Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Susi-illan antia

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 18.4.2013 18:13

Olin tiistai-iltana mukana Ajankohtaisen kakkosen susi-illassa. Ohjelman voi katsoa Yle Areenasta vielä jonkin aikaa. Teemaillan aihe oli määritelty näin: ”Suomalaisten petoasenteet ja petopolitiikka puntarissa. Salakaadot lisääntyvät: Onko maalla jouduttu susihysterian valtaan vai eikö petovaaraa oteta todesta?

Ohjelmaformaattiin kuuluu, että studio täytetään aiheesta eri mieltä olevilla ihmisillä ja suoraa lähetysaikaa on lähes kaksi tuntia. Mielipiteiden kirjoa ohjelmaan siis mahtui! Kokemus oli ihan mukava ja varmasti myös opettavainen.

Ajattelin listata muutamia ajatuksia, joita jäin vielä ohjelman jälkeen pohtimaan.


Kaupunkilaisuus. Susien suojelijoita syytetään ymmärtämättömyydestä maaseudun elämää kohtaan. Syytös on outo, sillä suojelijoita on myös maaseudulla asuvissa ja toisaalta moni ”susikriitikko” on varsin kaupunkilainen. Ylipäätään moni kaupungissa asuva viettää suuren osan vuodesta mökillä taajamien ulkopuolella, joten suomalaisten jakaminen kahteen blokkiin on vaikeaa. Asiantuntijuudesta asuinpaikka ei kerro mitään, eikä asuinpaikka vaikuta edes luontosuhteen syvyyteen – tai hyvyyteen.

Metsästys. Metsästäjäliiton liittohallituksen puheenjohtaja ja Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro (jonka kaksoisroolia pidän ylipäätään hieman outona) korosti keskustelussa sitä, kuinka hyvä matkailuvaltti metsästys, siis myös suurpetojen metsästys, voisi Suomelle olla. Itsekin pidän ihanteena niin vahvaa susikantaa, että sitä olisi varaa hieman metsästää. Kontron tulisi ymmärtää, että nykyinen meno ei koskaan salli susikannan kasvaa metsästyskelpoiseksi.

Petokorvaukset. Tätä aihetta ei haluttu lainkaan käsitellä ohjelmassa. Joka tapauksessa petokorvauksien periaatteita tulisi tarkastella tuoreella tavalla. Varsinaisen vahinkokorvauksen lisäksi esimerkiksi maanomistajille tulisi maksaa siitä, että sudet elävät heidän alueellaan. Nyt ainakin maakotkan kohdalla on käytössä reviirikohtainen korvausjärjestelmä. Täytyy toivoa, että äskettäin käynnistyneessä suurpetopolitiikan arvioinnissa kiinnitettäisiin asiaan huomiota.

Poronhoitoalue. Suomen pinta-alasta poronhoitoaluetta on yli kolmannes, eikä tällä alueella suvaita susia. On monella tapaa kohtuutonta, että yhdellä elinkeinolla on niin suuri valta kolmannekseen maastamme.

Salakaadot. Salakaadoilla rehentely on kuvottavaa. Ihmettelen, onko missään ihmisiä, jotka ihailevat maastoon myrkkysyöttejä kylväviä rikollisia.

Salametsästys. Nyt susikannan kokoa säätelee ennen kaikkea salametsästys, ja siksi on vaikea puhua yksityiskohtaisesti esimerkiksi kannan täsmällisestä koosta, kaatolupien määrän kasvattamisesta tai susikannan painopisteen ohjaamisesta johonkin tiettyyn osaan Suomea. Salametsästys tekee suunnitellusta kannanhoidosta mahdotonta.

