Sinun havaintosi eivät ole maailman tila

Luonnossa oleilu ja luonnon tarkkailu on ehdottoman suotavaa. Mutta miten voisi estää sen, etteivät omista havainnoista kumpuavat käsitykset muutu totuudeksi koko maailman tilasta?

Kirjailija Risto Isomäki kirjoitti Maaseudun Tulevaisuuteen kolumnin hyönteisten vähenemisestä. Hyönteiskadosta on paljon tutkimustietoa, ja siihen Isomäkikin viittaa, mutta tekstissä pääosassa ovat arkiset havainnot, kuten hyönteisten järkyttävän pieni määrä pitkällä lomareissulla ja tuulilasin pysyminen puhtaana kesäisin. 

Seurasin sosiaalisessa mediassa, kuinka Isomäen teksti innosti muutkin tarkkailemaan luontoa. Tuttava laski päivän aikana näkemiään hyönteisiä, ja moni pohti, missä vaiheessa tuulilasia ei tarvinnut mökkireissulla enää ollakaan jatkuvasti pesemässä. Kolumni nosti esiin tärkeän aiheen ja auttoi ihmisiä havainnoimaan sitä arjessa.

Maailman tilan päätteleminen omista havainnoista on silti aina kaksiteräinen miekka, ja tämän näki myös Isomäen tekstin herättämässä somekeskustelussa. Löytyi paljon ihmisiä, jotka kiistivät, että hyönteiset olisivat vähentyneet. Omalla pihalla ja vakiomustikkametsässä niitä nimittäin pörräsi runsaasti. 

Sama kognitiivinen harha jyllää tietenkin muussakin luontokatopuheessa. Eräässä Facebookin linturyhmässä puhuttiin tervapääskyjen nopeasta vähenemisestä. Seurantatutkimusten mukaan tervapääskykanta on Suomessa puolittunut 40 vuoden aikana, ja laji on nyt luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Sillä menee huonosti muuallakin.

Tämä ei kuitenkaan ollut monien keskustelijoiden mielestä totuus lainkaan, sillä tervapääskyjä näkyi heidän kotipaikkakuntansa taivaalla kuulemma yhtä paljon kuin ennenkin.

Sinänsä siinä, että ihmiset uskovat enemmän omiin havaintoihinsa kuin tieteelliseen tietoon, ei ole mitään uutta. Voisiko nykyhetken ihminen kuitenkin alkaa aktiivisesti irtautua tästä kognitiivisesta vinoumasta? Koulutustaso on noussut hurjasti vaikkapa viidenkymmenen vuoden takaisesta, tieto liikkuu globaalisti nopeammin kuin koskaan ja sen ääreen pääsee vaivatta. Oman maailmankuvan päivittämiseksi voi aktiivisesti tehdä työtä.

Esimerkiksi oman pihan runsas pörriäiskanta on arvokas asia, sitä kannattaa vaalia ja siitä saa iloa, mutta se ei saa hämärtää tietoa siitä, että maailmanlaajuisesti pölyttäjät ovat vähenemässä. Paikallisista populaatioista pitää huolehtia jatkossakin, mutta on myös globaaleja syitä, jotka vähentävät hyönteisiä.

Luotamme sitä paitsi omiin muistikuviimme paljon vahvemmin kuin olisi syytä. Kun ihminen väittää, että hänen kotipaikkakunnallaan tervapääskyjä näkyy yhtä paljon kuin ennenkin, kannattaa epäillä paitsi nykytilaa myös vertailukohtaa. Pääsääntöisesti me kaikki olemme varsin huonoja havainnoimaan, erittäin huonoja tunnistamaan lajeja sekä suorastaan kelvottomia muistamaan tarkasti. 

Mihin ajankohtaan se “ennen” edes viittaa? Luontokato on ollut käynnissä pitkään. Käsityksemme siitä, mikä on normaalitaso, muuttuu koko ajan, ja siksi emme huomaa muutoksen rajuutta. Valokuvataiteilija Sanni Seppo on käyttänyt termiä ”lajikatosokeus” kuvaamaan ilmiötä. Englanninkielinen vastine sille on “shifting baseline syndrome”, muuttuvan perustason syndrooma.

Mutta yhtä kaikki: tarkkailkaa luontoa. Mitä tarkemmin yksityiskohtia katsoo ja mitä paremmin luontoa tuntee, sitä vaikeampi on välttyä huomaamasta sen muuttumista.

*

Jälkikirjoitus:

Risto Isomäen kolumni sisältää harmillisen olkiukon. ”Suomessa hyönteiskadosta on puhuttu kovin vähän, ja tähänastinen huomio on keskittynyt kahteen asiaan: lahopuun määrän vähenemiseen ja vanhojen metsien hakkuisiin”, hän kirjoittaa.

Ei hyönteiskadossa ole keskitytty ollenkaan noihin – sen sijaan metsälajien taantumisessa on nostettu nuo kaksi esiin, ja lahosta puusta riippuvaisten eliöiden joukossa on tietenkin myös hyönteisiä. Hyönteiskato on kuitenkin maailmanlaajuinen ilmiö eikä kyse ole vain yhdenlaisen elinympäristön hyönteisistä.

Hyönteisten vähenemisen kohdalla on puhuttu paljon enemmän vaikkapa maatalouden muuttumisesta, ympäristömyrkyistä sekä maankäytöstä. Toivottavasti kyseessä oli Isomäeltä pelkkä ajatusvirhe eikä tahallinen yritys hämmentää metsäluonnon tilaan liittyvää keskustelua.