Taidetta ei tarvitse selittää pseudotieteellä
Koska olen koulutukseltani tutkija ja ammatiltani taiteilija, innostun aina, kun tieteen ja taiteen maailmat kohtaavat. Tieteellä ja taiteella on samanlainen perusmotiivi: ne haluavat kertoa maailmasta jotain, mitä ei vielä ole kerrottu. Niiden tavat kertoa ovat toki varsin erilaiset.
On hetkiä, jolloin mielihyvin luovun tieteestä. Yksi sellainen on oma kirjoittamiseni. Kaunokirjallisuuden tuottaminen on liian monimutkainen, henkilökohtainen ja jatkuvasti muuntautuva prosessi, että kokisin mielekkääksi käsitellä sitä kovin tieteellisen ajattelumallin kautta.
Mystifioin mielihyvin omaa kirjoittamistani itselleni, jotta edes jollain tapaa saisin siitä otteen. On vaikea käsitellä järjellä jotain, mitä ei voi sanallistaa.
Mitään yliluonnollista taiteen tekemisessä ei silti ole. Ihmisen tarve tehdä taidetta, kyky tehdä sitä, jopa taiteellisen prosessin kulku ovat lopulta selitettävissä myös tieteellisesti, monien eri tieteenalojen kautta.
Taiteentekoon olennaisesti liittyvä luovuus on asia, jolle riittää hyötykäyttäjiä. Luovuusoppaita ja erilaisia luovuusneuvojia parveilee siellä, missä liikkuu rahaa, esimerkiksi erilaisen työelämäkoulutuksen parissa. Luovuus on haluttua tavaraa.