Tutkimusvastaisuus. On huolestuttavaa, että susivihan lisäksi Suomessa lietsotaan epäluuloja petotutkimusta vastaan. RKTL:n tutkijoiden arvioita susikannan koosta ei uskota, susia ei anneta pannoittaa ja kotkatutkijoiden koju poltettiin. Tutkimusta pitäisi nimenomaan lisätä, ei vähentää. Ovatko ”pihasudet” esimerkiksi todellinen ongelma? Nyt ilmiöstä liikkuu kaikenlaista ja suurelta osin harhaanjohtavaa tietoa. Millaisia yksilöitä nämä mahdolliset pihasudet ovat ja kuinka paljon niitä on?

Tyytymättömyys. Susivihaa selitetään osittain sillä, että maaseudun ihmiset ovat tyytymättömiä yhteiskuntaan. Palvelut vähenevät, ja lainsäädäntö asettaa yhä uudenlaisia velvollisuuksia esimerkiksi maatalouteen. Maaseudulla asuvat kokevat, että susien läsnäolo on jonkin ylemmän tahon sanelemaa – samojen tahojen, jotka päättävät vaikkapa palvelujen leikkauksesta. Tyytymättömyys on ymmärrettävää, mutta samaa voimattomuutta tuntevat monet kaupunkilaiset. Lähikouluja suljetaan ja terveyskeskuksia yhdistetään. Byrokratian rattaisiin juuttuminen on monen kohtalona. Ylipäätään päätöksenteko hoidetaan usein muualla kuin paikan päällä, kiitos edustuksellisen demokratiamme ja EU-jäsenyytemme.

Valtion vastuu. Minulla on pitkään ollut olo, että valtio vetäytyy vastuustaan susiongelmassa. Nyt susista puhuvat ja kiistelevät erilaiset järjestöt, yhdistykset ja yksityishenkilöt. Susikannan kokoa säätelee lähinnä järjestäytynyt rikollisuus, jota ei saada kuriin. Ruralia-instituutti on juuri pestattu tarkastelemaan Suomen suurpetopolitiikan onnistumista, mutta susiasiaa tulisi tarkastella laajemminkin. Pohtia pitäisi ainakin susivihan ja -pelon syitä, ”pihasusi”-ilmiön todenperäisyyttä ja laajuutta, salametsästysongelmaa, petovahinkokorvausjärjestelmää ja mahdollisia muutoksia suden elintavoissa.


Maassamme elää noin tuhannesosa maapallon susista. Yhden kokonaisen eliölajin kannalta tuo osuus on merkittävä, ja meidän on kannettava oma vastuumme lajin säilymisestä. Susi kuuluu Suomen luontoon.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Tutkijan luottamus

”On huolestuttavaa, että susivihan lisäksi Suomessa lietsotaan epäluuloja petotutkimusta vastaan.”

Luottamuksen ensimmäinen ehto on se, että tutkijalla ei ole lähtökohtana ennakkoasennetta puolesta eikä vastaan. Hänen kuuluu työssään suhtautua sekä susien että ihmisten tekosiin pelkästään mielenkiintoisina ja selvitystä vaativina ilmiöinä – vaikka häntäkin ehkä ihmisenä kuvottaisi.

Hänen pitäisi myös unohtaa lojaaliutensa virallista suuntausta, yleistä mielipidettä ja omia sosiaalisia suhteitaan kohtaan. Tämä ei olekaan aina helppoa, sillä tutkimuksen suuntautuminen ja sen tulokset saattavat vaikuttaa tutkijan ammatilliseen tulevaisuuteen ja henkilökohtaiseenkin elämään.

Tuo riski tietysti koskee kaikkia minkä tahansa kiistan ja ongelman osapuolia. Meidän on vaikea ottaa asioita pelkästään asioina. Odotamme, että puolueettomaksikin tai jopa vastapuolen edunajajaksi oletettu ihminen kuitenkin jotenkin muistaa ”omiensa” tärkeät edut ja tunteet. Tällainen toimija joutuu siis työnsä vaatimusten ja omien taustaryhmiensä usein ristiriitaisten odotusten kohteeksi. Lisäksi tulee se, että muutkin, joita tutkimustulokset eivät miellytä, haluavat puolustaa etujaan tietoisesti juuri lietsomalla epäluuloja tutkijan työmoraalia, -menetelmiä tai -taitoa kohtaan.

