Tietokirjoja kirjoittaa ammattikunta, jota kukaan ei muista
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat ovat herättäneet monenlaista keskustelua, johon tekisi mieli osallistua useastakin näkökulmasta. Tässä bloggauksessa tartun niistä varsin kapea-alaisesti vain yhteen.
Kriitikko Otso Kantokorpi tulistui siitä, että ehdokkaissa on mukana melkein pelkästään toimittajien kirjoittamia kirjoja. Hän ihmetteli tutkijoiden kirjoittamien teosten puuttumista kokonaan. Tämän saman huomion ovat esittäneet monet muutkin, vaikkapa Jukka Petäjä Helsingin Sanomissa ja lukuisat some-kuplani sielut Facebookissa.
Tieto-Finlandiaa tavoittelevat siis julkisessa keskustelussa toimittajat ja tutkijat, ja tässä kahden ammattiryhmän välisessä kamppailussa toimittajat ovat nyt selvässä johdossa.
Itse työskentelen kirjailijana, ja kirjoitan niin kauno- ja tietokirjallisuutta. Olen tehnyt myös tutkijan ja toimittajan töitä, mutta pääasiallinen ammattini niin identiteettini kuin tulonmuodostuksenikin näkökulmasta on kirjailija. Jotkut kirjailijat kirjoittavat pelkästään tietokirjallisuutta – ja heitä nimitetään tietokirjailijoiksi. Moni kirjoittaa laillani molempia lajeja. Kirjailija mikä kirjailija.
Jostain syystä ammattimaiset tietokirjailijat on kuitenkin unohdettu keskustelusta, aivan kuin heitä ei laisinkaan olisi. Nyt tietokirjallisuutta ajatellaan syntyvän vain tutkijoiden tai toimittajien näppäimistöltä.
Missä ongelma? Miksi kyseisestä ammattiryhmästä, tietokirjailijoista, ei ole syntynyt minkäänlaista muistijälkeä?
On tietysti totta, että tietokirjallisuutta kirjoittavat hyvin paljon ihmiset, jotka ovat varsinaiselta ammatiltaan jotain muuta. Tietokirjoja ilmestyy vuosittain hirvittävä määrä, ja ”tietokirjan” kategoria sisältää vaikka mitä oppikirjoista ja ajatuskokoelmista ideologisiin pamfletteihin, elämäkerroista tutkimuskirjallisuuteen, harrasteoppaista sanakirjoihin.
Toisille tietokirjan tekeminen täydentää varsinaista ammattia, toisille ”oikean ammatin” säilyttäminen on taloudellinen pakko. Tietokirjallisuuden tekijöille on jaossa vähemmän apurahoja kuin kaunokirjallisuuden tekijöille. Syitä, miksi tietokirjoja tekevät ihmiset eivät ole päätoimisia tietokirjailijoita, on paljon, ja niitä voi lukea vaikkapa He kirjoittavat öisin – mutta miksi? -teoksesta, Suomen tietokirjailijat ry:n 25-vuotisantologiasta (ilm. 2008, toim. Pirjo Hiidenmaa ja Katri Maasalo).
Silti meillä on paljon tekijöitä, jotka ovat nimenomaan tietokirjailijoita, ja sellaisina he kirjoittavat kirjansa. He eivät ole tutkijoita tai toimittajia.
Kaunokirjallisuuden tekijöistä on totuttu puhumaan kirjailijoina, vaikka monen varsinainen ammatti on silläkin saralla usein jotain muuta. Ei kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaiden kohdalla vertailla toimittajien, äidinkielenopettajien tai kirjallisuustieteilijöiden määrää.
Jostain syystä tietokirjailijuutta ei nosteta jalustalle samaan tapaan kuin kaunon tekijöiden kirjailijuus. Miksi ei?
Vertaansa vailla olevia tietokirjoja voi odottaa syntyvän nimenomaan ammattimaisten tietokirjailijoiden käsissä, ei muiden ammattiryhmien edustajien sivutyönä.