Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Tieteellinen tieto on avointa vain toisille tutkijoille

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 20.11.2013 15:50

Silloin kun olin vielä yliopistolla töissä, kuuluin etuoikeutettuihin. Pääsin nimittäin käsiksi lähes kaikkiin tuoreimpiin tiedeartikkeleihin. Yliopiston maksamat lisenssimaksut varmistivat, että tuoreet tutkimusjulkaisut olivat saatavissa omalta tietokoneelta muutamalla klikkauksella. Yliopiston henkilöstön lisäksi etuoikeutettujen joukossa ovat opiskelijat.

Nyt free-kirjoittajana olen ollut uuden ongelman edessä: tieteellinen tieto ei enää ole niin helposti saatavilla. Esimerkiksi kunnallisten kirjastojen kautta ei pääse käsiksi tiedelehtiin. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten lisäksi ei juuri ole tahoja, joilla olisi rahaa ja kiinnostusta maksaa eri tiedekustantajien vaatimia valtavia summia lehtien lukuoikeuksista. Alkuperäisen tutkimusartikkelin lukeminen on kuitenkin tiedejournalismissa tai vaikkapa tietokirjoittamisessa varsin tärkeää.

On toki keinoja, joilla saan käsiini lähes artikkelin kuin artikkelin. Voin mennä katsomaan, onko sitä printtiversiona yliopiston kirjastossa. Kirjastossa on lisäksi tietokonepääte, joilla pääsen selailemaan lehden nettiversiota. Omalta koneeltani en voi tätä tehdä.

Voin myös ostaa haluamani artikkelin. Tänään kaipaamani tuoreen tiedeartikkelin 24 tunnin lukuoikeus olisi maksanut 50 dollaria. Kestämätön summa minun budjetilleni.

Vanha hyvä keino on laittaa sähköpostia artikkelin kirjoittajalle ja pyytää artikkelia vaikkapa pdf:nä. Aina he eivät vastaa meileihin, joskus taas vastausta saa odottaa pitkään. Aiemminhan, ennen nettiaikakautta, kirjoittajalta saattoi pyytää eripainosta artikkelista. Tiedelehdet lähettivät kirjoittajalle nipullisen artikkelia erillisiksi vihkosiksi painettuna.

Samoin voin pyytää jotain yliopistolaisista ystävistäni lähettämään artikkelin minulle. En ole varma, kestääkö tämä keino päivänvaloa.

Voisin myös pyrkiä opiskelemaan jotain alaa vain, jotta saisin opiskeluoikeuden myötä tunnukset yliopiston nettilehtiin. En ehkä jaksa.

Tieteen open access ei läheskään aina auta. Suuri osa artikkeleista tulee jossain vaiheessa nettiin vapaasti luettavaksi – vaan viive saattaa olla vuodenkin mittainen.

Yritin myös liittyä netistä löytämälleni sivustolle, jolla tutkijat jakoivat artikkeleja keskenään. En onnistunut – siitä huolimatta, että omia tieteellisiä artikkeleitani oli sivustolla vaikka kuinka monta. Sähköpostiosoitteeni ei nimittäin ollut yliopiston sähköpostiosoite.

Voi toki olla, että ongelmaani on jokin hyväksyttävä ja helppo ratkaisu, jota en vain ole vielä tajunnut. Mutta yleisemmin ottaen olisi kovin tärkeää, että tieteellinen tieto olisi muidenkin kuin tutkijoiden käytössä: journalistien, kirjoittajien – tai ehkä kenen tahansa.

Journalismissa ja blogimaailmassa myös nopeus korostuu. Aina ei ole aikaa odottaa koko vuotta, josko tutkimus ilmestyisi johonkin avoimeen tietokantaan. Tutkimuksiin pitäisi päästä kiinni nopeasti ja luotettavasti, ei vain ystävänpalvelusten kautta. Tieteen pitää olla avointa tiedemaailman ulkopuolellekin, sillä ei tutkimusta tehdä vain toisille tutkijoille.

Kenen tehtäviin ongelman ratkaisu kuuluisi? Kysymyshän on ennen kaikkea vanhasta tutusta: rahasta.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Julkaisijaltakin voi pyytää pdf:ää. Isommat talot kuulemma antavat varsinkin jos on lehdistöä enemmänkin kiinnostava artikkeli.

En usko että monikaan lehtitalo lähtee tilaamaan tieteellisiä julkaisusarjoja, joten toimittajille lähetetty kappale ei ole mitenkään heiltä pois. Päinvastoin.

”Kysymyshän on ennen kaikkea vanhasta tutusta: rahasta.”

No ainakin Suomessa kaikki oppilaitokset ovat verovaroin perustettuja ja ylläpidettyjä. Ei ole mitään moraalista tai loogista perustetta salata tutkimustuloksia rahoittajilta eli kansalaisilta. Kaikkiallahan tämä ei tietenkään päde.

Ehkäpä sinun sitten pitäisi olla yksi ”toisista tutkijoista.”

Ehkä tutkimusmäärärahoja olisi vain kasvatettava kautta linjan. Ehkäpä osa tutkijoista sinnittelee puutteessa vain siksi että tekevät työtään intohimolla.

Se työ lienee kuitenkin aina vaivan arvoista (usein puurtamista) ja jos tulokset viedään nenän edestä pelkällä kiitoksella, ei kuulosta sekään kovin oikeudenmukaiselta.

Ehkä tieteen aparaatit toimivat ”silakka-ateriloilla” ja joutuvat toimimaan näin jopa omia periaatteitaan vastaan.?

Ihmiskunnalla on nyt se kehitysvaihe jossa suuret eläkeläisryhmät suuressa toimettomuudessaan käyvät myös entistä tiedonjanoisemmaksi, muuta jos tieto on ylettömän kallista tiedonjano suuntautuu entistä enemmän Jumbojeteissä istumiseen ja se onkin todella kallista.

Hyville tiedejournalisteille on nousemassa kasvava kysyntä.

Mitä hyötyä määrärahojen nostamisesta olisi?

99% mielenkiintoisista artikkeleista tulee ulkomailta. Jos Suomalaiset julkaisisivatkin vain open accessia, suurin osa tiedosta jäisi piiloon.

Tässä yhteydessä pitää pitää mielessä, että yli 99.9% ihmisistä on ulkomaalaisia, eli en yllä mielestäni mollaa Suomalaisia tieteentekijöitä.

Voisiko vaikka jokin kansalliskirjasto tilata kaikki mahdolliset lappuset, siten että jotain sähköistä henkilökorttia omalle tietokoneelleen vilauttamalla kuka tahansa Suomalainen voisi käydä lukemassa kiinnostavat lappuset?

Näin kastijako poistuisi.

Tällä hetkellä edes yliopisto-opiskelijuus ei välttämättä riitä, kaikki korkeakoulut kun eivät tilaa kaikkia lehtiä.