Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Seksuaalinen suuntautuminen on eri asia kuin vanhemmuus

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 27.11.2011 16:38

Homoliitot ovat jälleen mielenkiinnon kohteena. Koska kristillisdemokraatit päätyivät eduskuntavaalien jälkeen hallitukseen, samaa sukupuolta olevien pariskuntien oikeutta avioliittoon ei otettu hallitusohjelmaan. Kansanedustajien vapaamuotoisempi ryhmittymä on sen sijaan ryhtynyt ajamaan tasa-arvoista avioliittolakia. Toivottavasti sellainen saadaan aikaan, vaikka huonolta tällä hetkellä näyttää.

Hetero- ja homoparien oikeuksien ehkä olennaisimmat erot liittyvät adoptioon ja ylipäätään vanhemmuuteen.

Vuodesta 2009 alkaen Suomessa homo- ja lesbopareilla on ollut oikeus perheen sisäiseen adoptioon. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävä voi adoptoida kumppaninsa lapsen, kunhan lapsella ei ole ennestään toista juridista vanhempaa. Ulkopuoliseen adoptioon oikeutta ei ole. Vaikka olisikin, suomalaiset homo- ja lesboparit eivät varmaankaan kovin paljoa kykenisi adoptoimaan, sillä suurin osa adoptiolapsista tulee ulkomailta, ja adoptioon vaikuttavat silloin myös lähtömaan lait ja adoptiota välittävän järjestön säännöt. Monet järjestöt ovat aatetaustaltaan raskaan kristillisiä ja ainoat mahdolliset vanhemmat lapselle siten heteropariskunta.

Adoptio-oikeuden epäämisellä voi syntyä monimutkaisia ja rankkojakin kohtaloita. Kuvitellaanpa tilanne, jossa lapsen vanhemmat kuolevat liikenneonnettomuudessa. Orvoksi jääneelle lapselle läheisin elävä aikuinen olisi toisen vanhemman lesbosisar, joka kuitenkin elää rekisteröidyssä parisuhteessa, eikä voi siksi adoptoida lasta kumppaninsa kanssa.

Olen kuullut myös väitteitä, että aiemmin rekisteröidyssä parisuhteessa ja nykyisin heteroavioliitossa elävä henkilö ei saisi adoptiolupaa. Tällainen käytäntö paitsi edustaa hyvin jähmeää kuvaa ihmisen seksuaalisuudesta, on myös todella syrjivä. Ihmisen elämänkaareen mahtuu monenlaisia haluja, tarpeita ja tekoja.

Homoseksuaalien adoptio- tai hedelmöityshoito-oikeuksia vastustavat vetoavat yleensä lasten hyvinvointiin. Lapsen psyykkiselle kehitykselle ei pidetä hyvänä, että vanhemmat edustavat vain toista sukupuolta. Toisaalta lasta ei haluta altistaa kiusaamiselle, joka häntä saattaisi homo- tai lesbopariskunnan lapsena kohdata.

Molemmat ajatukset ovat yhteiskuntaa tarkasteltaessa outoja. Yksinhuoltajavanhemmat hyväksytään, naisten on täysin hyväksyttyä synnyttää ja pitää satunnaisista tuttavuuksista alkunsa saaneet, joskus jo lähtökohtaisesti ”isättömät” lapset. Isää, joka kasvattaa yksin kolme lasta vaimon yllättävän kuoleman jälkeen, pidetään sankarina. Lapset eivät sitä paitsi kasva umpiossa, jonka sisällä on vain perhe. Läpi ihmisen menneisyyden lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet mitä vaihtelevimmissa hoivaratkaisuissa ja yhteisöissä.

