Suomessa on edelleen laki, jollaisesta Ruotsissa maksetaan jo korvauksia
On Pride-viikko, ja vaikka hirveän moni seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskeva asia ja asenne yhteiskunnassa on kehittynyt hyvään suuntaan, tekemistä riittää.
Kirjoitin viisi ja puoli vuotta sitten tuohtumuksestani, joka koski toimittajien tapaa kertoa yhdestä Suomen suurimmasta ihmisoikeusongelmasta.
Suomen lainsäädännössä sukupuoltaan juridisesti korjaavien tulee olla todettu lääketieteellisesti lisääntymiskyvyttömiksi. Laki on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeusloukkaus, ja naapurimaassamme Ruotsissa on tänä vuonna tehty päätös maksaa korvauksia vastaavan lainsäädännön vuoksi aikanaan steriloiduille ihmisille.
Käytännössä Suomen laissakin on kyse pakkosteriloinnista: jos haluat korjata juridisen sukupuolesi, sinulta viedään mahdollisuus biologiseen suvunjatkamiseen. Pyöritteli asiaa miten päin tahansa, lainsäädännön puolustamiseksi ei löydy yhtään kestävää argumenttia.
Tarkemmin lainsäädännön epäoikeudenmukaisuudesta voi lukea esimerkiksi Amnestyn verkkosivuilta.
Vuosien takaisessa blogissani paheksuin siis median tapaa kertoa siitä, kuinka silloisen asiasta vastaavan ministerin, Maria Guzenina-Richardsonin erityisavustaja yritti toimia lainsäädännön muuttamiseksi ilmeisesti ministerin tietämättä (mikä ei tietenkään ole oikea tapa tehdä erityisavustajan työtä).
Oikeudenmukaisempaa lainsäädäntöä, jossa ei enää vaadittaisi lisääntymiskyvyttömyyttä, nimitettiin mediassa naureskelevaan sävyyn ”miesten synnytyslaiksi”.
Ilmaisu oli vähättelevä ja pilkallinen, ja romutti uskoani sen suhteen, että media olisi erityisen valppaana ihmisoikeusrikkomusten kohdalla tai toisi päivänvaloon vääryyksiä, joita me helppoa elämää viettävät keskivertoihmiset emme aina syystä tai toisesta huomaa.
Luin vuosien takaiset ”miesten synnytyslaki” -uutiset tätä kirjoitusta varten ja masennuin muutenkin sen aikaisen keskustelun sävystä.
Tai ehkä pitäisi olla tyytyväinen edistymisestä? Juuri tänään on käynnissä seminaari, jossa pohditaan translakien ulottuvuuksia Pohjoismaissa.
Seminaarin suojelijana toimii perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, joka Amnestyn verkkosivuilla kertoo pitävänsä translain korjaamista tarpeellisena ja muuttaneensa itse näkemystään asiasta viime vuosien aikana. ”Edistys on ollut nopeaa, ja sukupuolen moninaisuutta koskeva ymmärrys on kasvanut. Olen itsekin päivittänyt mielipidettäni sen jälkeen, kun olen keskustellut ihmisten kanssa, joiden elämää nämä kysymykset koskettavat. Kohtaamiset ovat helpottaneet minua ymmärtämään lainsäädännön vaikutukset ihmisten elämään. On kyse ihmisarvosta”, Rehula sanoo Amnestyn tiedotteen mukaan.
Tämä on tietenkin suurta edistystä verrattuna viiden vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin silloinen ministeri Guzenina-Richardson kommentoi asiaa Iltalehdelle näin masentavasti: ”Täytyy tunnustaa, että kun en ole ollut tässä asiassa millään tavalla aloitteellinen tai aktiivinen, koko aihe on aivan vieras. En ole perehtynyt tähän millään tavalla. En osaa sanoa, onko tämä hyvä vai huono asia, koska minulle ei ole tehty mitään muistioita tai selvityksiä aiheesta.”
Olisihan se mukavaa, jos ministeri olisi tunnistanut ilmiselvän ihmisoikeusrikkomuksen jo viisi vuotta sitten ihan ilman muistiotakin. Voisimme olla nyt tilanteessa, jossa Suomessa ei enää olisi voimassa lainsäädäntöä, jollaisesta Ruotsissa on ryhdytty jo maksamaan kansalaisille korvauksia.
*
P.S. Tekstissä mainittua seminaaria ja ylipäätään aiheesta käytävää keskustelua voi seurata Twitterissä hashtageilla #translaki ja #translakiNYT.