Sukupuolten biologia on monimutkainen juttu

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ilahduin aamulla, kun avasin Helsingin Sanomat. Vieraskynä-palstalta löytyi nimittäin Johanna Mappesin ja Mikko Hurmeen kirjoitus sukupuolen määrittämisen vaikeudesta. Mappes on evoluutioekologian akatemiaprofessori ja Hurme puolestaan immunologian professori.

Tekstin viesti oli tiivistettynä se, että ihmisen sukupuolen määrittäminen on biologisesti välillä hyvin hankalaa. Suurin osa meistä on XX-naisia tai XY-miehiä, mutta toisinaan biologinen sukupuoli ei ohjaudu lainkaan noin helposti.

Kirjoittajat ottavat kantaa tasa-arvoisen avioliittolain vastustukseen: ”…vastustajat perustelevat kantaansa sillä, että avioliitto tarkoittaa nimenomaan kahden eri sukupuolen, naisen ja miehen, välistä liittoa. Biologin ja lääkärin silmin tällainen argumentti on absurdi, jopa mahdoton”.

Biologiasta on turha etsiä tukea koko ihmiskunnan jakamiseen kahdeksi selvärajaiseksi luokaksi.

Oppikirjamaisesti esitettynä ihmisen biologinen sukupuoli määräytyy hedelmöitymisen hetkellä ja riippuu munasolun ja siittiön kromosomivalikoimasta. Ratkaisevaa on nimenomaan Y-kromosomin läsnäolo: sen sisältämä SRY-geeni saa aikaan kivesten kehittymisen sikiölle.

Aina asiat eivät kuitenkaan mene näin helposti. SRY-geeni voi puuttua muuten ehjästä Y-kromosomista tai se voi olla toimimaton. Joskus SRY-geeni on voinut edellisen sukupolven sukusolujen kehityksessä siirtyä X-kromosomiin, jolloin päällisin puolin XX-kromosomeja kantava henkilö onkin sukuelimiltään mies.

Sukusoluihin on voinut päätyä poikkeava määrä kromosomeja, jolloin syntyvä lapsi on kromosomeiltaan vaikkapa tyyppiä XXY tai pelkkä X.

Ja tässä oli vasta osa kaikista tavatuista variaatioista.

Sukupuolikromosomien tarjoaman lähtötilanteen lisäksi sukupuoleen vaikuttaa yksilönkehitys kohdussa. Se on häiriöille altis prosessi, ja tuloksena lapsella voi olla vaikkapa molempien sukupuolten ulkoiset sukuelimet, emätin muttei kohtua, kaksi kohtua, toimimattomat kivekset tai ylipäätään vajaakehittyneet sukuelimet.

Vaikka sukupuolen merkitystä ihmisen biologialle ei voi vähätellä – lajimme tarvitsee lisääntyäkseen kaksi sukupuolta – biologinen sukupuolen määrittäminen on toisinaan kovin vaikeaa.

Mikä lopulta on biologinen sukupuoli? Oikeat sukupuolielimet? Ei. Oikeat sukupuolikromosomit? Ei. Oikea sukupuolikromosomin geeni? Ei edes se.

Miesten ja naisten biologista eroavaisuutta käytetään usein argumenttina erilaisten käytäntöjen säilyttämiseen, ja on kovin tarpeellista muistuttaa, ettei edes jako miehiin ja naisiin ole lähtökohtaisesti kovin helppo.

Joskus ”virallisen” sukupuolen määrittäminen on lähinnä arvontaa, ja on ikävää, että arvonnan tulos vaikuttaa esimerkiksi siihen, kenen kanssa henkilö saa aikuisena mennä naimisiin.

Loppukaneettina koen vielä tarpeelliseksi korostaa, että itselleni argumentit tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ovat silti jossain muualla kuin biologiassa. Mappesin ja Hurmeen kirjoitus alkaa väittämällä ”ihmisen sukupuolta on vaikea määritellä yksiselitteisesti. Siksi myös avioliittolain tulisi olla sukupuolineutraali”.

Tästä olen hieman eri mieltä, ja kannattaisin lakimuutosta vaikka sukupuolen määrittäminen olisi kuinka helppoa ja yksiselitteistä tahansa.