Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Seksikästä tiedettä ja tappajarokotteita – katso kuvat!

Blogit Tarinoita tieteestä 22.9.2013 15:36
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Huomasin monen ärsyyntyneen Ilta-Sanomien eilisestä uutisesta ”Ihmiskunta lähetti avaruuteen kuvia sukupuolielimistään – katso kuvat!”.

Jutussa kerrottiin vuonna 1977 matkalleen lähetetystä Voyager 1 -luotaimesta, joka ehti äskettäin ulos aurinkokunnasta. Luotaimen mukana on monenlaista informaatiota ihmisestä, maapallosta, aurinkokunnasta ja ihmisen kulttuurista – siis myös kuvia ihmisen sukupuolielimistä.

Ilta-Sanomien juttua pidettiin typeränä. Se uutisoi avaruusluotaimesta tyylillä, jota pidetään ominaisena ns. keltaiselle lehdistölle, ja jonka karvaiset kourat halutaan pitää erossa tiedeaiheista. Olemme tottuneet näkemään seksiaiheita ja ”katso kuvat” -kehotuksia vain lehtien viihdeosioissa, joissa aiheena ovat BB-tähdet, laulajat ja uriltaan eksyneet urheilijat. Eivät avaruusluotaimet.

Jutun kärkeä pidettiin vääristelevänä ja huomiohakuisena. ”Mitä tyhmempi ja raflaavampi otsikko, sitä enemmän klikkauksia”, selitettiin iltapäivälehtien toimintaperiaatetta sosiaalisessa mediassa. ”Netissä pitää salata se, mistä oikein on kysymys, jotta tulisi klikkauksia.”

Vaikka olen monesti kovin nirso tiedeuutisten suhteen, kyseinen uutinen ei minua häirinnyt. Ylipäätään tiede tarvitsee monenlaisia tapoja kertoja, monenlaisia tarkastelurekistereitä aina vakavasta leikkisään, syvästä pinnalliseen.

Ilta-Sanomien Voyager-uutisessa ei ollut väärää tietoa: ihmiskunta todella ”lähetti avaruusolioiden nähtäväksi kuvia sukupuolielimistään”. Vain näkökulma Voyagerin lastiin oli totutusta poikkeava.

Sitä paitsi artikkeli johdatti vakavaa uutisointia kaipaavan lukijan Helsingin Sanomien juttuun, jossa aiheesta kerrottiin toisella tapaa. Viihteellinenkin pikku-uutinen voi lopulta kuljettaa ihmisen syvällisen tiedon ääreen.

Ei kevyt tyyli minuun aina pure. Ilta-Sanomien juttu toimi minun kohdallani, mutta jokin aika sitten huomasin ärsyyntyväni Helsingin Sanomien syöpäsolun elinkaaresta kertovasta artikkelista.

Jutun minä-kertojana toimi syöpäsolu itse: ”Minä synnyin aivan tavallisesta solusta, aivan tavallisen ihmisen kehossa. Olin yksi niistä miljoonista soluista, joita isäntäni kehossa syntyi joka sekunti.” Juuri kerrontaratkaisu oli minulle karkottava tekijä. En pystynyt lukemaan artikkelia loppuun, niin lapsellinen se mielestäni oli. ”Nuoremmat meistä kyllästyivät elelemään täällä keuhkoputkien pimeissä onkaloissa. Ne halusivat maailmalle, viettelivät jonkin mukavan valkosolun, joka nakersi solukkoa pois tieltä ja tarjosi niille kyydin verisuoniin.”

Syöpäsolun tarinan ansiot myönnän silti: moni muu piti sitä oikein onnistuneena, ja artikkeli ponnisti itsensä HS:n nettisivujen luetuimpien juttujen joukkoon. Se on upea saavutus vaikealta tiedeaiheelta.

Kunhan faktat siis pysyvät kohdallaan, kannatan kaikenlaista tiedekirjoittamista. Kerrontatapoja pitää kokeilla ja tieteestä etsiä niin kohauttavia, naurettavia, surullisia kuin innostaviakin näkökulmia. Ne jakavat lukijakuntaa ja aiheuttavat monenlaisia reaktioita. Se on vain hyvä asia.

Rankka vääristely ja suoranainen valehtelu on asia erikseen: se on aina tuomittavaa.

Iltalehti sai juuri langettavan päätöksen Julkisen sanan neuvostolta. Neuvostolle oli kanneltu jutusta, jossa annettiin ymmärtää, että rokote tappoi vauvan.

Aleksi-vauva kuoli rokotteen takia – vanhemmat luulivat kätkytkuolemaksi” kertoi vauvasta, joka kuoli mahdollisesti pneumokokkibakteerin aiheuttamaan yleistulehdukseen kolme päivää sen jälkeen, kun hän oli saanut pneumokokkirokotteen.

Minkäänlaista yhteyttä kuoleman ja rokotteen sisällön välillä ei ole todettu eikä ole juuri teoreettisestikaan olemassa. Silti lehti antoi monessa kohtaa artikkelia ymmärtää, että ”Aleksi-vauvasta tuli neuvolarokotteen uhri”.

Tiedeuutisointi saa hyvinkin olla kohahduttavaa, naurettavaa tai ärsyttävää, mutta totuudessa sen pitää aina pysyä.