Kiusaaminen vaikkapa kouluissa ei lopu sillä, että estetään vähemmistöjä hankkimasta lapsia. Onko tarpeen evätä hedelmöityshoidot myös ruotsinkielisiltä? Entä pitäisikö adoptiolapsien tuominen vaikkapa Etiopiasta kieltää kiusaamisuhan takia? Sitä paitsi seksuaalinen suuntautuminen on vain yksi ihmisen piirre: jokainen ihminen kuuluu joiltain ominaisuuksiltaan vähemmistöön. Kiusaamiseen tulee puuttua muuta kautta kuin yrittämällä pitää kiusattavat vähemmistöt mahdollisimman pienenä (kyllä, ajatukseen sisältyy paradoksi).

Kiusaamisen väistämättömyys on siksikin huono argumentti, koska jo sukupolvessa voi tapahtua radikaali muutos: joskus on kiusattu köyhiä, joskus rikkaita, joskus punaisia, joskus valkoisia. Enää välttämättä ei. Kiusaaja keksii kyllä syynsä, jos kokee sellaisia tarvitsevansa.

Homo- ja lesbopareilla on nyt jo lapsia ja tulee aina olemaankin, vaikka oikeuksia adoptioon ja hedelmöityshoitoihin ei turvattaisi. Olemassa olevan vähemmistön asemaa ei paranna se, että he ovat eräänlaista epätoivottua kansanosaa, jonka kokoa yhteiskunta yrittää mahdollisuuksien mukaan rajoittaa.

Mutta astutaanpa suoraan ytimeen. Onko homoseksuaalisen pariskunnan lapsena varttuminen pahaksi lapsen psyykkiselle hyvinvoinnille?
Yksi asiaa laaja-alaisesti tarkastelemaan pyrkivä artikkeli on Judith Staceyn ja Timothy J. Biblarzin tunnettu metatutkimus(How) Does the Sexual Orientation of Parents Matter?” vuodelta 2001. Fiona Taskerin katsausartikkeliLesbian mothers, gay fathers, and their children: a review” on puolestaan vuodelta 2005. Muitakin löytyy – itse asiassa aihetta on tarkasteltu varsin paljon. Näkökulmina ovat olleet muun muassa perheen sisäisten ihmissuhteiden laatu, lapsen psykologinen arviointi, kaveruussuhteet ja psykoseksuaalinen kehitys.

Asian tutkimiseen liittyy runsaasti haasteita. Ihmisen seksuaalisuus on monimutkainen, sekä yksilöiden välillä että sisällä vaihteleva ominaisuus. Monessa maassa avoimesti homoseksuaalisia pariskuntia on näkynyt vasta parin viimeisen vuosikymmenen aikana, monessa ei näy vieläkään. Homojen ja lesbojen lapsilla voi olla hyvin erilaisia perhe-elämän taustoja: osa on syntynyt heteroseksuaalisissa avioliitoissa ja kokenut paitsi vanhempiensa eron, myös toisen vanhemman ”tulon kaapista”. Osa on elänyt koko elämänsä lesbopariskunnan kanssa. Kahden miehen pariskunnilla lapsia on varsin harvoin. Toiset lapsista elävät kahden kodin elämää, toiset yhden. Suuria, yhdenmukaisia tutkimuspopulaatioita on siis varsin vaikea löytää.

Joka tapauksessa tutkimukset ovat loppupäätelmiltään varsin yhdenmukaisia: homo- ja lesboparien lapset eivät juuri eroa heteroiden lapsista. Kavereita on, kehitys on normaalia, itsevarmuutta löytyy.

Perheen sisäiset ihmissuhteet ovat lapselle tärkeitä, mutta olennaista suhteelle ei ole vanhemman seksuaalinen suuntautuminen, vaan aivan muut asiat. ‘‘Children’s optimal development seems to be influenced more by the nature of the relationship and interactions within the family unit than by the particular structural form it takes.” Lapselle vanhempien käytöksessä on tärkeintä turvallisen ja rakastavan ympäristön luominen.