Kovassa pelissä tutkijaan siis kohdistuu kovia paineita. En tunne tutkimusta ja tutkijoita enkä heidän lähtökohtiaan juuri tällä susialalla, enkä välitä ryhtyä sitä selvittämäänkään, joten en osaa sanoa, ovatko kirjoittajan paheksumat epäluulot aiheellisia vai aiheettomia.

Parasta näissä television susi-illoissa on susihysteerikkojen argumenttien esilletuominen, tai suoraan sanottuna se, että argumentit ovat sangen tunnepohjaisia. Susihysteerikkojen sisällä on iso musta susimykky. Voi vain toivoa että jos susiasiaa käsitellään julkisesti riittävän kauan alkaa tunnelukko aueta ja faktoista voidaan alkaa keskustella.

Asian ikävämpi puoli, johon kirjoittaja mielestäni aivan oikein viittasi, on metsästäjien keskuuteen pesiytynyt rikollisuus. Pahinta asiassa on se, että metsästäjät itse tuntuvat olevan ikään kuin ylpeitä omasta ’liivijengistään’. Rikollisia suojellaan ja jopa kannustetaan. Vain yksittäisiä terveen järjen ääniä metsästäjäjärjestöjen taholta on voitu kuulla ja nekin julkisuuden pakottamana. On korkea aika ruuvata salakaatajien ja -myrkyttäjien rangaistuksia tiukemmalle. Ja reippaasti.

Tuosta salakaatajien ”suojelemisesta”: kukapa yleensäkään haluaa ruveta ilmiantamaan varsinkaan tuntemiaan ihmisiä, jos kenenkään (ihmisen) terveys ei ole vaarassa. Päinvastoinhan tässä koetaan suojeltavan ihmisiä, varsinkin lapsia sekä kotieläimiä. Kiivailijoiden kannattaa miettiä vastaavaa tilannetta omalle kohdalleen ja omissa ympyröissään.

Laki velvoittaa kansalaisia ilmoittamaan tietynlaisista hankkeilla olevista rikoksista, joihin salakaato ei ymmärtääkseni kuulu:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/parisuhdetietoa-ammattilaisille/tietoa_parisuhdeammattilaisille/asiakastyon_lakitietoa/ilmoitus_poliisille/
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L15

Eläinten salakaadosta ei nykyasentein saada vakavaa rikosta, joten rangaistuksetkaan eivät voi olla kovin raskaita.

