Tietenkin koiria oli jo 33 000 vuotta sitten

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yle uutisoi, että Siperiasta on löytynyt 33 000 vuotta vanha koiran hammas.

Uutiseen pitää toki aina löytää kärki: tässä tapauksessa kärki on paitsi se, että hammas on yksi vanhimmista todisteista koirasta, myös se, että ”koirat olivat jo varhain levittäytyneet huomattavasti laajemmalle alueelle kuin Lähi-itään ja Itä-Aasiaan, josta koirien uskotaan olevan lähtöisin”.

Koiran historiasta ja evoluutiosta itsekin kirjoittaneena kiinnostun aina koirauutisista.

On kuitenkin ollut jo pitkään tiedossa, että Siperiasta ja Euroopasta löytyy yli 30 000 vuotta vanhoja koirafossiileita. Asiaa tuntevalle ei siis ole mikään uutinen, että ”koirat olivat jo varhain levittäytyneet huomattavasti laajemmalle alueelle kuin Lähi-itään ja Itä-Aasiaan, josta koirien uskotaan olevan lähtöisin”.

Toisaalta kapinoin sitaatin muuta sisältöä vastaan. Koiratutkimusta seuranneena en pidä lainkaan itsestäänselvänä, että koirat olisivat lähtöisin juuri Itä-Aasiasta.

Itä-Aasia koirien syntykotina on vain yksi hypoteesi muiden joukossa, ja sille löytyy tukea joistain dna-tuloksista.

Oma mielipiteeni on, että tutkimukset sekä arkeo- ja paleontologiset aineistot antavat vakuuttavampaa tukea hypoteesille, jonka mukaan koira syntyi Euroopassa tai läntisessä Aasiassa, ei Aasian itäisellä laidalla.

Kyseisiltä alueilta löytyvät paitsi vanhimmat koirafossiilit myös kaikkein runsaimmat fossiiliesiintymät. Samoin dna-tutkimusten perusteella nykyiset koirat ovat kaikista nykyisistä susista eniten sukua Lähi-idän susille.

Koiran historiasta tuntuu kaiken kaikkiaan liikkuvan varsin monenlaista tietoa. Törmäsin äskettäin Maaseudun Tulevaisuuden artikkeliin, jossa kerrottiin Pohjois-Pohjanmaan museon koiran historiaa esittelevästä näyttelystä.

Näyttelyn tuottajat ovat ottaneet totena väitteen, että koira erosi sudesta noin 135 000 vuotta sitten. Kyseistä dna-tutkimuksiin perustuvaa tulosta pidetään nykyään varsin virheellisenä, eikä sitä ole tutkimusmaailmassa esitetty totena vuosikausiin.

Huomaan itsestäni tietynlaisen ”tutkijasyndrooman”: koska olen perehtynyt koiratutkimukseen, koen merkityksellisiksi sellaiset koirauutisoinnin nyanssit, joihin suurin osa muista lukijoista ei tule kiinnittäneeksi mitään huomiota.

Joka tapauksessa on hienoa, että koira kiinnostaa niin uutispalveluita kuin museoitakin. Mitä enemmän aiheesta tarjotaan tietoa, sitä paremmin myös oikeat tiedot pääsevät liikkumaan. Ja sehän minua koiratutkijasyndroomaa sairastavana miellyttää!