Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Tarhassa susi muuttuu

Blogit Tarinoita tieteestä 19.6.2012 21:07
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Ruotsissa Kolmårdenin eläintarhassa nainen kuoli susien hyökättyä hänen kimppuunsa. Eläintenhoitaja oli mennyt yksin yhdeksän urossuden häkkiin ja löytyi kuolleena puolisen tuntia myöhemmin. Tapahtumien tarkkaa kulkua ei tiedetä. Kolmårdenissa sudet ovat paikalla, kun aitausta esimerkiksi siivotaan tai sinne viedään ruokaa, ja niiden oletetaan olevan tottuneita hoitajiinsa.

Onko tässä osoitus suomalaisenkin suden vaarallisuudesta sienestäjille tai muille luonnossa ja pihapiireissä kulkijoille?

Villi ja tarhattu susi ovat toisistaan eroavia eläimiä. Susi alkaa muuttua, jos se tottuu ihmiseen ja elää ihmisen läheisyydessä.

Ilmiö ei näy vain käytöksessä: eläintarhoissa syntyneiden susien pääkallo esimerkiksi muistuttaa enemmän saksanpaimenkoiran kuin villien susien kalloa. Pääkallossa piilevät tärkeimmät koiran ja suden anatomiset erot. Tarhassa kasvanut susi saattaisi siis tulla luokitelluksi koiraksi, jos tutkijalla olisi aineistonaan nimenomaan pääkallo.

Susi on fenotyypiltään eli ilmiasultaan poikkeuksellisen joustava eläin. Sudet geenit ovat sellaiset, että laji kykenee sopeutumaan ympäristön muutoksiin poikkeuksellisen nopeasti. Geenit määräävät sen, kuinka paljon lajilla on ”joustovaraa”. Sudella sitä on varsin paljon. Yksi osoitus tästä on tietenkin koiran olemassaolo: suden geeneistä ovat saaneet alkunsa niin mopsi kuin napolinmastiffi. Mutta susi on itsekin poikkeuksellisen muuntuva laji.

Canis-suvun villien lajien joukossa sudella on ylivoimaisesti eniten koollista muuntelua. Sen säkäkorkeus voi vaihdella 45 senttimetristä 80 senttimetriin. Esimerkiksi kojootin säkäkorkeus pysyy 45 ja 55 sentin välillä.

Susi kykenee muuttamaan käytöstään käytettävissä olevan ravinnon mukaan: Pohjois-Amerikan tundran sudet vaeltavat matkoja vuoden aikana hyvin pitkiä karibulaumojen perässä. Saman manteren metsäalueiden sudet pysyvät paikallaan. Jos käytettävissä on raatoja, susi siirtyy nopeasti käyttämään niitä – monet muut petoeläimet, vaikkapa ilves, eivät kykene tähän. Eteläiset, esimerkiksi Arabian niemimaan tai Intian sudet taas syövät paljon pienriistaa ja jätteitä. Susi ei ole puhdas lihansyöjä, vaan sille kelpaavat myös ihmisen jätteet ja kasvisravintokin.

Suden morfologisesta muuntelusta kertoo varmaan sekin, että 1960-1970-luvuilla Pohjois-Amerikasta onnistuttiin listaamaan jopa 24 suden alalajia. Huolellisemman tutkimuksen jälkeen määrä väheni 2000-luvulla viiteen.

Luontaisesti arka ja ihmistä pelkäävä susi muuttaa nopeasti käytöstään, jos se elää eläintarhassa ihmisten läheisyydessä. Mitä useampi sukupolvi tarhaelämää on takana, sitä selvemmäksi muutokset käyvät.

Tarhattua sutta ei pidä ajatella arkana, ihmistä pelkäävänä villieläimenä eikä toisaalta kesynä ja lauhkeana koirana. Villin ja kesyn välimuoto on aina arvaamaton. Arkuus ja aggressiivisuus ovat monimutkaisessa suhteessa toisiinsa eivätkä ainakaan vähene samaa tahtia.

Tarhasusien käytöksen perusteella ei pidä tehdä oletuksia villeistä susista.