Kaupunkilaisuus. Ei ole relevantti tässä keskustelussa.
Metsästys. Ei ole relevantti tässä keskustelussa. Suomesssa ei ole koskaan mahdollista saavuttaa sellaista susikantaa, että suden metsästyksellä olisi metsästysmatkailun kannalta merkitystä – muuta kuin haittaa. Metsästysmatkailun näkökulmasta Suomessa tärkeitä lajeja ovat hirvi, valkohäntäpeura ja metsäkanalinnut. Susikannan muodostaminen maahamme haittaa hirvieläinkantoja.
Petokorvaukset. Petokorvausta käsiteltiin ohjelmassa selkeästi. Korvaus ei ole täysikorvaus poronhoitoalueella. Metsästyskoirasta maksettava korvaus on myöskin vaatimaton. Metsästyskoiran taloudellinen arvo on 10-25 000 euroa. Korvaussummat ovat naurettavalla tasolla. Rahalla saa pelkästään pennun, kun koulutettu ja kasvatettu koiran saaminen kestää 3-4 vuotta ja maksaa työtunteina ja kustannuksina yli 10000 euroa. Näin myös siinä tapauksessa, että koira olisi pelkkä peruskoira ilman mitään erityisiä näyttöjä kokeista tms. kennelharrastustoimintaa. Huomautan vielä, että vakuutusyhtiöt eivät myöskään suostu vakuuttamaan metsästyskoiria täyteen uudelleenhankinta arvoonsa. Korvaus maksimi on 1600 euroa, jolla saa aikaan 12 kk vanhan pennun, joka on täysin kouluttamatta eikä metsästyskelpoinen. Haluatko keskustella suden aiheuttamista vahingoista ja niiden korvaamisesta lisää?
Maanomistajalle suden oleskelusta alueilla maksettava pakkokorvaus tai vuokra kuulostaa lähinnä yrityksellä antaa pakolla ropo kouraan, jotta voidaan sanoa sopimuksen syntyneen ja asian olevan hoidossa. Luuletko että olemme jotakin intiaaneja, joilta voi viedä maat ”sopimuksella”?
Poronhoitoalue. On aika kohtuutonta arvostella poronhoitoa elinkeinona Lapissa. Tässä sorrut joidenkin tiukkapipojen mielestä jo vihapuheeseen saamelaisia ja heidän kulttuuriaan vastaan. Vihaatteko saamelaisia? En usko, että vihaat saamelaisia, mutta kyllä tuo lausunto ”kohtuuttomuudesta” kuulostaa siltä, että sinun puolestasi saamelaisia ei tarvita. Siis alkuperäisasukkaita. Melkoista tekstiä. Huh- huh.
Salakaadot. Ei vaikuttanut kovin salaiselta tuo keskustelussa mukana olleen ukon sudentappopuuha. Kaveri ei halunnut toimia salassa ainakaan ja kertoi kaiken mitä pystyi vaarantamatta toimintaansa.
Salametsästys. Salametsästys tekee suunnitellusta kannanhoidosta mahdotonta. Tästä olen periaatteessa samaa mieltä. Vaihtoehdoissa kun on joko suden metsästys avoimesti tai salaa. Sellaista vaihtoehtoa ei ole, jossa susikanta säilytettäisiin alueella jonka asukkaat eivät sutta halua. Huomauttaisin vielä, että kaikkein vähiten haluttu eläin metsässä on rauhoitettu susi, eli sellainen jota ei voi ampua pois, kun siltä tuntuu. Rauhoittamattomalla sudella on mahdollisuus, rauhoitetulla ei mitään toivoa. Ei mitään.
Tutkimusvastaisuus. Väärin ymmärretty, kyse on yhden ”virkatotuuden” vastaisuudesta. RKTL tukimustekniikkaa ja datan riittävyyttä on paikallaankin arvostella. Tieteelliseen tutkimukseen kuuluu menetelmien kritiikki eikä tässä ole mahdollista tehdä poikkeusta ”virallisten” RKTL lukujen hyväksi. Totuus joka havaitaan maastossa, menee tietenkin RKTL arvioilla saamien ”tulosten” edelle.
Tyytymättömyys. ”Susivihaa selitetään osittain sillä, että maaseudun ihmiset ovat tyytymättömiä yhteiskuntaan.” Tästä olen samaa mieltä hyvin pitkälle. Tosin suden kohdalla kyse ei ole tunteesta tai vihasta, vaan rationaalisesta ja loogisesta kulminaatiopisteestä EU järjestelmämme päätöksenteossa: Susi on suojeltu joskus viimevuosituhannella jäsenyysneuvottelujemme yhteydessä samalla tavalla kuin muualla EU alueella. Tätä silloin syntynyttä tiukkaa suojelutasoa ei voi jälkikäteen muuttaa hyväksyttävämmäksi ja toimivammaksi, vaikka demokraatinen enemmistö Suomessa sitä haluaisikin. Muutos edellyttää neuvotteluita EU tasolla. Susikysymys onkin sellainen josta ei olisi mitenkään voinut tulla näin merkittävää kysymystä, jos yhteiskuntamme normaali feedback-loop toimisi.
Valtion vastuu. ”Minulla on pitkään ollut olo, että valtio vetäytyy vastuustaan susiongelmassa.” Valtio on vastuussa neuvottelutuloksesta 1995 jäsenyysneuvotteluissa. Sen jälkeen aia on ollut EU-komission vastuulla – ei valtion – ainakin juridisteoreettisesti. Toisin kuin Suomen valtio Ruotsin valtio ei ole vetäytynyt vastuusta ja päättänyt suden kannanhoidollisesta metsästyksestä. EU-komissio kielsi metsästyksen ja se keskeytettiin välittömästi. Toisinsanoen Ruotsin valtio harjoitti salametsästystä. Pitäisikö siis Suomen valtionkin harjoittaa salametsästystä?

