Suuri tiedemies olikin huijari

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Huhtikuun Science-lehdessä (vol. 332, no. 6026, s. 251 – 253) julkaistiin hollantilaisten tutkijoiden Diederik A. Stapelin ja Siegwart Lindenbergin artikkeli ”Coping with Chaos: How Disordered Contexts Promote Stereotyping and Discrimination”, joka käsitteli sitä, kuinka epäsiisti ympäristö lisää ihmisten syrjintää ja muuten huonoa kohtelua. Kadulle levinneillä roskilla voisi siis olla vaikutuksensa kaupungissa esiintyvän syrjinnän määrään.

Tutkimuksessa ilmiötä testattiin sekä ”kentällä” että laboratoriossa. Tulos oli selvä: esimerkiksi roskat ja polkupyöränraato kadulla tai halkeillut jalkakäytävä lisäsivät ihmisten ennakkoluuloja toisiaan kohtaan sekä syrjivää käyttäytymistä. Laboratorioympäristössä ilmiölle saatiin selitykseksi, että järjestäytymättömässä ympäristössä ihmisen järjestyksen kaipuu kasvaa. Tutkijat esittivät selvän suosituksen: ympäristön epäjärjestykseen täytyy puuttua heti!

Mielenkiintoinen tulos. Vaan pari päivää sitten sähköpostiini kolahti Sciencen tiedote, joka koski kyseistä artikkelia.

Professori Stapelia (s. 1966), joka on Alankomaiden nimekkäimpiä sosiaalipsykologeja, epäillään lukuisista tieteellisistä väärinkäytöksistä.

Hän on muun muassa vääristellyt tilastollista dataa ja esittänyt tuloksia kokeista, joita ei ole koskaan tehty. Väärinkäytökset koskevat kymmeniä tieteellisiä julkaisuja, ja Stapelin ohjaamista 21 väitöskirjasta 14 on ilmeisesti kelvottomia. Stapelin ilmiantoi muutama nuori tutkija, kenties hänen omia ohjattaviaan.

Diederik A. Stapel on pyytänyt anteeksi väärinkäytöksiään, myöntänyt epäonnistuneensa täydellisesti tutkijana ja luvannut auttaa asiaa selvittelevää komissiota väärinkäytösten etsimisessä.

Tarina on kuitenkin aika järkyttävä. Stapelia kutsuttiin ”datan herraksi” hänen kollegojensa keskuudessa – hän oli tunnettu tilastollisen datan suuresta määrästä, mutta raakadataa ei kukaan muu päässyt katsomaan.

Stapelin ohjaamat nuoret tutkijat saattoivat saada lopputyönsä valmiiksi ilman varsinaisten kokeiden tekoa – professori ilmeisesti tarjosi heille valmista dataa, koska tutkijoiden aika oli ”parempi käyttää datan käsittelyyn ja kirjoittamiseen” kuin varsinaisiin koejärjestelyihin.

Stapelista oli aiemminkin esitetty epäilyjä, mutta mikään selvitystyöhön kykenevä taho ei ollut niihin tarttunut, vaikka Stapelin tulokset olivat usein merkillisen hyviä tai esimerkiksi otokset uskomattoman suuria.

Parhaillaan selvitellään, voiko Stapelia vastaan nostaa rikossyytteitä, onko hänen väitöskirjassaan epäselvyyksiä (osa sen alkuperäisestä aineistosta on hävinnyt…) ja voiko häneltä ottaa tohtorinarvon pois.

Tieteelliset väärinkäytökset ovat monesti aika hurjan kuuloisia, varsinkin rivitutkijan, esimerkiksi gradun- tai väitöskirjantekijän, näkökulmasta ajateltuna. Heidän tieteellinen tulevaisuutensa saattaa olla yhden henkilön, tutkimusryhmän johtajan varassa. Professorin mukana heti ensimmäisenä kaatuvat hänen ohjaamansa väitöskirjat, lisensiaatintyöt ja gradut.

Toisaalta väärinkäytökset kertovat tiedemaailman pyrkimyksestä korjata viat ja epäkelvot käsitykset. Osa epärehellisyydestä jää toki pimentoon, mutta yhden vilpin paljastuminen voi edesauttaa toistenkin löytämistä. Kovin epäilyttävää olisi, jos väärinkäytöksiä ei koskaan julkisuuteen ilmaantuisi.

Tutkijat ovat ihmisiä, tiede on ihmisten järjestelmä.