Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Suomalainen ei sivistystä kaipaa

Blogit Tarinoita tieteestä 4.6.2015 12:51
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Voi olla, että tämä kuulostaa elitistiseltä heitolta, mutta väitänpä silti: Suomi on sivistyskammoinen maa.

Ehkä se johtuu kansakunnan nuoruudesta: valtio on nuori, kaupungit nuoria, ihmisiä ollut aina varsin vähän ja harvaan. Ei ole päässyt syntymään kunnollisia kulttuurin kerroksia – eikä ole päässyt syntymään kunnon yhteiskuntaluokkiakaan, mikä on tietysti hieno asia.

Miten sivistyksenvastaisuus ilmenee? Monenlaisena koulutuksen ja oppineisuuden vähättelynä, joka näkyy paitsi poliittisina tekoina ja yhteiskunnan ilmiöinä, myös yksittäisinä sanavalintoina. Tässä esimerkkejä:

Tohtorien työttömyys. Suomessa ei osata hyödyntää tohtoreita työelämässä. Oppineisuus nähdään yrityksissä uhkana, ei mahdollisuutena: Oppineisuus on rasite, joka estää ihmistä ryhtymästä käytännön toimintaan. Liian oppinut ihminen ei suostu astumaan alas oikean elämän ylle rakennetulta abstraktin tiedon alttarilta.

Työttömien tohtorien määrä ylittikin juuri tuhannen ihmisen rajan.

Tutkimustiedon ja päätöksenteon välinen kuilu. Suomessa poliitikot eivät osaa hyödyntää tieteellistä tietoa ja tieteellisiä asiantuntijoita. ”Hallituksen ja ministeriöiden ehdotusten tulisi perustua parhaaseen mahdolliseen tietoon ja huolelliseen valmisteluun. Ehdotusten tueksi tehtyjen laskelmien pitää olla päteviä ja julkisia. Nyt niin ei ole”, valitti Matti Wiberg jo pari vuotta sitten.

Samoin tutkimusjohtaja Mika Pantzar korosti juuri haastattelussaan, että uuden hallituksen ajamat leikkaukset eivät suinkaan ole sitä, mitä taloustieteilijät ehdottaisivat talouden parantamiseksi.

Kielenkäyttö. Tuore valtionvarainministeri Stubb ei jaksanut perustella yliopistojen leikkauksia kauniisti, vaan teki sitä mitä niin moni suomalainen tykkää tehdä: kuittailla oppineille. ”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori – kesä-, heinä- ja elokuu – niin jatkossa näin ei enää ole”, Stubb heitti läpällä ja paljasti samalla tietämättömyytensä akateemisesta työtaakasta. Oppineisuuden halveksunta on meillä juurtunut syvään ja laajalle.

Koulutuksen leikkaukset. Nimenomaan kaikkein korkeinta koulutusta, maisterien ja tohtorien määrää halutaan nyt vähentää. Koulutus kyllä nähdään arvona – mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Ihmisen pitää kouluttautua ammattiin, mutta kaikki sen jälkeinen oppineisuus on turhaa, pelkkää taakkaa. Hallituksen mielestä korkeakoulutetullekin ihmiselle riittää hyvin kandidaatin tutkinto, sitä ylemmällä tutkinnolla ei ole lisäarvoa.

Laskusuhdanteen aikana pitäisi panostaa liike-elämän elinvoimaisuuteen: innovointiin, tutkimus- ja kehitystyöhön, perusteltuun päätöksentekoon. Koulutuksen ja tutkimuksen alasajo vain passivoi elinkeinoelämää.

Jos Suomi oikeasti haluaisi olla edelläkävijä eikä pelkkä perässäkulkija, tutkimustieto pitäisi integroida liike-elämään. Nyt meillä kuitenkin vähennetään paitsi tutkimustietoa, myös ihmisiä, jotka kykenevät sitä hyödyntämään.

Mutta mitäpä suomalainen tarvitsisi, tai edes ansaitsisi, kuokan lisäksi.