, kirjoittamiseen tai kansanvalistukseen ei riitä pitämään alaa pystyssä. Suomessa on ollut rikas kustantamokenttä ja paljon myös nimenomaan tietokirjallisuuteen keskittyneitä kustantamoja. Niitä tulee häviämään.
Pystyssä pysyvät kustantamot joutuvat entistä tarkemmin miettimään, mitä on kannattava kustantaa. Jos ajatuksena on, että painettujen kirjojen jyrkkä alamäki korvataan äänikirjojen ylämäellä, tietokirjojen valikoima muuttuu entistä nopeammin. Jo nyt on selvästi nähtävissä, että äänikirjojen kuuntelijat suosivat eri kirjoja kuin painettujen kirjojen ostajat.
Äänikirjoina pärjäävät henkilö- ja juonivetoiset kirjat, joita on helppo seurata. Aiheet, jotka vaatisivat kuvia tai vaikkapa taulukoita, on vaikea sovittaa äänikirjoiksi. Toisaalta pienet kustantamot eivät pysty solmimaan äänikirjapalveluiden kanssa kovinkaan kannattavia levityssopimuksia, joten niiden valikoimasta äänikirjat jäävät monesti tuottamatta kokonaan.
Tietokirjallisuuden taloudellinen alamäki rokottaa kustantamoiden lisäksi tietenkin kirjailijoita. Tekijänpalkkiot kutistuvat, ja kirjan kirjoittaminen on entistä kannattamattomampaa. Jo nyt kirjailija saa yhdestä kuunnellusta äänikirjasta vain noin kuudesosan siitä, mitä myydystä painetusta kirjasta.
Tietokirjailijan elämä ei muutenkaan ole kovin hehkeää. Suomen tietokirjailijat ry:n mukaan tietokirjailijan vuotuiset mediaanitulot kirjailijantyöstä ovat ”pyöreät” 1 111 euroa. Myös tietokirjailijoiden apurahamahdollisuudet ovat huomattavasti vähäisempiä kuin kaunokirjailijoiden.
Kustantamisen muuttuminen kannattamattomaksi pakottaa kustantamot miettimään myös uudenlaisia rahoitusmalleja. Jo nyt kentältä kuuluu tarinoita siitä, että kirjailijoiden on haluttu osallistuvan kirjojen tuotantokustannuksiin. Erityisen suuria paineita tälle on tiedekirjallisuuden puolella, jossa yleisö on pientä.
Mitä kaikkea menetämme, kun kotimaisilla kielillä kirjoitettu (tai niille käännetty) tietokirjallisuus alkaa kaventua?
—
Korjaus 29.3. klo 15.43: Toisin kuin yllä kirjoitan, tässä käsiteltyyn ”yleisen tietokirjallisuuden” kategoriaan kuuluvat myös mm. sanakirjat ja tutkimuskirjallisuus. Oppimateriaalit eivät kuulu.
Juha Pietiläinen avaa laskutapaansa Twitterissä, jossa muutenkin keskustellaan aiheesta. Tästä ketjusta löytyy: https://twitter.com/pietilainenjuha/status/1640243237423136769