Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Suomalainen ei sivistystä kaipaa

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 4.6.2015 12:51

Voi olla, että tämä kuulostaa elitistiseltä heitolta, mutta väitänpä silti: Suomi on sivistyskammoinen maa.

Ehkä se johtuu kansakunnan nuoruudesta: valtio on nuori, kaupungit nuoria, ihmisiä ollut aina varsin vähän ja harvaan. Ei ole päässyt syntymään kunnollisia kulttuurin kerroksia – eikä ole päässyt syntymään kunnon yhteiskuntaluokkiakaan, mikä on tietysti hieno asia.

Miten sivistyksenvastaisuus ilmenee? Monenlaisena koulutuksen ja oppineisuuden vähättelynä, joka näkyy paitsi poliittisina tekoina ja yhteiskunnan ilmiöinä, myös yksittäisinä sanavalintoina. Tässä esimerkkejä:

Tohtorien työttömyys. Suomessa ei osata hyödyntää tohtoreita työelämässä. Oppineisuus nähdään yrityksissä uhkana, ei mahdollisuutena: Oppineisuus on rasite, joka estää ihmistä ryhtymästä käytännön toimintaan. Liian oppinut ihminen ei suostu astumaan alas oikean elämän ylle rakennetulta abstraktin tiedon alttarilta.

Työttömien tohtorien määrä ylittikin juuri tuhannen ihmisen rajan.

Tutkimustiedon ja päätöksenteon välinen kuilu. Suomessa poliitikot eivät osaa hyödyntää tieteellistä tietoa ja tieteellisiä asiantuntijoita. ”Hallituksen ja ministeriöiden ehdotusten tulisi perustua parhaaseen mahdolliseen tietoon ja huolelliseen valmisteluun. Ehdotusten tueksi tehtyjen laskelmien pitää olla päteviä ja julkisia. Nyt niin ei ole”, valitti Matti Wiberg jo pari vuotta sitten.

Samoin tutkimusjohtaja Mika Pantzar korosti juuri haastattelussaan, että uuden hallituksen ajamat leikkaukset eivät suinkaan ole sitä, mitä taloustieteilijät ehdottaisivat talouden parantamiseksi.

Kielenkäyttö. Tuore valtionvarainministeri Stubb ei jaksanut perustella yliopistojen leikkauksia kauniisti, vaan teki sitä mitä niin moni suomalainen tykkää tehdä: kuittailla oppineille. ”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori – kesä-, heinä- ja elokuu – niin jatkossa näin ei enää ole”, Stubb heitti läpällä ja paljasti samalla tietämättömyytensä akateemisesta työtaakasta. Oppineisuuden halveksunta on meillä juurtunut syvään ja laajalle.

Lue myös

Hallitus tarvitsisi yhteyden tieteeseen

Koulutuksen leikkaukset. Nimenomaan kaikkein korkeinta koulutusta, maisterien ja tohtorien määrää halutaan nyt vähentää. Koulutus kyllä nähdään arvona – mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Ihmisen pitää kouluttautua ammattiin, mutta kaikki sen jälkeinen oppineisuus on turhaa, pelkkää taakkaa. Hallituksen mielestä korkeakoulutetullekin ihmiselle riittää hyvin kandidaatin tutkinto, sitä ylemmällä tutkinnolla ei ole lisäarvoa.

Laskusuhdanteen aikana pitäisi panostaa liike-elämän elinvoimaisuuteen: innovointiin, tutkimus- ja kehitystyöhön, perusteltuun päätöksentekoon. Koulutuksen ja tutkimuksen alasajo vain passivoi elinkeinoelämää.

Jos Suomi oikeasti haluaisi olla edelläkävijä eikä pelkkä perässäkulkija, tutkimustieto pitäisi integroida liike-elämään. Nyt meillä kuitenkin vähennetään paitsi tutkimustietoa, myös ihmisiä, jotka kykenevät sitä hyödyntämään.

Mutta mitäpä suomalainen tarvitsisi, tai edes ansaitsisi, kuokan lisäksi.