Ylipäätään jos lapsien kasvamista on läheltä saanut seurata, he kasvavat melko lailla itsenäisiksi, sanoo heille mitä tahansa, perhekurista tai kasvatusideologiasta riippumatta. Kasvatusteorioita riittää, mutta on tärkeää huomioida, että lapsia on saatu satoja tuhansia vuosia erilaisiin yhteisöihin, he ovat selvinneet aikuisiksi, kyenneet elämään muiden ihmisten kanssa ja jatkaneet sukuaan. Perhemuodolla on siihen lopultakin mitätön vaikutus.

Homoliittojen vastustajat tuntuvat joskus pelkäävän, että liittojen ja lastenhankinnan salliminen johtaa homoseksuaalisuuden lisääntymiseen yhteiskunnassa. Tällaisessa ajattelussa suuri osa ihmisistä on homoseksuaaleja, jotka pysyvät normien sisällä vain homofobian ansiosta.

Homoparien lapsista ei tule homoseksuaalisia sen useammin kuin heteropariskuntienkaan lapsista. Sen sijaan useampi heistä tulee pohtineeksi mahdollisuutta, että olisi itse homoseksuaali, mitä voi pitää maailmankuvan kehityksen ja empatian kannalta puhtaasti hyvänä asiana. Lesbojen lapset vaikuttavat myös olevan vähemmän perinteisten sukupuoliroolien orjia kuin heteroiden lapset.

Ja jos homoseksuaalisuuden määrä vähän lisääntyisikin, niin entä sitten? Siihen ei yhteiskunta tuhoudu.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

”Vaikka yksinhuoltajat hyväksytään, ei sellaisia perheitä ole syytä ehdoin tahdoin luoda.”

Lesboparithan eivät edes ole yksinhuoltajia.

Ulkomaanadoptiossa yksinadoptoiminen on kyllä sallittua tällä hetkellä, mutta yksinhakija saa lapsen käytännössä vain jos pariskunnat eivät kyseistä lasta halua.

Jokainen on varmasti jossain elämänsä vaiheessa joutunut täyttämään tärkeitä virallisia kaavakkeita, joissa on myös kysytty kaavakkeen täyttäjän siviilisäätyä, yleensä rasti ruutuun -periaatteella. Kuvitelkaa tilanne, jossa joudutte arpomaan esim. seuraavista vaihtoehdoista.

Oletko:
_ Naimaton
_ Naimisissa
_ Eronnut
_ Leski
_ Rekisteröidyssä parisuhteessa

Jos rekisteröidyssä parisuhteessa elävä HTLB-yksilö joutuu rastittamaan jälkimmäisen vaihtoehdon, hän joutuu käytännössä paljastamaan seksuaalisen suuntautumisen, vaikka kyseessä on henkilökohtainen asia, joka jokaisella on oikeus myös pitää halutessaan henkilökohtaisena. Tästä on ollut viime vuosina lukuisia ikäviä esimerkkejä.

Eli aikaisemmin esitetty väittämä siitä, että ”homoseksuaaleille on lähes täysin yhdentekevää millä nimellä hänen liittoaan kutsutaan niin kauan kuin se on oikeuksiensa (ja velvollisuuksiensa) puolesta tasavertainen ”oikean” avioliiton kanssa” ei kyllä välttämättä pidä paikkansa. Sillä termi ”reksiteröity parisuhde” on nimenomaan osoitus ”toiseudesta” avioliittoon verrattuna. Ja tätä toiseutta valitettavasti nyky-yhteiskunnassakin monet ihmiset karsastavat ja käyttävät sorron välineenä.

Ja se ei ole tasa-arvoa se.

Seksualistin esittämällä kiusaamislogiikalla tuo Pösilön ilmituoma rekisteröidyn parisuhteen rastittamisongelma ei ole todellinen, koska lomakkeen laatija ”ei ole millään tavalla vastuussa siitä, jos kolmas osapuoli päättää syystä tai toisesta kiusata lomakkeen täyttäjää. Kiusaaja on vastuussa teoistaan.”

