Tiede on uusi musta

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brändi on yrityksille, tuotteille ja tekijöillekin selviämisen ehto. Ja tiedebrändi on haluttua tavaraa: tieteellisyyden läsnäolo kertoo monille totuudesta, pyyteettömyydestä, älykkyydestä, osaamisesta, kärsivällisestä paneutumisesta, hyvän tekemisestä – kaikesta kivasta siis.

Tiedebrändiin on viime aikoina verhoutunut esimerkiksi Tammelta pian ilmestyvä kirja Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia. Tekijöiden kerrotaan olevan tohtoreita, neljän maisterintutkinnon miehiä – ja vielä kaksosia. Kirjan takana on siis varsinainen nerokkuuden ja tieteellisyyden poikkeuksellinen kasauma.

Tammi kertoo tietokirjansa olevan “tiedemiesten asiantunteva ja viihdyttävä johdatus” ja viittaa aiheen liittyvän tieteen läpimurtoihin: “Vielä 1800-luvulla avaruusmatkoja ja matkapuhelimia olisi pidetty yliluonnollisina. Kun tiede kehittyy, paljastuu yhä useampi ihmeeksi luokiteltu ilmiö kuitenkin luonnolliseksi”. Kirjan takana vakuutetaan olevan huolellista tutkimusta: tohtorit ja nelinkertaiset maisterismiehet “ovat perehtyneet yliluonnollisiin ilmiöihin jo kahdenkymmenen vuoden ajan niin kokemusperäisesti kuin tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta”.

Tammi antaa siis ymmärtää, että kyseessä on tiedemiesten kirjoittama, tutkimukseen perustuva tietokirja siitä, voisiko yliluonnollisina pidettyjen kokemusten takana olla jotain tieteellä selitettävää.

Tänään Aamulehti ja Iltalehti uutisoivat kirjan sisällöstä. Kirjoittajat kertovat kirjassa muun muassa sen, että Maapallolla on vieraillut lukuisia eri avaruusolentorotuja, kaikkiaan 70-218. “Osa näistä näyttää ihmisiltä, osa heinäsirkoilta.”