Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Prosessoi verkostosi aivojen ulkopuolella

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 20.2.2012 08:33

Facebook kuuluu monen ihmisen arkeen. Itse liityin sivustoon vuonna 2007, mutta kului ainakin vuosi, ennen kuin systeemi tuntui lähtevän kunnolla pyörimään ja ihmiset aktivoituivat tuttavapiirissä.

Facebookiin viitataan mediassa jatkuvasti, mutta silloin kun aiheena on itse Facebook ja sen rooli yksilölle, käsittelytapa on usein hyvin kriittinen tai selvästi kielteinen.

Viimeksi silmiini osui Helsingin Sanomien tiedesivujen juttu (14.2.), jonka on kirjoittanut Jani Kaaro. Kyseinen artikkeli nostaa esiin käsitteen, joka esiintyy vähintään joka toisessa FB:a käsittelevässä jutussa. Dunbarin luku siis.

Dunbarin luku on antropologi Robin Dunbarin esittämä arvio siitä, millaisen määrän ihmissuhteita yksilö kykenee pitämään yllä. Luvun perusta löytyy Dunbarin mukaan neokorteksin eli isoaivokuoren uloimman kerroksen pinta-alasta. Neokorteksi vastaa ihmissuhteiden kaltaisista monimutkaisten verkostojen käsittelystä eikä kykenisi selviämään 150 suuremmasta kaverimäärästä.

Facebookin kritiikki kiteytyykin usein väitteeseen, että vaikka ihmisellä olisi kaverilistassaan 300 kaveria, hän ei voi olla oikeasti näiden kaikkien ystävä.

Eihän tuo oikeasti edes ole kritiikkiä. Tuskin kukaan Facebookin käyttäjä ja kaverilistalleen yli 150 ihmistä kerännyt väittäisi, että jokainen listalta löytyvä henkilö olisi erityisen läheinen.

Entä millainen syy olla pitämättä yhteyttä laajaan verkostoon edes olisi se, että aikaa ja ajatuksia riittää kuitenkin vain huomattavasti pienemmälle ystäväpiirille? Pitäisikö ihmisen poistaa puhelimensa muistista kaikkien paitsi todellisen lähipiirinsä yhteistiedot? Olla lähettämättä joulutervehdyksiä, tervehtimättä naapureita tai tuttua kassan myyjää, olla osallistumatta fudisporukan saunailtaan? Pitäisikö unohtaa ja jättää noteeraamatta entiset työkaverit ja luokkatoverit, koska neokorteksista ei löydy heille tilaa?

Ihminen luo ystävyyssuhteita ja pitää niitä yllä ympäristöstä riippumatta hyvin samalla tavalla. On hyviä ystäviä, joiden kanssa vaihdetaan yksityisiä kuulumisia kotisohvalla tai yksityisviesteissä, läpänheittokavereita, joiden kanssa vitsaillaan kuin työpaikan kahvipöydässä, sukulaisia ja erilaisista verkostoista peräisin olevia tuttavia, joille ei ehkä ihan kaikkea kerrota tai kaikkia päivityksiä jaeta.

Vaikka Dunbarin luku on koettu monessa yhteydessä ainakin melko oikeaksi käsitykseksi ihmisen sosiaalisesta kyvykkyydestä, kannattaa siihenkin toki suhtautuu terveen kriittisesti. Ihmisyksilöiden välillä on paitsi synnynnäisiä, myös ympäristön aiheuttamia eroja. Aivojen kognitiivinen kapasiteetti on varsin muuntautumiskykyistä, ja mitä enemmän ihminen joutuu hallitsemaan suhteita, sitä suuremman määrän hän myös pääsääntöisesti pystyy niitä hallitsemaan.

Lisäksi Dunbarin luku kertoo ystävyyssuhteiden maksimimäärästä kerrallaan. Mutta kenellä meistä pysyisi ystäväpiiri samana koko elämän ajan? Ihmissuhdeverkosto muuttuu meillä kaikilla, koko ajan.

Facebookin kritisoijien perimmäinen väite on siis se, että meidän ei kannata käyttää Facebookia, koska voimme hallita vain 150 kaveruussuhdetta samanaikaisesti.

Minun väitteeni on tämä: meidän kannattaa käyttää Facebookia, koska voimme hallita vain 150 kaveruussuhdetta samanaikaisesti.

Facebookilla voi pitää suhteita yllä myös niihin, jotka eivät mahdu ajatuksiin juuri nyt.

Sehän koko tietokoneiden (ja esimerkiksi kirjoitustaidon) ajatus alun perin on: aivojemme ulkopuolisessa muistissa voimme säilöä ja prosessoida ajatuksia, jotka olisivat omalle (työ)muistillemme liian työläitä.

Pieni mutu-tutkimusväite loppuun: Facebookista kriittisesti kirjoittavat toimittajat eivät itse ole FB:n käyttäjiä.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

En ole Facebookiin ainakaan sen kaikilta osin kriittisesti suhtautuva toimittaja, mutta/ja kysynkin: millainen on lopussa mainittu ”pieni mutututkimus”?