hra K,

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110232

1 a §
Törkeä metsästysrikos

Jos metsästysrikoksessa

1) rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla,

2) rikoksen kohteena on suuri määrä riistaeläimiä,

3) tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä,

4) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai

5) tapetaan ahma, ilves, karhu, metsäpeura, saukko tai susi taikka vahingoitetaan sitä

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä metsästysrikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Hyviä huomioita Raevaaralta.

RKTL:n kanta-arvioiden arvostelu on todella omituista ja osuu kyllä kokonaan väärään maakiin.
RKTL:n arvio perustuu pääosin metsästäjien havaintoihin ja niistä tehtyyn analyysiin. Jos perholaiset metsästäjät jättävät tarkoituksella tehdyt havainnot ilmoittamatta, voidakseen vapaammin salametsästää, niin kenen vika on perhon susien puuttuminen arviosta?
RKTL:n kanta-arvio perustuu osapuolten kekinäiseen luottamukseen. Metsästäjät eivät ole osoittautuneet tämän luottamuksen arvoisiksi.
Kun metsästäjien ilmoituksiin perustuva kanta on ennen salametsästystä nolla ja salametsästyksen jälkeen 22, niin eihän tällaista rikollista pelleporukkaa voi kukaan ottaa tosissaan. Vai voiko?

Niille jotka lukevat englantia ja pääsevät käsiksi tähän artikkeliin, suosittelen luettavaksi: Institutional Misfits: Law and Habits in Finnish Wolf Policy: Juha Hiedanpää.
http://www.ecologyandsociety.org/vol18/iss1/art24/

Hyvä analyysi siitä, miten Suomen susipolitiikka ei ole lähtenyt purkamaan ongelmaa oikealla tavalla. Ongelmaa on aina lähdetty ratkomaan lain ja sakkojen avulla, eli siis pakolla ja rangaistuksilla, reaktiona ei-toivottuun tapahtumaan. Ja susikanta on vain pienentynyt. Kirjoittaja esittää konkreettisen ja rakentavan pitkäjänteisen yhteistyön päättäjien ja susien naapureina elävien ihmisten kesken olevan yksi parhaimmista keinoista lähteä ratkomaan ongelmaa. Siinä käytännön ongelmia yhdessä ratkottaessa muuttuvat myös asenteet, pelkotunteet ja ihanteet (vanhat ihaillut tavat esim salakaato).

Anteeksi kirjoittajalle sisällön yksinkertaistaminen.

Pekka Raukko kirjoitti esimerkin: ”Kun metsästäjien ilmoituksiin perustuva kanta on ennen salametsästystä nolla ja salametsästyksen jälkeen 22, niin eihän tällaista rikollista pelleporukkaa voi kukaan ottaa tosissaan. Vai voiko?”

Oma kommenttini Juha Hiedanpään artikkeliin perustuen olettaa, että voisi, ja että yhteistyötä pitäisi tehdä ja lisätä. Mutta tällainen näyttö kyllä puhuu aivan muusta.

Ehkä syynä Suomen epäonnistuneeseen susipolitiikkaan onkin se, ettei yhteistyö onnistu millään tällaisen aineksen kanssa… vaikka kuinka yrittäiskin. Mene ja tiedä.

