Tietokirja: "Nerokas" ihmiskunta suojelee lajeja yhdellä kädellä ja hävittää toisella

WWF julkaisi juuri kahden vuoden välein tehtävän Elävä planeetta -raporttinsa. Sen antama tilannekuva maapallon luonnosta on järkyttävä. Vuosien 1970 ja 2018 välillä selkärankaisten villieläinten määrä on vähentynyt alle kolmasosaan. Linnut, nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet ja kalat ovat hätää kärsimässä ympäri maailmaa. Eniten määrä on vähentynyt latinalaisessa Amerikassa (94 prosentin kadotus) sekä makean veden eläinten joukossa (83 prosentin kadotus). 

Raportin pääsee lukemaan tästä. Suomessa siitä ehti uutisoida jo Helsingin Sanomat. 

Luontokato vaikuttaa maapallon elävään luontoon hyvin monella tavalla. Lajeja ajetaan sukupuuttoon, niiden populaatiot pirstaloidaan eivätkä ne enää ole yhteydessä toisiinsa, geneettinen monimuotoisuus kapenee, yksilömäärät romahtavat ja villin luonnon biomassa vähenee ylipäätään, kun taas ihmisen käsittelemän ja rakentaman ympäristön määrä kasvaa ja ihmisen tuotantoeläinten määrä lisääntyy. Luontokatoa ajaa ilmastonmuutos, mutta myös muut ihmisen tekemiset: maankäyttö, metsästys, ympäristömyrkyt – vain muutaman mainitakseni.

Luontokatoa voi tarkastella WWF:n tapaan globaalisti tai hyvin paikallisesti, yksittäisten lajien kautta. Viime vuosina on ilmestynyt paljon myös aihetta käsittelevää yleistajuista tietokirjallisuutta. 

Aion nyt lokakuun aikana kirjoittaa blogiin viidestä tänä vuonna ilmestyneestä aihetta sivuavasta suomalaisesta tietokirjasta. Ensimmäisenä on vuorossa Mari Pihlajaniemen Olipa kerran Pohjola: Tarina katoavista lajeista ja toivosta.