Terveisiä ilmastonmuutokselta, osa 1: Tromssan yliopistomuseon saamelaisnäyttely
Terveisiä pohjoisesta! Vietin viime viikolla ensin pari päivää Tromssassa ja sitten loppuviikon Huippuvuorilla. Sitä pohjoisemmaksi en taida koskaan päästä.
Arktis on merkillinen paikka. Pohjoisen napapiirin rajaama alue tuntuu kartasta katsoen syrjäseudulta. Tavallista karttaa katsomalla on vaikea edes hahmottaa pohjoisten alueiden sijaintia toisiinsa nähden. Kaksiulotteisessa kartassa Arktis ei todellakaan ole keskipiste: se on reunaa, kolmen eri mantereen syrjäistä raja-aluetta. Joutomaata.
Todellisuus on toinen. Arktis on keskeinen alue monella tapaa. Se on keskeinen ilmastonmuutoksen kannalta: ilmaston lämpiäminen näkyy erityisen hyvin juuri maapallon kylmimmillä alueilla. Muutoksen etenemistä voi yrittää seurata esimerkiksi jääpeitteen ominaisuuksia, eliökantojen muutoksia tai merivirtoja mittaamalla.
Arktis on myös maailmanpolitiikan kuumia alueita. Käyttämättömiä luonnonvaroja riittää, ja ilmaston lämpeneminen helpottaisi niiden hyödyntämistä, joten kiinnostuneita tahoja riittää.
Arktiksella elää useita alkuperäiskansoja, joiden oikeudesta päättää asuinalueidensa käytöstä ja toteuttaa perinteisiä elämäntapojaan keskustellaan jokaisella Arktiksen mantereella.
Alueen alkuperäiskansoja ovat Arktisen keskuksen mukaan ainakin saamelaiset, Venäjällä nenetsit, hantit, evenkit ja tsuktsit, Alaskassa aleutit, jupikit ja inuiitit (Iñupiat), Kanadassa inuiitit (Inuvialuit) ja Grönlannissa inuiitit (Kalaallit).
Tromssassa opintomatkaryhmämme tapasi Tromssan yliopistomuseon tutkijan Jukka Nyyssösen, joka kertoi meille pohjoismaisesta saamentutkimuksesta.
Alkuun saamentutkimus oli kaikkea muuta kuin akateemisesti motivoitua. 1700-luvulla pohjoiseen kurottavat kuningaskunnat kilpailivat pääsystä jäämerelle, ja esimerkiksi tietoa saamelaisten asutuksesta käytettin oikeuttamaan omia aluevaatimuksia.
Varsinainen akateeminen tutkimus järjestäytyi 1800-luvun kuluessa; silloin puhuttiin lappologisesta tutkimuksesta. Sillä oli usein kansallisromanttinen motivaatio, ja tutkimuksella rakennettiin omaa kansallista identiteettiä suhteessa heikommaksi koettuun kulttuuriin ja rotuun. Vallalla oli myös eräänlainen halu pelastaa: tutkijat halusivat kartoittaa kulttuuria, jonka katsoivat olevan katoamassa.
Tutkijat eivät olleet itse koskaan saamelaisia. He katsoivat tutkimuskohdettaan hyvin ulkopuolisina ja asemoivat itsensä reippaasti myös kohteensa yläpuolelle.
1900-luvun puolella saamelaistutkimuksella alkoi näkyä sosiaalievolutionistisia ja rotututkimuksellisia piirteitä. Tutkimukseen alkoi sisältyä kallonmittauksia ja hautarauhan rikkomista. Ruotsissa lääkäri Herman Lundborg väitti rotujen sekoittumisen olevan ”germaanista rotua” oleville ruotsalaisille uhka. Suomessa keskustelu ei ollut kokonaisuudessaan niin aggressiivista kuin Ruotsissa ja Norjassa. Rotu-intoilijoita riitti silti meilläkin. Ruotsalaista rotuoppia ja kansalliskiihkoilua on erinomaisesti esitellyt Tapio Tamminen teoksessaan Kansankodin pimeämpi puoli (Atena). Kirja voitti Tieto-Finlandian vuonna 2015.