Ymmärtänet kiusaamisen ja syrjinnän erot. Ensimainittu on aina aktiivista ja tarkoituksellista, jälkimmäinen myös passiivista ja tiedostamatonta.

Ymmärrän ja tiedostan esittämäsi ongelman. Kritiikki kohdistui vain Seksualistin esittämään ajatuksenkulkuun, joka ei ole realistinen. Kiusattua ei paljon lohduta, että syy on kiusaajassa ja muiden tulisi siihen puuttua. On turha tuottaa potentiaalisia kiusauksen uhreja lisää, kun adoptiolapsista on muutenkin ylikysyntää ihan heteroparien keskuudessa.

Huomasinpa vain, oletko siis sitä mieltä että samaa sukupuolta olevat parit ovat niin paljon parempia adoptiovanhempia, että heidän mukaantulonsa syrjisi oleellisesti heteropareja?

On vähän ontuva perustelu, jos lapsen etua haetaan. Tässähän ei olla vaatimassa adoptio-oikeutta heteroparien ohi (etenkin kun ulkomailta adoptoidessa, kuten artikkelissa todetaan, adoptiota hoitavat usein kristilliset järjestöt ja niiden kanssa on kahden miehen pariskunta aivan turhalla reissulla) vaan samalle viivalle Suomen viranomaisten näkökulmassa. Se ei ole paljon pyydetty.

”Oletko:
_ Naimaton
_ Naimisissa
_ Eronnut
_ Leski
_ Rekisteröidyssä parisuhteessa”

Vaihtoehdon viisi voi poistaa ja lomake on sokea rekisteröidylle parisuhteelle. Ohjeisiin voi kirjoittaa, että rekisteröityä parisuhdetta käsitellään tässä yhteydessä kuin avioliittoa.

”Yksineläjät saavat adoptoida, homo- tai lesbopariskunnat eivät.”

Saavat, mutta eivät voi kuin erityistapauksissa – esim juurikin nuoremman sisaruksensa.

Breivikin tapaus osoittaa että vanhemmilla on aikamoinen merkitys lapsen kehittymiseen,näillä asioilla ei pidä leikitellä.

Järki käteen, otapa itse se järki käteen. Breivikin kasvattivat kuitenkin heterovanhemmat. Mikä sinua vaivaa? Ovatko vanhempasi ylpeitä? Eivät taida olla.

Suosittelen katsomaan tämän: http://youtu.be/yMLZO-sObzQ

Breivikin vanhemmat olivat siis heteroita. Kasvatuksen hoiti äiti.

Sinua, ”järki käteen”, ei ilmeisesti kukaan kasvattanut.

Taisi se älähtää johon kalikka kalahti ! Perversiot ovat perversioita.

Järki käteen: miksi olet niin kiinnostunut toisten ihmisten ”perversioista”?

Fakta nyt siis on, että vanhempien seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuta lapseen negatiivisesti. Joten miksi siitä meuhkataan?

Toisekseen, homoliittojen salliminen ja muut homojen oikeudet vaikuttavat vain ja ainoastaan homoihin. Joten miksi jotkin heterot stressaavan sitä niin paljon? Homoliittojen salliminen ei tarkoita sitä, että heterot yhtäkkiä pakotetaan homoliittoihin, joten mikä tässä nyt on ongelmana? Oikeasti?

Jos taas homous on ”väärin”… Millä perusteella? Sitä esiintyy luonnossa, joten se ei edes ole ”luonnotonta” (vaatteet muuten on luonnotonta, niitä kun ei luonnossa esiinny). Jos peruste on Raamattu… No, kukin uskokoon niin kuin haluaa, mutta on aivan turha tunkea omia uskomuksia toisten niskaan. Ja Raamattu kieltää ja sallii monia muitakin asioita, joita ei nyky-yhteiskunnassa enää noteerata.