Yksi asia näyttää Tiina Raevaaralta, kuten myös monelta muulta keskustelijalta, kokonaan ”unohtuneen” tuosta keskustelusta: Virolainen asiantuntija, en muista nimeä, sanoi osuvasti jotenkin siihen suuntaan, että olemme susien Venäjän populaation osa. Jos täällä tulee susityhjiö niin se täydentyy idästä. Eli vaikka kaikki sudet tapettaisiin Suomesta niin pian meillä olisi taas niitä. Susien sukupuuttoa emme saisi mitenkään aikaiseksi.

Ruotsin tilanne onkin huolestuttavampi, sinne eivät Suomen sudet laajenna reviiriään joten ne ovat jo pahasti sisäsiittoisuuden vaivaamia.

jounikok:lle:
Se tuskin on keneltäkään ’unohtunut’. Jokaisella maalla on ikioma vastuunsa omista villieläinpopulaatioistaan. Eikä vastuuta voi heittää muiden maiden kontolle.
Ettäkö kärjistetysti: antaa suomipojan tappaa sutensa… kyllä venläiset suojelevat tarvittavan populaation ja sieltä sitten saadaan taas uusia susia tapettavaksi.

Eija Soini on oikeassa.
Jos heittäydymme veli venäläisen syliin tässä asiassa, niin kyllä sieltä löytyy saimaannorppaa lukuun ottamatta kaikkea mitä Suomestakin. Myös ihmisiä, metsästäjiä, työpaikkoja…

Eijan toivomus yhteistyöstä tuntuu minusta kohtuuttoman haastavalta.

Pitää ymmärtää, että toisena osapuolena on järjestäytynyt rikollisuus, hallitsemattomista fobioista kärsivät ”tiltut” ja EU:ta kohtaan tutemansa katkeruuden suteen purkavat maalaiset.

Pekka Raukolle:

”….ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä…”

Se taas ei ole meidän arvosteltavissamme. Vain oikeusistuimet voivat ottaa tuohon kantaa. Törkeys ei siis tule esimerkiksi suden kaatamisesta automaattisesti.

Oikeusteoreettiselta kannalta analysoitaessa suden suojelun legitimiteetti on murentunut.

Mitä kertoo meille kiihkeä tunnevaltainen huutaminen rikollisuudesta?

Epätoivosta. Avaa silmäsi!

EU direktiivien legitimiteetti on heikko eikä se kestä aikaa, jos direktiivien muuttaminen vastaamaan alueellisia ja paikallisia tarpeita ja tahtotilaa osoittautuu mahdottomaksi.

Vaihtoehdot ovat seuraavat:
– mitään ei tehdä, sudet katoavat Länsi-Suomesta, paikalliset asukkaat päättävät itse mitä on tehtävä jolloin arvovaltatappio on ilmeinen sekä EU:lle että Suomen valtiolle, joka on sitonut kätensä
– Suomi neuvottelee poikkeuksen luontodirektiiviin suden osalta, suden rauhoitus ja metsästys palautuu Suomessa päätettäväksi asiaksi -> isoa ongelmaa ei muuteta ja siirrymme seuraavaan detaljiin esim. liito-oravan EU:ssa nauttimaan ja Suomessa täysin tarpeettomaan rauhoitukseen
– EU tunnistaaa ongelman ja laajasti asiaryhmiä, joissa ei ole suurta hyötyä pakkoharmonisoinnista, siirretään suunnitellusti ja hallitusti takaisin kansalliseen ja paikalliseen päätösvaltaan

Mitä minä pätkän tuota susi-iltaa jaksoin katsoa, niin vaikutti siltä, että salametsästyksen iso motivaattori ovat kuolleet metsästyskoirat. Ne ovat omistajilleen tärkeitä/rakkaita ja pyssy omistajalta jo löytyykin.

Veikkaain salametsästyksen vähenevän huomattavasti, jos koirat voisi jotenkin suojata susien hampaisiin joutumiselta. Siihen kannattaisi laittaa paukkuja. Samat keinot luultavasti tepsisivät myös pihojen pitämiseen puhtaana tassunjäljistä.

