Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Suurpetoja uhkaa sukupuuttoaalto

Blogit Tarinoita tieteestä 10.1.2014 17:22
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Suuret petonisäkkäät ovat olleet vaikeuksissa viimeisen jääkauden loppupuolelta saakka. Silloin kuolivat sukupuuttoon esimerkiksi luolakarhut ja käyräsapelikissat. Sukupuuttoaalto kohdistui nimenomaan suurikokoisiin nisäkkäisiin. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan viidestäkymmenestä suurnisäkässuvusta katosi 35.

Vaikeudet jatkuvat.

Science-lehti julkaisi tänään artikkelin suurpetojen varsin huolestuttavasta tilasta. Suuret petonisäkkäät, kuten sudet, karhut ja leijonat, ovat laajasti vaikeuksissa: 31 tarkastellusta petoeläinlajista kolme neljäsosaa on pahasti taantumassa. Taantuminen näkyy ympäri maapalloa. Myös Helsingin Sanomat uutisoi asiasta.

Miksi emme näe suurpetojen arvoa?

Olin syksyllä tilaisuudessa, jossa eräs Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija avasi yleisölle käsitettä “ekosysteemipalvelut”. Ekosysteemipalvelu on termi, joka kertoo ihmisen luonnosta saamista hyödyistä. Luontoarvojen suuruutta on välillä vaikea määrittää, ja ekosysteemipalveluista puhumisen toivotaan helpottavan hyötyjen ja haittojen arvioimista.

Ekosysteemipalvelut jaetaan tuotanto-, ylläpito-, sääntely- ja kulttuuripalveluihin. Esimerkiksi metsä tarjoaa tuotantoa vaikkapa sellun ja marjojen muodossa, ylläpitää ja säätelee muun muassa ilmakehän tapahtumia sekä tarjoaa kulttuuripalveluja retkeilijöille ja kuntoilijoille.

En kauheasti pidä termistä, mutta ymmärrän, että luontoa pitää pystyä markkinoimaan tahoille, jotka eivät muuten sen tärkeyttä ymmärrä. Luonnolla on suuri taloudellinen merkitys.

Kyseisen tutkijan puheessa ekosysteemipalvelujen ilmeneminen tuntui osittain hatusta vedetyltä. Hän nimittäin väitti, että susi on hankala eliö, koska se ei tarjoa ihmiselle ekosysteemipalveluja. Hän ei nähnyt esimerkiksi suurpetomatkailulla lainkaan kulttuuripalveluarvoa, vaikka samaan aikaan esitti, että suot kyllä tarjoavat kävijöilleen kulttuuripalveluja.

Väitteessä piilee koko ekosysteemipalvelu-käsitteen heikko kohta: se on ihan yhtä vaihtelevasti ja huonosti määriteltävissä kuin vaikkapa perinteinen “luontoarvo”. Kaikki “palvelut” eivät ole niin suoraviivaisia, että ne voitaisiin mitata marjakiloina.

Tietysti sudella on merkitystä. Susi ja muut suurpedot ovat ekologisesti katsoen avainlajeja, joiden häviäminen ekosysteemistä aiheuttaa suuria muutoksia.

Sciencen  artikkelissa suurpetojen tärkeys ekosysteemien säätelijöinä tulee hyvin ilmi. Kun susi alkoi vähetä Yellowstonen kansallispuistosta, peura- ja hirvikannat vastaavasti kasvoivat. Aiempaa voimakkaampi laiduntaminen vaikutti kasvillisuuteen, mikä taas haittaisi monia lintu- ja pikkunisäkäslajeja. Samoin esimerkiksi Afrikassa suurten kissapetojen väheneminen on näkynyt viljelyksiä tuhoavien paviaanikantojen kasvuna.

Suurpedot vaikuttavat paitsi saaliseläinlajiensa kantoihin, myös saaliseläinten ravintoeliöiden kantoihin (olivat ne sitten eläimiä tai kasveja), ja siten lopulta koko ekosysteemin rakenteeseen ja toimivuuteen. Yksikään laji ei elä tyhjiössä, vaan vaikuttaa muihin eliöihin esimerkiksi saalistuksen, laidunnuksen tai kilpailun kautta.

Tutkijat raportoivat suurpetojen häviämisen näkyvän muun muassa lintu-, nisäkäs- ja matelijakannoissa sekä selkärangattomien eläinten kannoissa. Ravintopyramidin huipun katoaminen heikentää haaskansyöjien elinmahdollisuuksia sekä vaikuttaa tautien leviämiseen, hiilen varastoitumiseen, satohävikkiin ja jopa pienvesistöihin. Vaikutukset olivat osin yllättäviä ja arvaamattomia, monimutkaisten syy-seurausketjujen tulosta.

Suurpetojen kanssa pitää oppia elämään ja niiden merkitys koko biosfäärille pitää ymmärtää. Ihminen ei pysty omalla toiminnallaan korvaamaan suurpetojen roolia ekosysteemissä.

Muodikkain termein sanottuna: suurpetojen tarjoamat ekosysteemipalvelut ovat ihmiselle korvaamattomia.