Joten lyhyesti: mikä tässä nyt on oikeasti se ongelma? ”en vain tykkää homoista!”. No se on sinun ongelmasi.

Mitähän pahaa on raskaalla kristillisyydellä.Kuka on oikeastaan oikeutettu arvioimaan kristillisyyttä
tältä näkökulmalta.Meidän yhteiskuntamme perustuu asioille , jotka on demokraattisesti hyväksytty.
Vähemmistösuojineen Saavuttaa täydellinen tasa-arvo heteroparien kanssa,
on ongelmallinen monestakin syystä,Tätä kirjoittaja ansiokkaast valotti.Avioliittokäsitys pitäisi ymmärtää miehen ja naisen välisenä liittona.
Kahden miehen tai naisen muodostama liitto ei ole avioliitto eikä sen tulekaan tältä pohjalta saada samanlaisia oikeuksia kuin heteroliitossa.Kiusaamisasia on luku sinänsä.Se ei ole adegvaatti
argumentti kummallekkaan osapuolelle.Uudelle valtavirralle tuskin voidaan mitään, mutta sameisiin vesiin ei kannata hypätä eikä uida vastavirtaan.Mihinköhän suuntaan blogin kirjoittaja ui?

Korptin kommentista ei ota selkoa. Jos kristityt haluavat omia avioliitto-sanan tarkoittamaan vain kirkossa siunattuja miehen ja naisen välisiä liittoja, se on ainakin omasta puolestani ihan ok. Silloin kirkolta otetaan pois vihkimisoikeus, ja yhteiskunnan silmissä on vain rekisteröityjä parisuhteita, joihin liittyvät kaikki oleelliset vastuut, vapaudet ja velvollisuudet. Osallisten sukupuolilla ei pidä olla merkitystä, eikä kahta rinnakkaista järjestelmää pidä ylläpitää. Ja kirkko on lopultakin erotettava täydellisesti valtiosta.

Ilman sarvia ja hampaita, Jos ihmislapsi kokee olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi on sama vaikka vanhempina olisi paviaanipariskunta. Tosin roolimallit olisi haettava perheen ulkopuolelta.

Ehkä voisimmekin villisti alkaa keskustella puheenalaisista ”adoptiovanhemmista” että voisi Päivi Räsänenkin vaihtaa paheksuntansa kohteita.

Kun en ole homo, en tiedä mitä puolustettavaa homoudessa on mutta en myöskään tiedä mitä vihattavaa siinä olisi.

Varhaisvuosinaan lapsi tarvitsee hoivaa ja on kyllä tiedossa että se ei aina toteudu heteroperheissäkään. Uskon että ainakin lesbosuhteissa se toteutuisi kohtalaisella varmuudella. (elikkä siis lapsesta tulisi terve, iloinen ja tasapainoinen).

Homoparien lapsista ei tule homoseksuaalisia sen useammin kuin heteropariskuntienkaan lapsista. Ja jos homoseksuaalisuuden määrä vähän lisääntyisikin, niin entä sitten?

tässähän se ydinsisältö tulikin..

Tiili kirjoitti:
”Oletko:
_ Naimaton
_ Naimisissa
_ Eronnut
_ Leski
_ Rekisteröidyssä parisuhteessa”

Vaihtoehdon viisi voi poistaa ja lomake on sokea rekisteröidylle parisuhteelle. Ohjeisiin voi kirjoittaa, että rekisteröityä parisuhdetta käsitellään tässä yhteydessä kuin avioliittoa.

– – –

Entäs kuinka kauan on ruksittava ”eronnut”, jos on joskus nuoruudessaan yrittänyt hetken aikaa avioliittoa ja todennut sen olevan mahdotonta? Jos on elänyt sen jälkeen parikymmentä vuotta onnellisessa samasukupuolisessa avoliitossa, tuntuu huijaamiselta määritellä itsensä eronneeksi. Mitä sillä eronneisuudella edes halutaan tietää, etenkään jos ei ole lapsia?