Terveisiä aivoilta ja koneelta

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

Kirjailijakollegani kirjoitti blogauksen uudesta työkalustaan, Scrivener-ohjelmasta. Scrivener on kirjojen tekemiseen hyvin soveltuva tekstinkäsittelyohjelma, jossa pystyy samaan aikaan työstämään varsinaista tekstiä ja erilaisia muistiinpanoja sekä hallitsemaan kirjan lukurakennetta.

Tuttavapiirissäni Scriveneristä käytiin paljon keskustelua. Moni koki uuden ohjelman inspiroivana: kun kirjoittaminen jumittaa, mikä tahansa muutos tai uusi työtapa saattaa auttaa eteenpäin. Usein kaikkien muistiinpanojen ja eri tiedostoihin koottujen kirjan lukujen hallitseminen on niin aikaavievää, että kaiken kokoaminen yhteen tiedostoon ihan oikeasti nopeuttaa ja helpottaa työntekoa.

Kirjailijoilla, niin kauno- kuin tietokirjailijoilla, on varsin monenlaisia työtapoja. Paitsi että kirjoittamisen väline vaihtelee kynästä ikivanhaan kirjoituskoneeseen, iPadin Pages-ohjelmaan, Wordiin tai vaikkapa juuri Scriveneriin, myös kirjoittamisen prosessissa on valtavasti vaihtelua. Yksi kirjoittaa kirjan alusta loppuun hyvin lineaarisesti, toinen rakentaa ensin jonkinlaisen kehikon ja alkaa sitten kirjoittaa kirjaa fragmentteina sieltä täältä. Rakenteita ja ratkaisuja on niin monenlaisia.

Eikä toisaalta kirjoittajan työtapa pysy samanlaisena aina. Jokainen kirja on omanlaisensa.

Olen kirjoittanut aina jotain ja kirjoittaminen on ylipäätään ollut minulle luontevaa. Mutta vasta viime vuosina olen tajunnut, kuinka kirjoittamiskeskeiseksi viestintäni – tai oikeastaan koko ajattelutapani – on muuttunut.