Miksi samat tyypit, jotka kritisoivat hyväveliverkostoja, pitävät tarpeellisena ylläpitää satoja kontakteja? ”Joskus tulevaisuudessa tuostakin voi olla vielä hyötyä”-ajattelu lienee itsekeskeisesti ajateltuna perusteltua, mutta vielä on meitäkin, jotka haluavat kaveerata ihan muista syistä.

Edelliselle kommentille jatkoajatuksena: satojen tai vaikkapa tuhansienkin kontaktien sosiaalisen median piirien ”ylläpito” ei kaiketi mitenkään poissulje ”muista syistä” kaveerausta vaikka ihan pelkästään naamakkain toisten – tai osin samojenkin – ihmisten kanssa?

Pieni mutu-tutkimus on sellainen, että olen silloin tällöin tarkistanut, ovatko artikkelien kirjoittajat itse Facebookissa, muutamasta olen suoraan tiennyt, etteivät he ole.

Sosiaalinen epistemologia on filosofinen tieteenala, joka tutkii sitä, miten ja missä määrin tieto ja tietoa luovat käytännöt ovat luonteeltaan sosiaalisia. Sosiaalista epistemologiaa voidaan käyttää viitekehyksenä tarkasteltaessa sosiaalisen median tai epistemic social softwaren vaikutuksia tiedontuotantoon. Tulokset saattavat olla hyvin huonoja.

Facebook, ja erityisesti Google+, vaikuttavat siten, että ihmiset todennäköisemmin hakevat ja löytävät sitä tietoa, mitä kaverit ovat suosineet tai mitä palveluntarjoaja päättelee heidän preferoivan. Facebook vaikuttaa todennäköisesti siten, että käyttävät ovat entistä haluttomampia antamaan luottamusta (trust) sellaiselle todistelun (testimony) esittäjälle, jota he eivät tunne sosiaalisesti.

”Gentlemen were not only trusted because of their supposed moral and financial freedom. They also trusted one another because ―they belonged to the same club‖ as Lipton notes (Lipton 1998: 12). Thus, at least two critical issues are related to the epistemology of testimony and trust: First, to what extent is the social identity of the testifier relevant for the attribution of epistemic trustworthiness and the evaluation of the testifier‘s epistemic claims (e.g. Alcoff 2001, Fricker 2007)? Second, to what extent does membership in the same community matter to the acceptance of testimony (e.g. Kusch 2002)? I return to both issues at various instances in the remaining chapters of this thesis as they are also fundamental for my analyses of epistemic social software.” (Simon, Judith 2010:
Knowing Together: A Social Epistemology for Socio-Technical Epistemic Systems. Dissertation, 195-196.)

Erilaiset, valtaväestöstä tavalla tai toisella poikkeavat ihmiset kärsivät siitä, jos he eivät enää missään asiassa pysty esittämään uskottavaa todistelua (testimony) silloinkaan kun se olisi käytännön syistä välttämätöntä. En vastusta Facebookia vaan pakollista Facebook tai Twitter –yhteisöllisyyttä. Jos kommentoinnissa jollakin foorumilla on pakko kirjautua jommankumman kautta, kommentointi tuolla foorumilla loppuu osaltani siihen. Se ei haittaa, koska on olemassa muita foorumeita ja kieliä.

Vaarana on se, että yhteiskunnassa aletaan pitää Facebook-seinää ja -läsnäoloa yhtä itsestään selvänä ihmisiltä vaadittavana asiana kuin sähköpostiosoitetta. Ne ovat kuitenkin ihan eri asioita. Kaikki ihmiset eivät kaipaa henkilökohtaisen datastrofin mahdollisuutta eivätkä aio koota kaikkia kommenttejaan, koulutuksiaan ym. aloja samoihin rekistereihin samalla nimellä löydettäviksi. Muualla maailmassa kriittiset ihmiset suunnittelevat ja luovat katveita ubiikkiyhteiskunnalle, mutta Suomessa mennään heti innolla mukaan kaikkeen ”nykyaikaiseen” – mikäs siinä, kunhan sitä ei vaadita muilta.

Erinomainen kirjoitus. Kulttuurin mahdollistaa juuri se, että yksilön rajallista kognitiivista kapasiteettia voidaan laajentaa toisaalta erilaisin välinein (kirjat, solmut narussa, tietoverkot) ja toisaalta myös sosiaalisesti.

Eiväthän tietoverkot ja sosiaaliset verkostot vaarattomia tai ongelmattomia ole, mutta niiden positiiviseen puoleenkin on hyvä välillä tarttua ja toisaalta kumota näitä vääriä väitteitä, joiden tarkoitus on kai vain jotenkin perustella, että tietty teknologinen kehitystaso on jotenkin luonnollisempaa kuin joku toinen. Silloin on helpompi fokusoida aitoihin ongelmiin, jos haluaa puhua nimenomaan ongelmista eikä vaikkapa mahdollisuuksista tai jo saavutetuista hyödyistä.