Toisen maailmansodan jälkeen ja erityisesti 1960-luvulla alkoi tapahtua etnologista heräämistä. Alkuperäiskansojen omaa kulttuuria ei enää nähty heikkoutta edistävänä vaan pikemminkin säilymisen avaimena. Koulutustaso nousi saamelaisten keskuudessa, ja entistä useampi alkoi olla yhteiskunnallisesti aktiivinen.
Sorto ja valtakulttuurin pakottaminen jatkuivat silti edelleen. Kaikkein pisimpään pakkoassimilaatio oli voimissaan Norjassa.
Rotututkimus onneksi hiipui ja tilalle ilmestyi esimerkiksi populaatiogeneettisiä lähestymistapoja. Lappologia muuttui saamentutkimukseksi. Saamelaiset ottivat ja saivat suuremman roolin itseään koskevissa asioissa – myös tutkimuksessa. Liian hidasta eteneminen on toki ollut monella saralla.
Tromssan yliopistomuseon kaksi saamelaisnäyttelyä kuvasivat hyvin ”saamelaisparadigman” muutosta paitsi sisällöltään, myös toteutukseltaan. Vanhemmassa näyttelyssä saamelaisia katsottiin ulkopuolelta, eräänlaisena jähmettyneenä ja yhtenäisenä esinekulttuurina. Uudessa näyttelyssä saamelaiset esitettiin paljon aktiivisempina ja moninaisempina toimijoina.
Miten Tromssan yliopistomuseo ja saamelaistutkimus liittyvät ilmastonmuutokseen tai toiseen tärkeään ympäristöongelmaan, monimuotoisuuden katoon?
Erittäin oleellisesti, ja vaikkapa näin: alkuperäiskansojen kulttuuri on toisinaan ristiriidassa luonnonsuojelullisten seikkojen kanssa.
Norjassa (jossa poronhoito on lain mukaan vain saamelaisten oikeus) on käyty kiistoja esimerkiksi tuulivoiman sijoittamisesta poronhoitoalueelle.
Suomessa poronhoito ja suurpetojen suojelu ovat konfliktissa keskenään. Susia ei poronhoitoalueelle käytännössä päästetä. Myös ahman metsästykseen on nyt myönnetty poikkeuslupia poronhoitoalueelle.
Kansainvälisen valaanpyyntikiellon ulkopuolelle on jätetty alkuperäiskansat, ja valaanpyyntiä harjoittavat Arktiksen alkuperäiskansoista ainakin inuiitit.
Toisaalta alkuperäiskansojen kulttuuriin liittyy valtavasti luonnonsuojelua hyödyntäviä elementtejä. Ympäristöä koskeva perinnetieto voi olla valtavan tärkeää, kun tarkastellaan vaikkapa eliökantojen pitkäaikaista kehitystä. Maan rauhoittaminen poronhoitoa varten suojelisi sitä kaivosteollisuudelta ja metsänhakkuilta. (Ja lisäksi on erityisen oleellista ymmärtää, että kaikkein eniten ristiriidassa ympäristönsuojelun kanssa on oma valtakulttuurimme.)
Ilmastonmuutosta ja luonnon muuttumista ei voi tarkastella pelkästään luonnontieteiden tai teknisten ratkaisujen kautta. Niiden ohella tarvitaan aivan yhtä hyvin myös humanistista ja yhteiskunnallista tutkimusta.
Miten alkuperäiskansojen kulttuuri turvataan muuttuvassa ympäristössä? Miten selvitetään ristiriidat, joita alkuperäiskulttuurien ja ympäristönsuojelun välillä saattaa olla? Kuinka perinnetietoa hyödynnetään ympäristöongelmien vastaisessa taistelussa?
Nämä kaikki ovat oleellisia kysymyksiä Arktiksella, maailman keskipisteessä
*
Suomi on parhaillaan Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa, kausi kestää kaksi vuotta. Arktisia asioita kannattaa seurata Lapin yliopiston Arktisen keskuksen kautta, sen sivut löytyvät tästä linkistä.