Lue myös

Hallitus tarvitsisi yhteyden tieteeseen

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Kommenttini:
– tohtorien työttömyys: syytä myös tohtoreissa itsessään, jonka Raevaarakin on joskus todennut. Lääkkeenä voisi olla, että yliopistoihin otettaisiin opetukseen ”keissejä” elinkeinoelämästä. Johon tosin jotkut toteaisivat että tieteen vapaus vaarantuu.
– tiede ja päätöksenteko: ilman muuta poliitikot eivät ehdi ts. jaksa perehtyä yksityiskohtaiseen tietoon. Erityisavustajat voivat vähän paikata, muttei kunnolla. Ja näiltäkin haluttaneen pelkistettyä helposti sulatettavaa tietoa.
– kielenkäyttö: olen huomannut, että oppineisuuden tullessa esiin syntyy kiusallisia reaktioita, jonkinlaista alemmuuskompeksin osoitusta.
– tohtoreita koulutetaan kortistoon, se on myös fakta.

Raevaaran kirjoituksella on erinomainen aihe mutta aiheen käsittely tuntuu köykäiseltä, selityskyvyttömältä. Jo otsikon voisi kääntää tasan toisinpäin: ’suomalainen’ ei kaipaa mitään niin paljon kuin sivistystä. Eli jo otsikko on perusteeton, väärä yleistys. Sama toistuu tekstissä; siinä puhutaan ’Suomesta’ jonakin könttänä, annettuna.

Sotien jälkeen oli lukuisa joukko vanhempia jotka uhrautuivat lastensa pääsemiseksi oppikouluun ja yliopistoon, siis sivistymään. Mutta mitä näille sivistysnälkäisille on tapahtunut, mitä heille on tehty. Suomalainen työelämä on madallettu, nämä sivistyneet on määritelty suorittajiksi. Minunkin työpaikalla (korkea asiantuntijataso, valtio) käsketään pitäytyä annettuun tehtävään eikä saa ryhtyä ajattelemaan liikaa. Kirjaimellisesti näin, siis käsketään ja kielletään. Sivistys, vapaa ajettelu ja luova keskustelu kielletään. Tämä on totisinta totta. Työelämässä ihminen madalletaan, alistetaan, lannistetaan. Uskon, että tämä koskee myös yrityksiä, suurta osaa niistä.
Tänään mm. valtiolla satoja ja tuhansia tutkijoita irtisanotaan ja heidän tilalleen asetetaan Suomen Akatemian strateginen tutkimusneuvosto, jonka kokoonpanona ovat sovinnaisista sovinnaisimmat ekonomistit alkaen Sixten Korkmanista. Tämäkö on sivistyksen vaalimista?

Tämän kommetin kirjoitti Juhani Kahelin, työpaikka valtiontalouden tarkastusvirasto.

Juhanin (4.6.20:20) mainitsema itsenäisen ajattelun ja valvomattoman tiedon pelko on – ainakin ollut – joskus Suomen hallinnossa uskomaton. Yya-aikana se sekoitti täysin sekä ulko- että puolustuspoliittisen keskustelun. Sitä ei ole kunnollisella tasolla vieläkään. Ja talouden puolella luovuttiin noin vain devalvoinneista, joita on aina tarvittu.

Olin aikoinani hoitanut kolmen USA:n suurimman päivälehden materiaalin saantia ja käyttöä Pohjoismaiden suurimpaan lehteen. Sitten otin viiden vuoden pestin PE:n Tiedusteluun Pariisiin. Mutta tieto olikin siellä vaaraksi. Ulkoasiat ja puolustus kun perustivat ”virallista politiikkaa” ihan muuhun, ensi sijassa tietämättömyyteen, ajoin valheisiin.

Tuona Yya-aikana ei kenenkään tarvinnut lopulta tietää tai vastata mistään. NL:n ”ei tiedetty” menevän konkurssiin, Balttian ei uskottu vapautuvan. Ja tosi omituista on, ettei tietämättömyyksiä ole vieläkään analysoitu, selitetään vain huonosti.

Näitä luetaan juuri nyt