Aivan mainio kirjoitus. Facebookin kritisoijilta unohtuu usein myös se, että Facebookia käytetään monilla eri tavoilla. Omalla kaverilistallani on lähes 700 ihmistä ja hyöty on ollut – jo taloudellisessakin mielessä – valtava. Satunnaiset kutsuilla ja muissa tapahtumissa tavatut ihmiset ovat liittyneet ystävikseni (oma kriteerini kaverille on, että minun pitää vähintään olla tavannut henkilö ja keskustellut hänen kanssaan ”livenä”). Tätä myötä on vähitellen syntynyt aika erikoisesti kasvava, liikesuhteiltaan monimuotoinen verkko, jollaista ei muutoin olisi muotoutunut.

En edes yritä pitää aktiivista yhteyttä valtaosaan FB-tutuistani, mutta muistan heistä silti perusosat – alan, osaamisen jne. – heidän FB-kirjoittelunsa (tulee uutisvuohon) myötä. Olen usein tarvinnut satunnaisten alojen osaamista nopeasti. Tällöin olen ottanut yhteyden FB-tuttuun joka joko on alalla tai on tarvittavaan alaan linkittyvällä alalla.

Aktiivisessa ystäväpiirissäni toki on tuossa jutussa mainitut n. 150-200 ihmistä. Heihin pidän jatkuvasti yhteyttä ja tapaan heitä useita kertoja vuodessa. Ydinystäväpiirini, n. 100 ihmistä, on tekemisissä kanssani kuukausittain. Siihen ei kuulu moniakaan työkavereitani.

Kritisoijista on siis todettava, että heillä on ainakin vanhanaikainen käsitys verkostoitumisesta ja sen hyödyistä.

Minulla on kolme ystävää ja kaksi kaveria. En ole Facebookissa. Jos on asiaa, soitan tai laitan sähköpostia, tai sitten soitan ja menen kyläilemään. Jos työllistyminen alkaa edellyttää Facebookia, jäänen työttömäksi. En halua olla julkisesti ja kaikkialla esillä, en esimerkiksi kuollaksenikaan osallistuisi mihinkään televisio-ohjelmaan. En asu missään metsässä tai syrjäkylillä, opiskelen yliopistossa. Verkostoituminen on joutavaa konsulttien pulinaa.

Ja taas yksi täysin turha kirjoitus Facebookista. Miksi kaikki asiat pitää aina analysoida puhki?

Olen sosiaalinen (n. 30 v), mutta kynnykseni mennä facebookiin on suuri enkä siellä olekaan. En ole kokenut mitään ongelmia siitä, että en siellä ole. Miksi en halua sinne? Olen rakentanut oman verkostoni lukiossa, yliopistossa, töissä ja ennen kaikkea lasten kanssa leikkipuistossa… Facebookista:
1) Idea on loistava, mutta miksi joku rahastaa sillä?
2) Haluan pitää tekijänoikeudet kuviini ja teksteihini.

Tulevaisuuden internet:
Siirrtytään IPv6:seen -> kaikilla koneilla on mahdollisuud olla oma IP-osoite -> jokainen voi antaa koneensa osoitteen kavereilleen (kuten puhelinnumero) -> ihmiset voivat viestiä toisilleen täysin ilman kolmatta osapuolta (näitä ovat esim. skype, facebook, …) -> joku tekee ilmaisen kivan softan, jolla jokainen voi tehdä omalle koneelleen paljon facebookkia hienomman ”seinän”.

Mahdollisuudet laajenevat, jos nettiyhteyden tarjoava operaattori vuokraa pilvessä olevaa tilaa helposti jokaiselle asiakkaalleen. Jokainen voi asentaa tuonne pilveen ilmaisen softan, jolla voi tehdä mitä tahansa ja paljon enemmän, kuin mitä esim. facebook sallii. Parasta tietenkin, että käyttäjällä on kaikki valta tuohon informaatioon!

Kotitehtävä: kuka haluaa jarruttaa edellä kuvattua kehitystä? Haluatko ostaa facebookin osakkeita?

Ekspattina minulla on laaja tuttavaverkosto, jonka kanssa sujuvasti seurustelen FB:n kautta, olen itse missä tahansa ja ovatpa he missä tahansa nykyään. – Ennen lähettelin kirjeitä n. 50:lle ihmiselle (sarjassamme ’joulukirje’), jotta he pysyisivät ajan tasalla. Se oli sekä vaivalloista että hintavaa, ja tuttavapiirin laajetessa kävi mahdottomaksi.
Myös erilaiset kerhot ym tiedottavat asioista FBn kautta: oman osallistumisilmoituksen voi myös tehdä FBssä. Kätevää.
Mitään ihan yksityistä tai ’salaista’ ei tietenkään pidä FBhen kirjoitella, ja ’kurkkaajat’ kannattaa rajoittaa omiin kavereihin. – Oma harkinta ja terve järki auttavat tässäkin asiassa.

Näitä luetaan juuri nyt