Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Seksi ei katso lajirajoja

Blogit Tarinoita tieteestä 13.9.2011 09:07
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Ihminen on seksuaaliselta suuntautumiseltaan varsin avoin eläinlaji.

Tiistaina 6. elokuuta julkaistiin tuloksia Homo-suvun eri lajien välisistä risteämisistä. Nykyihmisen eli Homo sapiensin ja neandertalilaisen välillähän on nykyisten dna-tulosten mukaan ollut paljonkin hedelmällisiä seksikontakteja, mutta on ollut epäselvää, ujuttiko esimerkiksi Homo erectus, olemassaoloaikansa puolesta Homo-lajeista menestynein, geenejään tuoreempiin ihmislajeihin.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin muutaman afrikkalaisen etnisen ryhmän (mm. mandinkojen ja sanien) perimää ja etsittiin jälkiä arkaaisista ihmislajeista. Löydettiinkin: pari prosenttia heimojen dna:sta oli peräisin noin 35 000 vuoden takaa populaatiolta, joka oli eronnut anatomisesti moderniin ihmiseen johtavasta linjasta noin 700 000 vuotta sitten. Tulokset monipuolistavat kuvaa ihmislajien kehityksestä ja käytöksestä sekä muuttavat lajirajat liukuvimmiksi.

Afrikan arkaaisista ihmislajeista ei dna-näytteitä juuri pystytä saamaan. Muutaman kymmenen tuhannen vuoden ikäisistä, kylmässä Euroopassa säilyneistä neandertalilaisjäänteistä näytteitä on eristetty, mutta Afrikan olot ovat vaikeammat. Arkaaisen ihmis-dna:n tunnistaminen vaatikin monenlaisia kommervenkkeja aina valistuneesta arvauksesta ankaraan sekvenssimallinnukseen. Mutta metodiikka vaikuttaa ihan pätevältä, ja tulos on tietenkin varsin mielenkiintoinen.

Näyttää siis siltä, että niin kauan kuin nykyihmisellä on ollut muita ihmislajeja seuranaan, niistä on myös ollut seksikumppaneiksi – ja toisaalta jo arkaaiset ihmislajit löysivät kumppaneita tiukkojen lajirajojen ulkopuolelta. Omasta poikkeava ulkonäkö ei ole ollut esteenä lajien väliselle kanssakäymiselle. Euraasiassa kumppaniksi kelpasi neandertalilainen, Afrikassa jokin sinne jääneistä arkaaisista ihmislajeista.

Ihmistä voi monella tapaa pitää varsin seksuaalisena lajina: tiuha lisääntymiskiertomme erottaa meidät monesta muusta nisäkkäästä, samoin seksin harrastaminen ilman mahdollisuutta hedelmöitymiseen. Kuinkahan laajalle orgasmi on eläinkunnassa levinnyt? Entä masturbaatio? Vaikka simpanssitkin tykkäävät näprätä genitaalialueitaan, varsinaista masturbaatiota ne eivät ilmeisesti harrasta tai ainakaan aiheesta ei ole kunnon tutkimusnäyttöä.

Ja mitä lajirajojen seksuaalinen rikkominen kertoo ihmisestä? Ainakin se korostaa mielemme mahdollisuuksia: kykenemme näkemään seksipartnereita, vaikkei lajikumppaneita esiintyisi lähimaillakaan. Masturbaatiokin tapahtuu ”mielen teatterin” voimalla.

Ihminen hakee seksuaalista kontaktia ja nautintoa myös samaa sukupuolta olevilta. Ilmiötä toki tavataan jonkin verran muuallakin eläinkunnassa. Ehkä on syytä erikseen korostaa, etten suinkaan tällä pohdinnalla halua rinnastaa seksiä eläinten kanssa seksiin samaa sukupuolta olevien ihmisten kanssa. Tarkastelen ihmisen seksuaalisuutta nyt hieman eri kontekstissa.

Seksikumppanien haku ei ole rajoittunut muihin ihmislajeihin – jotka sitä paitsi nykyään puuttuvat.

Alfred Kinseyn kuuluisissa tutkimuksissa 1940 – 50-lukujen taitteessa 8 prosentilla miehistä ja 3,6 prosentilla naisista oli ollut seksikokemuksia eläinten kanssa, ja luku oli merkittävästi suurempi niillä, jotka elivät eläintilojen läheisyydessä. Uudemmissa tutkimuksissa luvut ovat pienentyneet, ja yhtenä syynä pidetään yksinkertaisesti muuttovirtaa maalta kaupunkeihin. Eläimiin sekaantumista on ilmeisesti aina paheksuttu. Ruotsi-Suomen alueella zoofiilisten taipumusten toteuttaminen oli vakava rikos 1600 – 1700-luvulla. Rangaistuksena saattoi olla jopa kuolemantuomio.

Ihmisen seksikontaktit sijoittuvat jatkumolle, jonka yhdessä päässä ovat oman lajin edustajat, keskivaiheilla omaa lajia kovasti muistuttavat yksilöt ja toisessa päässä aivan muunlaisten lajien edustajat.