Tiedeblogistin mennyt ja tuleva

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuosi 2013 loppuu kohta, uusi alkaa. Ajattelin kirjoittaa eräänlaisen vuoden lopettamis – ja uuden vuoden aloittamiskirjoituksen. En ole aiemmin tainnut sellaista kirjoittaakaan. Nyt on hyvä hetki.

Aloitin Suomen Kuvalehden blogistina syyskuussa 2011. Tasaisella kymmenen blogauksen kuukausivauhdilla tästä tulee siis 280. kirjoitukseni. Niin monta kertaa olen pähkäillyt, mistä kirjoitan – ja aina olen keksinyt. Siitä olen ylpeä. Kirjoittaja repii aiheensa ensisijaisesti omasta päästään.

Nyt edessä on eräs muutos: huomisesta alkaen blogini muuttuu maksulliseksi sisällöksi. Kirjoituksia voi edelleen jakaa Twitteriin ja Facebookiin blogin alalaidan jakonappuloista, jolloin muutkin kuin tilaajat pääsevät lukemaan niitä. Twitter-tiliäni tai blogin omaa Facebook-sivua seuraamalla tekstit näkee edelleen varmasti.

Uskon, että muutos tulee silti vaihtamaan lukijakuntaani jonkun verran. Kiitos kaikille teille, jotka tähän saakka olette tekstejäni lukeneet, jakaneet ja kommentoineet!

Blogaajan homma on mukavaa. On etuoikeus saada ajatuksensa näkyviin. Ihmiset, jotka kirjoittavat julkisuuteen, siis vaikkapa toimittajat ja kirjailijat, valittavat turhan usein saamastaan kritiikistä. Minäkin valitan. Pitäisi muistaa, että viestin saaminen suuren yleisön luettavaksi on nimenomaan etuoikeus.

Blogin vapaa muoto takaa myös sen, etten ole sidottu kaikkiin journalismin käytäntöihin. Oma mielipiteeni saa näkyä. Mahdollisuus nopeaan reagoimiseen on kiehtovaa. Kukaan ei tarkista tekstejäni ennen julkaisua.

Blogaamiselle ei ole vielä muotoutunut yhtä vakiintuneita eettisiä ohjenuoria kuin varsinaiselle journalismille, mutta koska kirjoitan Suomen Kuvalehden sivustolla, noudatan samoja sääntöjä kuin varsinainen toimitus. Tarkistan huolella, kunnioitan totuutta, mietin, milloin on esimerkiksi kohtuullista julkaista yksittäisen henkilön nimi. Monta kertaa olen jättänyt julkaisematta.

Blogista on ollut minulle paljon hyötyä. Kirjoitusteni vuoksi olen saanut työtarjouksia ja haastattelupyyntöjä. Olen voinut kokeilla erilaisia tapoja kirjoittaa tieteestä, kysellä ajatuksia, pohtia muihin kirjoitusprojekteihini liittyviä yksityiskohtia. Työkseen kirjoittavalle blogiyleisön kaltainen kaikukoppa on arvokas.

Hämmästyttävää on välillä ollut se, kuinka paljon minulle on tullut pyyntöjä toimia “asiantuntijana” kirjoittamistani aiheista. Joihinkin olen suostunut, koska ne ovat selvästi sivunneet omaa tutkijana tai tietokirjoittajana hankkimaa osaamistani.

Jonkinlainen asiantuntijapula Suomessa tuntuu silti osittain vallitsevan. Yksittäinen blogikirjoitus saattaa olla lähes ainoa teksti, joka on aiheesta suomeksi julkaistu. Olen parhaani mukaan ohjannut kyselijöitä itseäni viisaampien tahojen pakeille.

Yhteydenottoja teksteistä on muutenkin riittänyt. Muutama henkilö, joita olen teksteissä arvostellut, on ottanut tulisesti yhteyttä. Blogissa muutamaan otteeseen käsittelemäni firma kutsuu silloin tällöin “keskustelutilaisuuksiin” kuuntelemaan uusia tutkimustuloksia. Oudoin ja inhottavin sattumus oli ehkä se, kun tekstiäni käytettiin erään nettiin kirjoitetun pommiuhkauksen tukena.

Silti positiivinen palaute peittoaa kaikin puolin negatiivisen. Sähköpostiin ilmestyneet tuntemattomien ihmisten kiitokset ovat kirjailijalle harvinaista herkkua, mutta bloginpitäjä saa sellaisista nauttia. Joskus kiittäjä on taho, jota olen käsitellyt tekstissä. Joskus taas kuulen välikäsien kautta, että tekstiäni on arvostettu suuresti. Joskus kiittäjä on ihminen menneisyydestä – esimerkiksi opettajani yliopistoajoilta on monta kertaa laittanut sähköpostia, kiitellyt, kommentoinut, korjannut virheitä ja antanut ideoita uusiin teksteihin. Yksi mittaamattoman arvokas fb-tuttava on ottanut oma-alotteisesti tehtäväkseen oikolukea tekstini.

En siis voi kuin nöyrästi kiittää kuluneesta ajasta ja toivoa, että lukijoita riittää myös jatkossa. Hyvää uutta vuotta, väki!