Tien vaikutus luontoon on paljon leveämpi kuin tie itse

Odottelin tässä päivänä muutama junaa, mutta kuulutus kertoi sen olevan myöhässä ”eläinvahingon takia”. 

Kesäisin liikkuminen paikasta toiseen on yhtä suurta surusaattoa. Liikenne on luonnonvaraisten selkärankaisten suurimpia tappajia, ja se on helppo huomata. Kuolleita näkyy niin moottori- ja maanteiden varsilla kuin taajamissa. Junamatkustaja ei alle jääneitä ehkä huomaa kuin junan ollessa myöhässä, mutta tietenkin myös raideliikenne tappaa jatkuvasti.

Linnuista vaarassa ovat erityisesti nuoret, kokemattomat yksilöt. Variksia ja lokkeja näkyy tienposkessa menehtyneinä varsin paljon. Syynä tähän tietenkin niiden yleisyys rakennetuissa ympäristöissä mutta myös se, että aiemmat liikenteen uhrit houkuttelevat niitä syömään. Lisäksi liikenne on uhka hidasliikkeisille kahlaajille sekä huuhkajan kaltaisille petolinnuille, jotka mielellään saalistavat avoimessa ympäristössä ja tulevat lentäneeksi autojen eteen. 

Taajamissa asfaltin pintaan litistynyt orava on valitettavan tuttu näky – onneksi oravia saa katsella myös elävinä. Mäyriä olen nähnyt luonnossa vain kuolleena, teiden varsilla. 

Mäyriä ja oravia pienempiä nisäkkäitä kuolee varmasti yhtä lailla, niitä on vain vaikeampi huomata. Selkärangattomia liikenne tappaa tietenkin moninkertaisesti. 

Tiet tappavat eläimiä, mutta tekevät ne muutakin. Liikenneväylien rakentaminen esimerkiksi tuhoaa eläinten elinympäristöjä. Todellisuudessa teiden ja raiteiden vaikutus eläinkantoihin ulottuu kuitenkin paljon niiden pinta-alaa laajemmalle.

The Conversation -verkkolehdessä ekologi Lauren Moore kirjoittaa viime vuonna ilmestyneestä, tiedetoimittaja Ben Goldfarbin kirjasta Crossings: How Road Ecology Is Shaping the Future of Our Planet. 

Goldfarbin mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa tiet vievät pinta-alasta prosentin, mutta niiden vaikutus ulottuu kahteenkymmeneen prosenttiin pinta-alasta. Suhde on tietystä samankaltainen muuallakin.

Liikenneväylät vaikuttavat eläimiin ensinnäkin pirstomalla populaatioita. Moottoritie riista-aitoineen on kuin valtameri mannerten välissä. Haittaa ei voi minimoida harvakseltaan rakennetuilla silloilla tai alikuluilla, ja Lauren Moore kirjoittaakin artikkelissaan tutkimustuloksista, joiden mukaan merkittävä osa eläinlajeista ei käytä niitä lainkaan. 

Eläinten liikkuminen muuttuu tietysti väistämättä myös sellaisten lajien kohdalla, jotka siltoja ja alikulkuja käyttävät: geenivirta hidastuu, yksilöiden saattaa olla hankalampi löytää sopivaa lisääntymiskumppania, tärkeät ruokapaikat tai saaliseläimet ovat voineet jäädä toiselle puolen tietä. 

Liikkuminen ohjautuu alueille, joilla esteitä ei ole – ja siitäkös ihmiset vasta hermostuvatkin, kun hirvet joutuvat taajamaan ja ”vauhkoontuvat”, tai kauriskolarit lisääntyvät liittymien ja risteysten kohdilla. 

Tiet muuttavat äänimaisemaa. Liikenteen melu stressaa eläimiä ja ajaa ne kauemmas liikenneväylistä – elinalueet pienenevät tämänkin takia paljon enemmän mitä tie laskennallisesti vie tilaa. Lauren Mooren mukaan melu vaikuttaa ainakin lintujen elämään: niiden täytyy muuttaa omaa lauluaan, jotta se kuuluisi liikenteen metelin yli, ja toisaalta petojen kuuleminen vaikeutuu. Mooren mukaan melu stressaa lintuja niin paljon, että niiden lisääntyminen saattaa heiketä. 

Liikenteen vaikutukset näkyvät jopa joidenkin lintujen geeneissä, koska evoluutio on alkanut suosia tietynlaista laulua tai vaikkapa tietynlaista siiven mallia, jotta autoja olisi helpompi väistellä. 

*

Liikenneväylien kokonaisvaikutus luontoon unohtuu usein keskusteluista. On puhetta vain siitä, jääkö tielinjauksen alle tärkeitä luontokohteita tai vaikkapa uhanalaisia kasveja tai liito-oravien asuinsijoja. Paljon keskitytään myös liikkumisen ilmastovaikutuksiin: liikenne on tärkeä ilmastopäästöjen aiheuttaja, ja mitä vähemmän kilometrejä ihmiset viettävät tien päällä, sitä vähemmän aiheutuu päästöjä. Tällä argumentilla puolustetaan vanhojen tielinjojen suoristamisia, uusia suoria moottoriteitä ja oikoratoja. Todellisena motivaationa on nopeuttaa matkustamista. 

Uuden tien tai raiteen rakentaminen on tarkoittaa aina uutta rasitetta luonnolle. Liikenneväylän rakentaminen itsessään tuottaa tietysti paljon päästöjä, ja sen alle jää metsiä, suota ja pienvesistöjä ja tuhoutuu tärkeitä kasvien kasvupaikkoja. Uusi liikenneväylä altistaa ympäröivän luonnon niin kutsutulle reunavaikutukselle samalla tavalla kuin avohakkuutkin.

Joku ehkä ajattelee, että linnut ja nisäkkäät voisivat väistää muualle liikenneväylien tieltä. Niin se ei mene. Uudet tiet ja raiteet tarkoittavat paitsi uusia liikennekuolemia myös entistä pienempiä elinpiirejä, lisää pirstottuja populaatioita ja häiritsevän melun kantautumista aina uusille alueille. 

On syytä harkita tarkkaan uusien liikenneväylien rakentamista. Jo olemassa olevan kunnostaminen on luonnolle yleensä paljon parempi ratkaisu.