Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Tarhassa susi muuttuu

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 19.6.2012 21:07

Ruotsissa Kolmårdenin eläintarhassa nainen kuoli susien hyökättyä hänen kimppuunsa. Eläintenhoitaja oli mennyt yksin yhdeksän urossuden häkkiin ja löytyi kuolleena puolisen tuntia myöhemmin. Tapahtumien tarkkaa kulkua ei tiedetä. Kolmårdenissa sudet ovat paikalla, kun aitausta esimerkiksi siivotaan tai sinne viedään ruokaa, ja niiden oletetaan olevan tottuneita hoitajiinsa.

Onko tässä osoitus suomalaisenkin suden vaarallisuudesta sienestäjille tai muille luonnossa ja pihapiireissä kulkijoille?

Villi ja tarhattu susi ovat toisistaan eroavia eläimiä. Susi alkaa muuttua, jos se tottuu ihmiseen ja elää ihmisen läheisyydessä.

Ilmiö ei näy vain käytöksessä: eläintarhoissa syntyneiden susien pääkallo esimerkiksi muistuttaa enemmän saksanpaimenkoiran kuin villien susien kalloa. Pääkallossa piilevät tärkeimmät koiran ja suden anatomiset erot. Tarhassa kasvanut susi saattaisi siis tulla luokitelluksi koiraksi, jos tutkijalla olisi aineistonaan nimenomaan pääkallo.

Susi on fenotyypiltään eli ilmiasultaan poikkeuksellisen joustava eläin. Sudet geenit ovat sellaiset, että laji kykenee sopeutumaan ympäristön muutoksiin poikkeuksellisen nopeasti. Geenit määräävät sen, kuinka paljon lajilla on ”joustovaraa”. Sudella sitä on varsin paljon. Yksi osoitus tästä on tietenkin koiran olemassaolo: suden geeneistä ovat saaneet alkunsa niin mopsi kuin napolinmastiffi. Mutta susi on itsekin poikkeuksellisen muuntuva laji.

Canis-suvun villien lajien joukossa sudella on ylivoimaisesti eniten koollista muuntelua. Sen säkäkorkeus voi vaihdella 45 senttimetristä 80 senttimetriin. Esimerkiksi kojootin säkäkorkeus pysyy 45 ja 55 sentin välillä.

Susi kykenee muuttamaan käytöstään käytettävissä olevan ravinnon mukaan: Pohjois-Amerikan tundran sudet vaeltavat matkoja vuoden aikana hyvin pitkiä karibulaumojen perässä. Saman manteren metsäalueiden sudet pysyvät paikallaan. Jos käytettävissä on raatoja, susi siirtyy nopeasti käyttämään niitä – monet muut petoeläimet, vaikkapa ilves, eivät kykene tähän. Eteläiset, esimerkiksi Arabian niemimaan tai Intian sudet taas syövät paljon pienriistaa ja jätteitä. Susi ei ole puhdas lihansyöjä, vaan sille kelpaavat myös ihmisen jätteet ja kasvisravintokin.

Suden morfologisesta muuntelusta kertoo varmaan sekin, että 1960-1970-luvuilla Pohjois-Amerikasta onnistuttiin listaamaan jopa 24 suden alalajia. Huolellisemman tutkimuksen jälkeen määrä väheni 2000-luvulla viiteen.

Luontaisesti arka ja ihmistä pelkäävä susi muuttaa nopeasti käytöstään, jos se elää eläintarhassa ihmisten läheisyydessä. Mitä useampi sukupolvi tarhaelämää on takana, sitä selvemmäksi muutokset käyvät.

Tarhattua sutta ei pidä ajatella arkana, ihmistä pelkäävänä villieläimenä eikä toisaalta kesynä ja lauhkeana koirana. Villin ja kesyn välimuoto on aina arvaamaton. Arkuus ja aggressiivisuus ovat monimutkaisessa suhteessa toisiinsa eivätkä ainakaan vähene samaa tahtia.

Tarhasusien käytöksen perusteella ei pidä tehdä oletuksia villeistä susista.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

”Pohjois-Amerikan tundran sudet vaeltavat matkoja vuoden aikana hyvin pitkiä karibulaumojen perässä”

Vähän on sanajärjestys hakusessa tuossa virkkeessä.

