Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Paljastaako dna kasvosi?

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 14.9.2012 16:24

Ulkonäkömme on koodattu dna:han. Vilkaisu sukulaiskasvoihin kertoo, että vaikkapa nenän ja leuan muoto tai ihon, silmien ja hiusten väri ovat periytyviä ominaisuuksia. Mitä samankaltaisempi dna, sitä suurempi yhdennäköisyys. Identtiset kaksoset muistuttavat toisiaan enemmän kuin serkukset.

Ulkonäköön – vaikkapa pelkkien kasvojenkin – vaikuttaa kuitenkin niin moni muuttuja, että kovin yksinkertaista piirteiden periytymiskaaviota sukupuusta on vaikea rakentaa. Osa kasvonpiirteistä on kvantitatiivisia eli määrällisiä ominaisuuksia, osa kvalitatiivisia eli laadullisia, ja toki ympäristövaikutuksellakin on osuutensa. Eivät identtisetkään kaksoset ole täysin samannäköisiä.

Kasvonpiirteiden genetiikkaa on tutkittu oikeastaan aika vähän.

Tiedelehti PLOS Geneticsin juuri julkaisema artikkeli kuvaa joidenkin kasvonpiirteiden geneettistä pohjaa. Tutkimusta varten käytiin läpi jopa 10 000 eurooppalaislähtöisen ihmisen perimä tietyiltä kohdin. Kasvonpiirteiden fenotyypin eli ilmiasun määrittelyyn käytettiin kolmiulotteista MRI-kuvausta. Massiivisen tutkimuksen taustalla on laaja kansainvälinen yhteistyökuvio, the International Visible Trait Genetics (VisiGen) Consortium.

Tutkijat onnistuivat löytämään viisi dna-elementtiä, joiden yhteys tiettyihin kasvonpiirteisiin oli selvä. Kolme niistä oli sellaista, joiden yhteys ulkonäköön oli jo aiemmin tiedossa, koska niillä on tehtävä kasvojen luiden kehityksessä selkärankaisten yksilönkehityksen aikana. Kaksi oli uutta tuttavuutta.

Löydetyt geenielementit liittyivät muun muassa silmien etäisyyteen nenästä, nenän pituuteen ja kasvojen leveyteen.

Tuloksista on vedetty aika korkealentoisen kuuloinen idea: esimerkiksi rikospaikalta löydetyn dna:n perusteella voitaisiin tehdä mallinnus epäillyn ulkonäöstä. Helpommin määritettävien ominaisuuksien, kuten hiusten tai silmien värille voi jo nyt rakentaa geenitestejä. Erityisesti New Scientist on tarttunut tulevaisuudenkuvaan, jossa raiskaajan dna-näytteen avulla voi päätellä hänen ulkonäkönsä.

En itse pitäisi moisia käyttötarkoituksia kovin toimivina vielä tässä vaiheessa. Löydetyt ”kasvonpiirregeenit” vastaavat hyvin pienestä osasta ulkonäön kokonaisuutta – ja lisäksi niillä oli kyseisiin piirteisiin vain heikohko vaikutus. Tarvitaan reilusti lisää geenejä ja dna-elementtejä, lisää piirteitä, lisää tietoa vaihtelusta.

Hyvin mielenkiintoista silti.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Aihetta on aiemmin pohdittu scifikirjallisuudessa. (Minkä scifitieteilijät joskus tarinoivat, sen insinöörit usein myöhemmin toteuttavat.) Rikospaikalta löytyneestä, sarjamurhaajasta irronneesta ihosolusta kloonataan identtinen koeputkisarjamurhaaja. Sillä tavoin saadaan selville paitsi kasvot myös ruumiinrakenne. Kun murhaajan ankeasta lapsuudesta profiloidaan enemmän tai vähemmän oikeaan osuvia arvauksia, voidaan murhaajan klooni kouluttaa muistuttamaan entistä enemmän ’oppi-isäänsä’. Sen jälkeen voidaan koeputkikkaan toimintoja analysoida ja tehdä ennustuksia oikean murhaajan mielenliikkeistä. Ja jos sarjamurhaaja ehtii kuolla vanhuuteen ennen pidätystään, onhan jäljellä sentään hänen identtinen klooninsa, joka voi vastaanottaa tuomioistuimen määräämän myrkkyruiskeen.

On arvailujen varassa, pystyykö DNA-mallilla ennustamaan myös murhaajan mieltymyksiä kasvoleikkauksiin ja peruukkiliikkeisiin. Puhumattakaan satunnaisista tekijöistä, jotka voivat myös muokata kasvonpiirteitä. Pitäisikö DNA:n avulla mallintaa kaikkien nykyisten ihmisten käytöstavat, jotta saadaan selville, että murhaaja on kymmenen vuotta aiemmin jäänyt rekka-autoilijan ruhjomaksi ja menettänyt samalla puolet kasvoistaan? Riittävätkö edes kaikkien ihmisten DNA-mallinnukset, vai pitäisikö ottaa huomioon myös moottoriteiden vierellä ravaavien hirvien käytöstavat ja viimeisen sadan vuoden säätiedot?

DNA-analyyseilla voi varmasti tulevaisuudessa tehdä asioita, jotka tällä hetkellä tuntuisivat ihmeiltä. Silti voi epäillä, olisiko kukaan pelkästään DNA:ta mallintamalla voinut arvata, että Michael Jackson Jr:n DNA ilmeni lopulta Michael Jackson Sr:nä.

Lontoolaisten poliisien vakiovarustukseen tullee kuulumaan lapio. Käyvät sitten kaivamassa viiltäjä-Jackin DNA:ta vastaavan luurangon haudasta. Kloonaavat identtisen vastikkeen ja pistävät viktoriaaniseen tapaan hirteen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Näitä luetaan juuri nyt