Pelastaako Maa - vai paeta tähtiin?
Ehdin viimeinkin elokuvateatteriin katsomaan Interstellarin. Elokuvassa pölymyrskyjen ja kasvitautien kiusaama ihmiskunta yrittää pelastautua etsimällä uutta asuttavaa planeettaa madonreiän tuolta puolen.
Elokuva on herättänyt tuttavapiirissäni varsin kaksijakoisia mielipiteitä. Toiset ovat ylistäneet sen tieteellisyyttä, mille sinänsä on perustelujakin. Elokuvan tieteellisenä neuvonantajana toimi fyysikko Kip Thorne, ja elokuvaa suunniteltaessa sai alkunsa jopa tieteellinen julkaisu, joka koski visualisointia kertymäkiekon vääntymisestä mustan aukon tapahtumahorisontin ympärillä.
Täysin päinvastaisiakin mielipiteitä oli: monen mielestä Interstellarissa oli alkeellisia tiedevirheitä muun muassa informaation siirtämisestä madonreiän kautta.
Tieteellisten yksityiskohtien paikkansapitävyyttä enemmän minua kiinnostaa oikeastaan se, että ihmisten mielipiteitä on näyttänyt jakavan myös Interstellarin sanoma tieteen roolista.
Onko tiede elokuvassa hyvää vai pahaa?
Toisten mielestä elokuva korostaa tieteen, uteliaisuuden ja esimerkiksi avaruustutkimuksen tärkeyttä. Meidän pitää tutkia avaruutta, jotta tarpeen vaatiessa voimme vaikka paeta sinne.
Toisaalta monet ovat tulkinneet elokuvan sanomaksi, että meidän pitäisi keskittyä pitämään oma planeettamme kunnossa sen sijaan, että kurkotamme tähtiin, aina kohti uutta. Korkealentoiset tieteelliset haihattelut ovat vain rasitteita. Avaruustähtitieteen professoria arvokkaampi on kokenut maanviljelijä.
Ja voihan asian nähdäkin niin: Kalliiden avaruusohjelmien rahat voisi ohjata luonnonsuojeluun, köyhyyden vähentämiseen, luontoa säästävän elämäntavan turvaamiseen.
Molemmat näkökulmat ovat tietysti vähän oikeita ja vähän vääriä. Tiedettä tarvitaan myös maapallon pitämiseen elinkelpoisena – itse asiassa sitä tarvitaan juuri siihen. Viljelykasvien monimuotoisuus, kasvitautien vastustaminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen vaativat ennen kaikkea vahvaa tieteellistä pohjaa.
Toisaalta mikään tieteellinen tutkimus ei tapahtu erillään tieteen koko kentästä. Avaruutta tutkimalla opimme asioita myös omasta pallostamme. Esimerkiksi Venuksen ja Marsin historiaa tutkimalla on voitu tehdä johtopäätöksiä Maapallon menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
Tieteeseen kuuluu arvaamattomuus. Emme tutki sitä, mistä olemme jo varmoja ja jolle on jo olemassa käyttötarkoitus, vaan tutkimme tuntematonta – sitä, jonka sovellusmahdollisuudet näkyvät vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä.
Ihmisen täytyy tuntea mahdollisimman hyvin Maapallo ja sen luonto, koska niiden varassa hän elää. Mutta samalla ihmisen täytyy tuntea hyvin maailmankaikkeus Maan ympärillä.
* * *
Ehkä juuri suhtautumisessa tieteen keinoihin piili Interstellarin suurin tieteeseen liittyvä epäuskottavuus.
Ainakaan elokuvassa kuvailtu Pohjois-Amerikka ei tuntunut vielä elinkelvottomalta. Hiekkamyrskyt ja kasvitaudit kyllä vaivasivat säännöllisesti, mutta silti ihmiset kävivät töissä, viljelivät maata, harrastivat urheilua ja lukivat kirjoja, lisääntyivät, pukeutuivat kauniisiin vaatteisiin ja meikkasivat.
Maapallon tilanne ei näyttänyt ollenkaan niin toivottomalta, että ihmiskunnan ainoa pelastumiskeino olisi ollut ryntääminen suinpäin tuntemattomalle planeetalle, jonka ekosysteemiä ei kunnolla tunnettu eikä hallittu.
Ihan oikeassakin elämässä tieteellä on toistaiseksi enemmän annettavaa Maapallon pelastamisessa kuin jonkin muun planeetan valjastamisessa ihmiskunnan kodiksi.
Ensin pitäisi vain tarttua tieteen osoittamiin ongelmiin ja ratkaisukeinoihin.