Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Sudenkaataja, mene itseesi

Blogit Tarinoita tieteestä 16.1.2012 14:21
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Luonnonystävällä aamun uutisanti on ollut varsin ankeaa. Pöytyällä metsästäjät ampuivat eilen ehjän, hyvin toimivan susilauman johtajanartun. Susi oli lisäksi pannoitettu. Lupa kaatoon oli annettu nuorelle urossudelle, jonka on katsottu liikkuvan turhan lähellä pihapiirejä. Luvassa oli erikseen maininta, että lauman alfayksilöitä ei tule kaataa. Nyt kaadettiin sekä alfanaaras että nuori uros. Poliisi tutkii asiaa.

Mitä tästä seuraa? Hyvin todennäköisesti lauma hajoaa, sudet eivät kykene enää saalistamaan isoja eläimiä kuten hirviä ja peuroja, ja osa niistä kiinnostuu kotieläimistä. Lisäksi vaeltelevat sudet ja niiden jäljet alkavat hermostuttaa paikallisia ihmisiä. Pian haetaan lisää kaatolupia.

Metsästäjiä oli jahdissa mukana varsin paljon: 130 metsästäjää 11 eri metsästysseurasta. Sudenmetsästys kiehtoo. Toivoisin, että metsästäjät tarkastelisivat rehellisesti omia motiivejaan. Kiinnostaako heitä todella riistanhoito tai ihmisten ja omaisuuden turvaaminen?

Moni kokee suurpetojen metsästämisen niin kiehtovaksi puuhaksi, että tekee sitä laittomastikin. Venäjän puolella, Karjalassa ja Arkangelissa on tarjolla suureksi osaksi laittomia metsästysretkiä, joille pääsee mukaan rahalla ja joilla saa ampua susia ja karhuja vaikka helikopterista. Suomalaiset ovat näiden ”palveluiden” vakioasiakkaita.

On osaksi juuri tällaisen toiminnan syytä, että itärajan takaa ei tule täydennystä suomalaiseen susikantaan vanhaan tapaan. Susia tapetaan Karjalassa myös julkisella tuella. Moni puolustaa sudenmetsästystä juuri Venäjältä tulevilla susiyksilöillä. Valitan, argumenttinne ei enää kelpaa.

Pannoitettujen susien avulla muun muassa seurataan susilaumojen liikkeitä. Laumojen paikkatietoja välitetään esimerkiksi hirvenmetsästäjille, jotta metsästyskoirien kato pysyisi pienenä. Salametsästysuutisista tulee monesti se olo, että salakaadot kohdistuvat erityisesti pantasusiin. Käytetäänkö paikkatietoja väärin, tai onko tarkoitus nimenomaan estää asiallisen tiedon levittäminen susien liikkeistä ja lietsoa siten petovihaa? Pannoitetun yksilön kuolema on lisäksi aina suuri menetys petotutkijoille.

Susien metsästystä perustellaan myös sillä, että pienempi susikanta tappaa vähemmän metsästyskoiria. En täysin luota salametsästäjien eläinrakkauteen. Muutama vuosi sitten salametsästystä tutkineen poliisin metsästyskoirilta käytiin viiltämässä kurkku auki kostoksi. (Valitettavasti en löydä linkkiä uutiseen. Jos joku löytää, laittakaa ihmeessä kommentteihin.)

Susi on hieno, uljas laji, joka ehdottomasti kuuluu osaksi pohjoisen havumetsänvyöhykkeen ekologiaa. Missä on suomalaisten ylpeys sudesta? Moni metsästäjä on perustellut harrastustaan nimenomaan rakkaudella ja kunnioituksella luontoa kohtaan. Miten tämä käytännössä näkyy?

Susien kaatolupamenetelmä pitäisi ottaa kokonaan tarkasteltavaksi. Nyt poliisin myöntämät poikkeusluvat eivät lainkaan vaikuta maa- ja metsätalousministeriön asettamiin kaatokiintiöihin.

Petovihassa on monesti ongelmana itse viha, ei peto. Tekeekö maa- ja metsätalousministeriö tai ympäristöministeriö mitään itse vihan ja pelon kitkemiseksi? Missä on valistus siitä, että susi on erittäin harvoin vaarallinen ihmiselle?

Pöytyän metsästäjät selittävät virhettä muun muassa radiopuhelinten toimimattomuudella. Oikeasta susiyksilöstä ei voitu varmistua. Keltainen pantakaan ei muka erottunut sudesta. Kumpikin syy kuulostaa varsin oudolta. Julkistetussa kuvassa sudenraadosta panta näkyy oikein hyvin, eikä radioliikenteen toimimattomuus saa missään olosuhteissa olla syy ampua, jos oikeasta yksilöstä on epävarmuutta.

Ihmiset, mikä teitä vaivaa?