Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Riittääkö dna-tulos paljastamaan Viiltäjä-Jackin?

Blogit Tarinoita tieteestä 8.9.2014 17:52
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Yksi lempisarjoistani televisiossa kautta aikojen on Ylikomisario Morse. Sarjan toiseksi viimeisessä jaksossa ”The Wench Is Dead” jo vakavasti sairas Morse kiinnostuu vuonna 1859 tapahtuneesta murhasta, joista aikoinaan hirtettiin kolme miestä. Hänen mielestään miehiä vastaan ei ollut kunnon näyttöä, ja lopulta hänen onnistuukin selvittää tapahtumien todellinen kulku. 140 vuotta sitten tapahtui oikeusmurha, ja syyttömät miehet mestattiin.

Morse on ollut vahvasti mielessäni, kun olen lukenut viime päivien juttuja Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden selvittämisestä. Viiltäjä-Jack tappoi prostituoituja Lontoossa vuonna 1888, ja hänen salaan jääneen henkilöllisyytensä ympärille on kehittynyt lähes kokonainen mytologia. Naisia murhattiin kaikkiaan 5-11, ja tapauksesta on kirjoitettu kirjoja ja opinnäytteitä, tehty elokuvia ja järjestetty kiertokävelyjä tapahtumapaikoille.

Daily Mail uutisoi sunnuntaina, että sarjamurhaajaksi on dna-tulosten perusteella varmistunut Puolassa syntynyt Aaron Kosminski. Hän oli jo alun perin yksi poliisin pääepäillyistä. Suomalainen, Liverpoolin John Moores -yliopistossa työskentelevä biokemisti Jari Louhelainen eristi sarjamurhaajan uhrin huivista paitsi uhrin omaa, myös Kosminskin dna:ta.

Dna-tutkimuksen tausta on eriskummallinen – mutta mikäpä näin vanhoihin murhiin liittyvä ei olisi.

Liikemies Russell Edwards, joka on kiinnostunut vanhoista murhista, osti huutokaupasta huivin, jonka sanottiin kuuluneen yhdelle Viiltäjä-Jackin uhreista. Murhia tutkinut poliisi oli vienyt sen kotiin vaimolleen, ja myöhemmin huivi oli ollut muun muassa museossa näytillä.

Edwards toi huivin Louhelaiselle, joka löysi siitä murhan tekotapaan sopivia veriroiskeita, tahroja, jotka voisivat olla spermaa, sekä jäänteitä munuaisen soluista. Viiltäjä-Jackillä oli tapana irrottaa uhreistaan sisäelimiä.

Edwardsin onnistui löytää sekä uhri Catherine Eddowesin että Aaron Kosminskin jälkeläisiä. Heidän dna:nsa sopivat yhteen huivin dna:n kanssa. Kosminskin dna:sta löytyi myös tietoa hänen silmiensä ja hiustensa väristä sekä maantieteellisestä alkuperästä. Kaikki sopi kuvaan.

Sinänsä Louhelaisen käyttämissä metodeissa ei ollut mitään uutta. Olennaista rikostutkimukselle (ja vaikkapa antropologiselle tutkimukselle) alkaa enemmänkin olla metodien herkkyys: kuinka pienestä määrästä tai kuinka vahingoittuneesta näytteestä tulokset voidaan saada. Jari Louhelainen vaikuttaa kokeneelta tutkijalta, ja hänen tuloksiinsa voi varmastikin luottaa. Ehkä tapaus toi myös uutta tietoa vanhojen dna-näytteiden käsittelystä.

Suurimmat epävarmuustekijät tapauksessa liittyvät median antaman kuvan perusteella näytteen alkulähteeseen: huiviin. Uhrille kuulunut vaatekappale on seilannut ympäri maailmaa enkä tiedä, kuin tarkkaan sen vaiheet tunnetaan. On varsin onnellinen sattuma, että samasta kangaskappaleesta löytyi sekä uhrin että mahdollisen tekijän dna:ta.

Sinänsä ei ole mahdotonta, etteikö prostituoituna toimineen naisen vaatteista olisi voinut löytyä spermajälkiä muutenkin. Aaron Kosminski oli kuitenkin yksi poliisin pääepäillyistä jo alun perin, joten häntä vastaan on varmasti paljon muutakin näyttöä kuin tuore dna-tulos.

Jotta dna-tuloksista syntyisi tieteellisesti pätevää keskustelua, olisi paikallaan, että Louhelainen kirjoittaisi tutkimuksestaan tieteellisen artikkelin. Ehkäpä hän on jo sellaista tekemässä – tai ehkä se on jo julkaisua vaille valmis.

Huivin hankkinut ja sen Louhelaiselle toimittanut Russell Edwards on kirjoittanut Viiltäjä-Jackin tapauksesta kirjan, ja täytyy muistaa, että tulosten julkistaminen juuri nyt on osa kirjan mainoskampanjaa.

Dna-löytö ei syntynyt varsinaisen tieteellisen tutkimusprojektin vaan Russellin henkilökohtaisen mielenkiinnon tuloksena. Siksi on toki ymmärrettävääkin, ettei tieteellinen julkaisu ole ollut prioriteettilistassa ykkösenä

Entä miten tämä kaikki liittyy kuvitteelliseen ylikomisario Morseen? Morselle oli kovin tärkeää, että syyttömien maine puhdistettiin, vaikka aikaa rikoksesta ja väärästä tuomiosta oli kulunut yli 140 vuotta. Oikeusjärjestelmässä rikokset saattavat vanheta, mutta Morse ajatteli, että syyllisyys ja syyttömyys eivät vanhene koskaan. Sadan vuoden takainen epäilty on hänkin syytön, kunnes toisin todistetaan.

Onko siis oikein, että lehdet nyt julistavat Aaron Kosminskin olleen Viiltäjä-Jack? Onko todisteita todella riittävästi? Oikeudenkäyntiä häntä vastaan ei koskaan järjestetty eikä järjestetä, joten myöskään kaikkia hänen syyttömyyttään tukevia seikkoja ei ole tuotu esiin. Oikeus ei ole puhunut eikä koskaan puhukaan.

Toisaalta on lohdullista ajatella, että ajan kuluminen ei vie kaikkia mahdollisuuksia henkirikosten ratkaisemiseen. Ehkä Louhelaisen ja Edwardsin löydön merkitys on ennen kaikkea periaatteessa – ei siinä, löytyikö Viiltäjä-Jack nyt todella.

Koska molekyylibiologisten menetelmien herkkyys kehittyy koko ajan, alkaa myös olla entistä tärkeämpää, että poliisitutkinnan arkistoista ja todistusaineistoista todella huolehditaan. Niitä voidaan tarvita milloin tahansa tulevaisuudessa.

Joka tapauksessa tehty tutkimus on kiehtova. On vaikea keksiä parempaa mainosta suomalaiselle yliopistokoulutukselle ja tieteenteolle. Kolminkertainen hurraa-huuto Jari Louhelaiselle!


Korjattu klo 19.32: Louhelainen työskentelee Liverpoolin John Moores -yliopistossa, ei Liverpoolin yliopistossa.