Sellaiset lait ja määräykset, jotka eivät vastaa ihmisten oikeustajua ovat huonoja.Kieltolaki oli erittäin epäonnistunut,se aiheutti lisäjuomista ja rikollisuutta.Kainuun ja Lapin ihmiset ovat yleensä susivihamielisiä ja etelän ihmiset ovat neutraaleja tai enemmän susien puolella. Susikeskustelu on myös yhteiskunllallista keskustelua vihreiden ja muiden välillä,eniten vihreitä on Helsingissä. Niinistö yritti saada kalastus ja metsästysasiat pois Maa-ja Metsätalousministeriöltä lohiverukkeella. Vihreät ajavat aselakien tiukentamista ja osa heistä ajaa aseiden täyskieltoa. Metsästys ja kalastus on Itä-ja Pohjoissuomen ihmisille aivan ensiarvoisen tärkeä osa identiteettiä ja elämäntapaa ,mutta ei Helsinkiläisille,tämä harhauttaa keskustelun sivuraiteille. Snelman taisi sanoa,että aseeton kansa on kelvoton.Sudelle on tilaa,mutta jos sitä suojellaan lailla valtion pitää makssa vahingtot ja omaisuuden, sekä kotieläinten ja ihmisten suojeluun pitää jokaisella Suomen kansalaisella olla oikeus.Vaikka asein.

Olen metsastaja enka tietenkaan hyvaksy suden salametsastysta. Suden salakaato on lainkuuliaisuusrikkomus. Kuuluu samaan sarjaan rintamakarkuruuden kanssa. Kuoppaan vaan sellaiset ja maata paalle : ) – no ok, vankilatuomio riittaa nain rauhan aikana. Minkaanlaista salakaadon ymmartamista koirien syomisten takia ei pida hyvaksya. Jos susi kay ihmisen paalle niin tietysti silloin sen saa tappaa.

Susi on hieno elain mutta pirun kallis yllapidettava. Se mm. syo aikamoisen maaran hirvia joka vuosi. Lisaksi on tosiasia, etta kyseessa on pohjoisen taigametsavyohykkeen reuna-alueen populaatio. Minusta sen erityiseen hyysaamiseen ei tarvitsisi Suomessa lahtea. Mieluummin pidetaan huolta saimaannorpasta ja metsapeurasta, siis tallaisista erityisista lajeista, joita ei muualla juurikaan ole.

Niinpa susia pitaa metsastaa ja ongelmasudet poistaa. Virolaisen metsastajan esiintyminen oli kuin raikas jarjen tuulahdus kiihkoporukan keskella. Sudesta pitaa tehda riistaelain. Nykypolitiikka suden suhteen on suht oikea, mutta 1) salametsastys pitaa saada loppumaan, asenteisiin vaikutettava 2) kaatolupia pitaa saada, sudet eivat kuulu pihapiiriin 3) jos metsastyskoiran menetan sen juostessa ”tyossaan”, se on osa luonnon kiertokulkua eika mikaan kostettava rikos vaikka kallis paukku onkin 4) metsastajat ja viranomaiset yhteistyohon susikannan selvittamiseksi 5) luontohihhulit ja puunhalaajat pois hairitsemasta, tekevat koko asialle vain hallaa koska kyseessa on ns. uskottavuuskriisi.

Uskon edustavani ns. oikeiden metsastajien kantaa, joita on metsastajista aivan valtaosa. On totta etta eratulilla heitetaan kaikenlaista lappaa susista, mutta nyt alkaa olla aika aikuistua naissa asioissa. Kuten kaikki asemiehet eivat ole sotilaita, niin eivat myoskaan kaikki ase metsassa tappotarkoituksessa liikkuvat ansaitse heista kaytettavan termia ”metsastaja”.

harri rantonen

metsastaja

Näitä luetaan juuri nyt