(Tämän viestin saa poistaa)

Villinä elävän suden ’arkuus’ ei oikein uppoa kun 3 vuotta sitten tuona susilauman lampaiden teurastuskesänä yksi pihapiirin susista rohkeasti tuijotti hampaita irvistellen keskellä sokerijuurikaspeltoa veljeäni silmästä silmään noin minuutin ajan. Veljeni oli traktorin sisässä, traktori käynnissä ja perässä juurikaskone. ’Luontaisen arkuuden’ takaisin löytämiseksi tarvittiin tosiaan se kylän miesten soittotalkoot kahden viikon ajan vuoroöin. Vasta sitten sudet poistuivat pihalta ja pelloilta.

Rouvan otsikko kertoo sudelle myönteisestä ennakkoasenteesta.

Miksi kokenut eläintenhoitaja ei tiennyt että sudesta tulee tarhassa vaarallinen? Vastaan tähän maallikkona: siksi että arvaamattomuus sisältyy suden ”vahvuuksiin”. Väitän ettei eläinten hoitaja kuollut siksi että susi on tarhassa toisenlainen kuin luonnossa…vaan siksi että suden KUULUU olla toisenlainen kuin oletetaan.

Kaikkialla. Susi on aina vaarallinen ihmiselle, sen ovat asiantuntjatkin moneen kertaan todenneet ja kertoneet. Jotkut sanovat että susi pelkää ihmistä. Ei pelkää, se on PELKÄÄVINÄÄN.

Tutkijoiden tulisi tehdä tiliä ennakkoasenteidensa kanssa.

Vahinkoja sattuu puoli ja toisin. Ikävää, että työtehtävien (tai minkä tahansa muunkaan syyn takia) tarhassa ollut henkilö joutuu susien raatelemaksi.

Ihmettelen vain, miksi julkisissa eläinpuistoissa mahdollistetaan turistien seurustelu villieläinten kanssa, kun samaan aikaan (todennäköisesti Ruotsissakin) opetetaan, että villieläimiä ei pidä turhaan kosketella tai että niitä ei pidä kesyynnyttää. Ainakin Suomessa lainsäädäntö kieltää porukkaa omimasta pörröisiä villielukoita kotiinsa, ja myös tartuntataudeista huolestuneet viranomaiset varoittelevat turhista eläinkontakteista. Sitten on villieläinpuistoja, jotka suorastaan mainostavat asiakkailleen mahdollisuutta tutustua (villi)eläimiin (lähes) aidoissa elinympäristöissä, ja tutustujiahan riittää, koska aikuisillakin on salainen pörröeläinten hellimisvietti.

Vahinkoja sattuu. Minkälainen uutinen olisikaan syntynyt, jos puistosudet olisivat syöneet poskiinsa koko turistibussin sisältöineen? Todennäköisesti kaikki lähitienoon sudet olisi ammuttu saman tien.

Toisinaan kodin turvaksi hankittu hurttakin pistelee poskeensa koko perheen, mutta silti lähiön kaikkia muita koiria ei lopeteta.

Vahinkoja sattuu. Lähiöt valtaavat korpea, sudet poikivat pentuja. Ihmisten ja susien kohtaamisia sattuu entistä useammin, ja sudet sopeutuvat vähitellen uuteen kulttuurimaisemaan.

Metsästäjät haluavat lopettaa susien sopeutumisen ampumalla sudet rajat taakse. Pelottomista halutaan taas tehdä ihmisarkoja. Tulipa vain mieleen, että eikö löydy pehmeämpiä keinoja. Eikö ole muuta tapaa opettaa jumalanpelkoa? Ehkä nuo tuhannet ict-alan irtisanotut mobiilinerot voisivat kehittää asutusalueiden ja karjalaidunten suojaksi susiaitoja tai susipyssyjä, joista kutsumattomat villieläimet saisivat karvoja nostattavia shokkeja, jotta eivät oppisi talon tavoille ja sopeutuisi liikaa moderniin elämänmenoon. Kyllä Suomessa työtä riittää. Paljon on maata aitaamatta, monta sutta metsässä pannoittamatta.

Suurriistan metsästäjät eivät tähän tietenkään suostu; jäähän heiltä mahdollisuus harjoittaa tarkkuusammuntaa, ei tule trofeeta seinään, ei taljaa takan eteen. No, eipä hätää huoleen. Kolmården varmaan myy sutensa pyssymiesten maalitauluiksi, kunhan kiltisti pyytävät ja rahalla maksavat.

Näitä luetaan juuri nyt